perjantai 15. joulukuuta 2017

Kaukola / Kaukolan sankarihaudat*

Kaukola on melkoisen pieni paikkakunta nykyisin ja sinne on haastavaa päästä kelirikkoaikana. Ehkä juuri sen takia alue onkin melkoisen ränsistynyt ja vanhat merkit Suomen ajasta vähissä. Jotain kuitenkin löytyy vielä hautausmaalta, kun siellä vaivautuu kuljeksimaan. 
Puinen risti keskellä hauta-aitauksia kertoo Kaukolan sankarihautausmaan paikan

Yksi kohde joka sieltä löytyy on sankarihautausmaa, joka on merkitty pienellä puuristillä ja siihen kiinnitetyllä laatalla vuonna 1995. Kyseiselle paikalle on haudattu niin talvi- kuin jatkosodankin sankarivainajat, mutta ympärille on haudattu vuosikymmenien ajan venäläisiä, joten ristin ympärille tehty aitaus on todella pieni. Hyvä että löytyy edes se!
Kaukolan sankarihaudat

Muistolaatta maalittoman ristin kyljessä

Muutenkin sankarihautojen risti kaipaisi uutta maalipintaa ja kerran jo mietinkin lähteväni paikan päälle maalaamaan sen, mutta onneksi tulin järkiini.... ainakin etukäteen olisi pitänyt varmistaa pystyttäjältä lupa kyseiseen toimenpiteeseen. Toivottavasti joku ottaa asian hoitaakseen, vaikka minä en sitä tehnytkään...
Hautausmaa näytti ankealta toukokuussa 2017

Kaukolan kirkon torni oli hyvä kuvauspaikka

Yksi harvoista suomalaisista hautakivistä kukin koristeltuna
Kirkon tornista löytyi muutama tosi vanha metallinen hautaristi

Muuten hautausmaalta löytyy vielä jonkin verran suomalaisia hautakiviä, mutta aika vähissä ne ovat. Mihin lie kadonneet? 
En tiedä kuka tämän on pystyttänyt, mutta lienee Kaukolan hautausmaan muistokivi
Päivitys 15.8.2019
Willimies piipahti Ladyn kanssa Kaukolassa vajaa pari viikkoa takaperin, joten reissun uudet kuvat Kaukolasta. Olkaa hyvät

Kaukolan sankarihaudat kaipaisivat hoitoa

Näkyy vähän selvemmin kuin alkuperäinen kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita