maanantai 8. tammikuuta 2018

Ihantala / 30. kaartin panssarivaunuprikaati*

Portinhoikasta uskoin meidän jo pääsevän kotiin ilman stoppeja, mutta mitä vielä. Käännyttyäni Ihantalan risteyksestä kohti Jääskeä, huomasin aivan uuden muistomerkin, joka kaiken lisäksi näytti vielä erikoiselta. Pakkohan sitä oli käydä kurkkaamassa ja valokuvata kyseinen muistomerkki.
Tankki lähestyy...

Kyseinen 30. kaartin panssarivaunuprikaatin kesä-heinäkuussa kaatuneille panssarimiehille pystytetty tankinmuotoinen muistomerkki kaikkine telaketjun jälkineen on erikoinen. En ole vastaavaan aiemmin törmännyt, vaikka näitä reissuja onkin jo takana aivan hemmetin monta. Lisäksi muistomerkin päälle nostettu Ihantalan maastosta esiinkaivettu kranaatti lisäsivät tunnelmaa. Mitä kaikkea nuo Ihantalan ja muidenkin taistelupaikkojen tienoot maaperässään sisältävätkään?
Telaketjun jäljet näkyvät

Muistolaatta

Lienee fiksua nyt kuitenkin esitellä samalla kertaa isäukkoni kesäkuussa 2017 alueelta kuvaama rikottu venäläinen muistomerkki. Sen tarkkaa paikkaa en osaa sanoa, mutta jossain Ihantalan torjuntavoiton muistomerkin läheisyydestä se löytyy. Itse en ole siihen törmännyt, mutta onneksi isäni kiertelee reservijärjestöjen matkoilla tutustumassa taistelupaikkoihin. Niinpä voin ehkä jatkossakin antaa hänelle kameran retkille mukaan.... 
Katsoin, mutta en koskenut

Infotaulu kenties kertoo jotain, mutta en jaksanut käännättää sitä kaverillani

Mutta nyt olette saaneet perehtyä yhteen Willimiehen ja Williladyn päivään Venäjällä ihmeitä kuvailemassa, joten saitte ehkä pienen käsityksen matkojen pituuksista ja siitä, mitä näemme ja koemme näillä retkillämme. Ehkä jatkossakin esitän nämä Venäjän kohteet päiväkirjan omaisesti?
Tätä en hyväksy millekään muistomerkille kansallisuudesta riippumatta. Rikottu muistomerkki Ihantalassa

Sanan Ihantala 1944 ymmärrän, en muuta

Päivitys 10.6.2019
Löysin artikkelin Sotaveteraanilehden numerosta 4 / 2017, joka valottaa tämän muistomerkin historiaa tarkemmin. Artikkelin löydät sivulta 33. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita