torstai 4. tammikuuta 2018

Mäkienkylä / Larin Parasken syntymäpaikka

Keväällä 2017 sain Williladyn puhuttua ympäri taas yhdelle reissulle, joka suuntautuisi entiselle Inkerin alueelle. Sieltä olin kerännyt etukäteen kohtuullisen määrän kohteita, jotka saisimme samalla kertaa kuvatuksi, jos onnistuisimme löytämään ne. Se ei aina ole varmaa, kun liikkuu Venäjän maalla, tosin ei ne kohteet ihan aina löydy Suomestakaan! Joka tapauksessa aina kannattaa valita retkipäiväksi se Suomen suven ainut hellepäivä ja sellaistahan tuo matkaaminen olikin....hikistä hommaa ja uuvuttavaa. Ennen nyt esittelemääni kohdetta, olimme juuri rämpineet kainaloihin ulottuvassa heinikossa hakemassa muutamaa muistomerkkiä.
Mäkienkylän (nyk Vaskelovo) supermarket

Palkinnoksi taisin luvata Williladylle lounaan ja kylmää juomista upeassa paikassa, johon menisimme seuraavaksi. Kohde sijaitsi nykyisessä Vaskelovossa, joka aiemmin kuului Lempaalan pitäjään ja tarkemmin sen Mäkienkylä nimiseen paikkaan. Ajelimme pomppuista väylää kohti paikallista supermarkettia, jonka selnässä tuo etsimämme muistolaatta sijaitsisi.
Williladyn olemuksesta huomannee että emme lounastaneet täällä....

Marketti löytyikin, vaikka aiemman tiedon mukaan rakennuksen piti olla vihreä. No, muistolaatastakin näkyi selkeästi, että mökki oli maalattu keltaiseksi vuoden 2012 jälkeen, jolloin muistolaatta oli kiinnitetty kaupan seinään Inkerin kulttuuriseuran toimesta.
Meille jäi mysteeriksi, mitä kutsuvasti auki olevan oven takaa olisi löytynyt

Larin Parasken muistolaatta

Muistolaatta kertoo omalla tavallaan yhden Suomen kuuluisan kulttuuripersoonan arvostuksesta vielä tänäkin päivänä. Muistolaatta näet kunnioittaa Mäkienkylässä syntynyttä  runonlaulaja Larin Paraskea. Tämän kuuluisan naisen elämäntarinaan voit perehtyä jo nyt täältä, koska itse aion kertoa hänen tarinansa, kunhan ensi kesänä käyn kuvaamassa hänen hautamuistomerkkinsä. Kannattaa siis perehtyä tähän kulttuurihenkilöön jo nyt....

Täältä Mäkienkylän luksuksesta jatkoimme matkaamme kohti seuraavaa kohdettamme, jonka olimme tullessamme ohittaneet sitä huomaamatta. Voin kertoa, että vaikeaa oli toisellakin yrityksellä! Matkamme siis jatkuu....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita