sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Viipuri / Lenin näyttely

Itsenäisyytemme juhlavuosi lähenee päätöstä. Onkin ollut melkoinen vuosi niin Suomelle kuin meille suomalaisillekin. On ollut hienoa muistella lukuisia käänteitä maamme historiassa, jotka johtivat nopealla aikataululla maamme itsenäistymiseen. Lukuisia uusia mielenkiintoisia kirjoja on julkaistu, lukemattomia historia-aiheisia artikkeleita myös ja uusi Tuntematon sotilaskin sai päivänvalon. Kukaan ei kai voi sanoa, etteikö historia kiinnosta meitä suomalaisia? Ehkä tämä olisi herätys päättäjillemme, että historianopetusta voitaisiin lisätä kouluissamme, eikä vähentää, kuten ajoittain ajattelemattomat ovat esittäneet...
Lenin Viipurissa 1917 (A.Melnikovin maalaus 1970)

Vaikka itsenäisyyspäivämme olikin jo muutama viikko takaperin, se voisi aivan yhtä hyvin olla tänään joulukuun viimeisenä päivänä. Suomen itsenäisyysjulistus annettiin senaatin toimesta 4.joulukuuta ja eduskunta hyväksyi sen äänin 100-88 6.joulukuuta. On tietenkin oikein korostaa juuri tuota nykyistä itsenäisyyspäiväämme, mutta se oli vain meidän oma itsenäinen päätöksemme. Valitettavasti muut valtiot olivat nihkeitä tunnustamaan itsenäisyyttämme ennen kuin olimme saaneet vahvistuksen Venäjältä. Niinpä meidän edustajiemme oli pakko mennä Pietariin pyytämään Leniniltä vahvistusta itsenäistymisellemme. Lienee ollut kova paikka maamme porvaristolle?
Lenin ja "henkivartija" Eino Rahja Petrogradissa lokakuussa 1917

Lenin oli kuitenkin ainut venäläinen poliitikko, joka oli toistuvasti sanonut hyväksyvänsä maiden irtoamisen Venäjästä ja niinpä hän hyväksyikin sen juuri ennen vuoden vaihdetta 31.12.1917. Tämän jälkeen muutkin valtiot tunnustivat Suomen itsenäiseksi kansakunnaksi. Tämä on kuitenkin ollut ehkä maamme itsenäisyyden kipeä kohta, koska maassamme on aina korostettu Leninin myöntäneen Suomelle itsenäisyyden rauhoittaakseen Pietarin lähiympäristön sekä olleen varma maamme työläisten tekevän vallankumouksen ja liittyvän takaisin suureen ja mahtavaan. Ehkä hän ajattelikin näin, mutta ilman lokakuun vallankumousta ja bolsevikkien nousua Venäjän johtoon, itsenäisyytemme tuskin olisi toteutunut ilman sotaa. No, saimmehan me sen joka tapauksessa....
Svinhufvud perehtyy Leninin allekirjoittamaan itsenäisyyden tunnustamisasiakirjaan

Ilman tuon pidempiä pohdintoja, esittelenkin valokuvia Viipurin linnassa pidetystä Lenin näyttelystä, joka korosti Leninin ja suomalaisten yhteistyötä vuoden 1917 tiimellyksessä. Sen verran olen Leniniin perehtynyt, että olisiko tuo Venäjän vallankumous edes onnistunut ilman suomalaisia? Niin monta kertaa Lenin tarvitsi vuoden 1917 aikana suomalaisia avukseen ja hän piilotteli Suomen alueella ettei joutuisi vangituksi. Mutta nyt valokuvat Lenin näyttelystä. Aivan kirjoituksen loppuun laitan perinteiseen tapaan omat uuden vuoden lupaukseni. Edellisvuotiset menivätkin ihan persiilleen...
Rintakuva Leninistä joka pakeni Pietarista Suomeen Hugo Jalavan salakuljettamana

Willimiehen uuden vuoden lupaukset 2018:

  1. Kuvaan kaikki loput Suomen blogikohteet vuoden 2018 aikana
  2. Suoritan kolme pitkää reissua Karjalan kannakselle
  3. Teen kaksi reissua assistentti Pirhosen kanssa Laatokan Karjalaan
  4. Julkaisen vähintään 100 julkaisua blogissa
  5. Käyn lopultakin Metsäpirtissä
  6. Ajan moottoripyörällä rautaperseajon
  7. Laihdutan 10 kiloa....taas
  8. Opettelen leppoisamman elämäntyylin
  9. Aion voittaa assistentti Pirhosen Lykynlammen olympialaisissa
  10. Käyn Katariinan palatsissa Meripihkahuonetta ihailemassa
  11. Jaksotan työni siten, etten polta itseäni loppuun
  12. Kiinnitän enemmän huomiota omaan terveyteeni
  13. Luen läpi koko Clive Cusslerin tuotannon
  14. Käyn katsomassa KAIKKI SaiPan kotipelit
  15. Lopetan tupakanpolton

Siinäpä taas melkoinen kasa lupauksia rikottavaksi... 

Hyvää uutta vuotta ja olkoon se edellistä parempi!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita