maanantai 1. tammikuuta 2018

Levashovo / Stalinin vainot

No niin, se on sitten vuosi 2018! Menee taas kaiketi muutama viikko ennenkuin uusi vuosiluku irtoaa ihan luonnostaan. Nyt kuitenkin palataan viime vuoteen ja sen toukokuuhun. Tuolloin oli Williladyn syntymäpäivät ja minähän järjestin hänelle melkoisen ohjelmanumeron. Pakotin hänet aamutuimaan istuutumaan autoon asianmukaiset asiakirjat kourassa. Suuntana oli Svetogorsk, minkä jälkeen kerroin hänelle suunnitelmastani kurvailla aina Pietarin esikaupunkialueelle Levashovoon. Paikka oli Williladylle etukäteen tuntematon.
Levashovon porttien edessä on Moolokin kita

Tuhansille Stalinin vainojen uhrille pystytetty muistomerkki

Moolok on vaikuttava muistomerkki

Koko menomatkan hihittelin mielessäni järjestämääni synttäriyllätystä ja päästiinhän sitä lopulta perille. Ensimmäisenä näkyviin tuli vihreä aita ja sen jälkeen yksi erikoisimmista muistomerkeistä, joita olen reissuillani nähnyt. Siitä tiesin meidän olevan perillä. Kyseessä on Pietarin kaupungin lahjoittama Moolokin kita-niminen muistomerkki, joka paljastettiin 16.5.1996. Se on kunnianosoitus kaikille Stalinin vainoissa henkensä menettäneille ja vaikuttava, se on pakko tunnustaa!
Sisäänkäynti Levashovon joukkohaudoille

Korutonta

Alueella on infotaulu, mistä selviää eri maiden muistomerkkien paikat

Aluetta vartioineiden NKVD:n miesten parakki

Matka haudoille alkaa tästä....

Tästä eteenpäin vähän, niin monen tie päättyi

Levashovo sijaitsee parisenkymmentä kilometriä Pietarin ydinkeskustasta pohjoiseen alueella, joka tunnettiin aikoinaan inkeriläisenä Haapakankaan pitäjänä. Tänne syrjäiselle metsäalueelle Sisäasiain kansankomissariaatti, paremmin tunnettu nimellä NKVD, perusti huippusalaisen joukkohautapaikan. Tänne tuotiin kaikkiaan 40-60.000 entistä kulakkia, rikollisia ja muiden neuvostovastaisten elementtien jäseniä. Käytännöllisesti siis kuka tahansa saattoi tulla pidätetyksi ja ammutuksi niskalaukauksella haudan pohjalle. Jotenkin ajatukset kävellessä täällä joukkohautojen keskellä, eivät olleet meillä kummallakaan kaikkien hilpeimmät. Kauheus veti suorastaan sanattomaksi!!!
Alueen polut ovat kunnossa

Polun reunoilla tulee vainajien muistoja vastaan

Kaikkialla on ristejä ja hautakiviä

Monilla riittää muistettavaa

Alueen puissakin on paljon muistotauluja

Tämä jäi mieleeni

Kopio alkuperäisestä raportista

Ilmeisesti jonkun valtion pystyttämä muistomerkki

Ristejä riittää

Painauma hautakiven takana osoittaa yhden joukkohaudan paikan. Niitä on alueella paljon.....

Puuhun kiinnitetty laatta

Näitä riittää...

Tämän NKVD:n käskyn 00447 perusteella kaikkialla Neuvostoliitossa aloitettiin NKVD:n  päällikön Nikolai Jezovin johdolla vangitsemiset ja lukuisten vastaavien alueiden käyttöönotto joukkohaudoiksi. Noina vuosina 1936-1938 Jezovin tarkoitus oli teloittaa vajaa 76.000 henkeä ja noin parisataatuhatta lähettää leireille. Koska toimeen käytiin tarmokkaasti, niin jo pelkästään Levashovo yksinään vastasi puolesta teloitetuiksi tarkoitettujen henkilöiden määrästä. Lopullinen luku onkin täysin usvan peitossa ja siitä on esitetty monia lukuja. Ehkä 1,5 miljoonaa voisi olla lähellä oikeaa? Kuka tietää....
Puolalaisten uhrien muistomerkki

Olisko ollut venäläisten muistomerkki



Virolaisten muistomerkki

Virolaisten muistomerkki

Saksalaisten muistomerkki

Valitettavasti en muista

Tämäkin oli saksalaisten muistomerkki

Alueen synkkä menneisyys säilyi aina vuoteen 1989 saakka, jolloin sen menneisyys tuli ilmi. Tuon jälkeen monet ihmiset toivat omille rakkailleen tänne emaloituja kuvia ammutuista ja myöhemmin hautaristejä ja tietenkin myös hautakiviä. Lisäksi alueelta löytyy 22 eri valtion pystyttämää virallista muistomerkkiä ammuttujen muistolle. Hieno ele, mutta parempi olisi vastaisuudessa pitää huolta, ettei vastaavaa pääsisi enää ikinä tapahtumaan.
Venäjän juutalaisten muistomerkki

Kuva kertonee kaiken

Ukrainalaisten muistomerkki

Italialaisten muistomerkki

En muista

???

Pienestä koostaan huolimatta kaikkein puhuttelevin muistomerkki mielestäni

Palanen vanhaa aitaa

Suomalaisten kohtalo oli myös joutua tänne Levashovoon. Lukumäärä vaihtelee eri lähteissä huomattavasti. Joissakin mainitaan 3000, mutta suurin lukema on 15.000. Ehkä oikea lukema on jossain noiden lukujen välissä. Kovasti minua vaan mietityttää, miksi vallankumous halusi teloittaa uskollisimmat kannattajansa, koska suomalaisten joukossa oli paljon Venäjälle 1918 paenneita punaisia, joilla ei ollut paluuta Suomeen. Lisäksi joukossa oli Amerikasta saakka ja koko omaisuutensa Venäjälle raahanneita uskollisia kommunisteja. Heistä olisi ollut takuulla enemmän hyötyä elävinä...
Levashovon suomalainen hauta-alue

Tämä merkki on pystytetty muistoksi kaikille suomalaisille, jotka kuljetettiin teuraaksi Neuvostovallan aikana

Suomalaisten muistomerkki

Teksti on karua luettavaa....

Mielestäni yksi tyylikkäimpiä muistomerkkejä Levashovossa

Enkeli päässyt mukaan suomalaiselle alueelle
Taulu kiinnitettynä enkelinjalustaan

Suomalaisten joukoissa oli myös tuhansittain inkeriläisiä, jotka ovat suomalaista sukujuurta. Niinpä kaikille suomalaisille ja suomensukuisille pystytettiin oma muistomerkki Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon toimesta. Hankkeessa olivat tukemassa taloudellisesti myös Suomen valtio, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Ruotsin Inkeriliitto ja inkerinsuomalaisen saarnaajan Katri Kukkosen suku. Muistomerkin suunnittelijaksi valitiin arkkitehti Roman Svirski ja veikkaanpa, ettei vastaavalla tekstillä varustettua muistomerkkiä olisi Suomen alueelle pystytetty ainakaan Suomen valtion rahoilla!  
Suomalaisten hautakylttejä

Joku on tuonut rakkailleen hautakiven

Kaikki suomalaisia

Manninen jäi tänne

Hänen elämäntarinansa oli mukava selvittää

Vaatimaton risti

Rahnaston veljekset

Suomalaisten muistomerkillä oli tämä emalinen muistotaulu

Hänkin jäi tänne

Olipahan hilpeä aloitus tälle uudelle blogivuodelle. Toivotaan, ettei aina tarvitsisi kirjoitella näin ikävistä asioista. Toisaalta, mitähän keksisin seuraavien syntymäpäivien kohteeksi?

Hyvää vuotta 2018 toivottaapi Willimies ja Willilady Joutsenon suunnalta.

1 kommentti:

  1. kiits, oli mielenkiintosta luettavaa. en oo itte tuonnekaan viel ehtiny. pitää vaik seuraaval Kuokkalan reissulla koettaa saaha mahtumaan johonki väliin ...

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita