tiistai 26. joulukuuta 2017

Kurkijoki / Keskimmäinen hautausmaa

Joulu alkaa kääntyä paremmalle puolelle elikkä normaali elämä voi taas jatkua. SaiPa pelaa tänään ja onneksi pääsee sitä katsomaan, koska johan tässä on löysäiltykin... Tarkoitus olisi muutenkin lähipäivinä aktivoitua, koska minulla on oma tekemättömien töiden lista ja sinne on kertynyt melkoinen määrä juttuja, jotka ovat jääneet tekemättä joko laiskuuden tai kiireen takia. Nyt olisi tarkoitus lähipäivinä keskittyä listan lyhentämiseen.
Kurkijoen keskimmäisen hautausmaan paarihuone on vielä pystyssä

Melkoinen määrä mielenkiintoista kirjallisuutta odottaa myös kirjahyllyssä lukijaansa ja niihin yritän keskittyä myös lähiviikkoina ja etenkin ensi vuoden aikana. Lisäksi tämä bloggaaminen omalta osaltaan vaatii melkoisen osan vapaa-aikaani, joten eihän tässä pääse laakereilla lepäilemään jatkossakaan. Oikeastaan toivon, että osaisin ensimmäisen kerran elämässäni jakaa aikani kunnolla itselleni tärkeiden asioiden suhteen. Siinä onkin opettelemista...
Yksi harvoista hautakivistä

Yksi ahdistusta luova asia on blogin palkattoman assistentin toiminta Laatokan Karjalassa. Ilkka käy kohteilla, mutta hän ei malta lueskella ohjeitani kunnolla ja siksi häneltä jää kohteita kuvaamatta. Tämän takia minun pitää käydä samalla paikalla uudelleen. Tämän kertainen kohde on juuri tällainen! Ilkka kävi Kurkijoella kuvaamassa kolmesta hautausmaasta keskimmäisen, mutta jätti kaksi sen läheisyydessä olevaa valokuvaamatta..... Niinpä tänään esittelen sitten niistä keskimmäisen. Kaksi muuta jäävät odottamaan vuoroaan.
Vanha suomalainen hauta merkitty uudella ristillä

Kurkijoen keskimmäinen hautausmaa sijaitsee Soskuanjoen mutkassa. Paikka on hyvin valittu joenpenkalta katsottuna harjanteen päälle. Vanha hautausmaa sijaitsi lähempänä kirkonkylää, mutta uudelle hautausmaalle oli tarvetta. Se vihittiin käyttöön porvoon hiippakunnan piispan Herman Råberghin toimesta 4.7.1894. NImitys keskimmäinen hautausmaa tulee kuitenkin siitä, että muutaman sadan metrin päähän kirkonkylästä poispäin kerettiin suomalaisten aikana avaamaan vielä uusikin hautausmaa. NImitys keskimmäinen osoittaa siis tämän hautausmaan sijainnin maantieteellisesti muihin hautausmaihin verrattuna.
Risti muistuttaa paikan alkuperäisestä käyttötarkoituksesta

Paljoa ei täälläkään ole enää jäljellä, vaikka Kurkijokelaiset ovatkin tehneet parhaansa. Aluetta on raivattu ja paarihuonetta korjailtu, mutta valtaosa haudoista on tuhoutunut. Alueen rautaristejä on polttoleikattu poikki ja hautakiviä siirelty muualle. Toki joitain on vielä jäljellä, mutta ei niitä montaa ole enää. Yksi selitys hautausmaan tuholle voi toki olla se, että monet hautausmaan haudoista oli merkitty puisilla risteillä ja ne ovat aikojen saatossa maatuneet ja kadonneet. 
Ristiin on kiinnitetty muistolaatta

Lisäksi paikalla on Kurki-Säätiön ja kurkijokelaisten vuonna 1996 pystyttämä muistomerkki menneille sukupolville, vaikka maanpäälliset hautamuistomerkit ovatkin kadonneet.

Kaikesta huolimatta Kurkijoelle on mentävä uudemman kerran...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita