maanantai 16. lokakuuta 2017

Viipuri / Pyhän Annan kruunu

Viikonloppu takana ja kaikkea mielenkiintoista on tullut tehtyä. Perjantaina vietin omalla pihamaalla grillikauden päättäjäisiä ja lauantai meni pihatöissä sekä SaiPan peliä katsoessa. Eilen sitten olikin edessä ensimmäinen yleisötapahtuma blogiin liittyen. Kävin näet iltapäivällä pitämässä Lauritsalassa esitelmän Lauritsala-seuralle Willimiehen jäljillä blogista ja bloggaamisesta ylipäätään. Tilaisuus oli mukavan rento ja omasta mielestäni selvisin tyylikkäästi...
Linnoitukseen saavutaan vallihaudan yli pohjoissuunnasta

Nyt edessäni on vielä viikon verran töitä ennen kuin viikon mittainen syysloma alkaa. Pakko sanoa, että tällä kertaa loma tulee sopivaan aikaan. Takki on melkoisen tyhjä ja akkuja pitää päästä lataamaan. Mikäs siihen paremmin sopiikaan kuin muutaman päivän kalareissu Lemille kaverin mökille? Uistinta vetäen on omat pään sisäiset asiat ennenkin laitettu kuntoon! Toimii takuulla tälläkin kertaa...

Nyt kun edessä on vielä ponnistelua tämän blogin suhteen, niin otetaan taas yksi kohde Viipurista. Tällä kertaa kyseessä on venäläisten 1700-luvun alkuvuosikymmeninä rakentama linnoitus Pyhän Annan kruunu, mikä rakennettiin sen jälkeen kun venäläiset olivat valloittaneet Viipurin ruotsalaisilta 1710. 
Sisääntuloportit on komiat

Viipuri oli tuolloin linnoitettu vahvasti idän suunnalta ja lisäksi kaupunkia kiersi ympärysmuuri. Länttä vastaan etuvartiona oli Viipurin linna, mutta länsisuunta tarvitsi vahvistusta. Täyttä varmuutta rakentamisajankohdasta ei ole, mutta ajoittunee vuosien 1710 ja 1740 välimaastoon. Lopputuloksena oli kruununmuotoinen linnoitus, joka bastionien lisäksi varustettiin maavalleilla ja pohjoispuolelle sijoitetulla vallihaudalla, joka jätettiin kuivaksi.
Pientä remonttia kaipaisi...

Linnoitus muureineen on iso

Kaikki majoitusrakennelmat ovat kadonneet

Kuten niin usein ennenkin, niin sotilasvarustukset muuttuvat ajoittain tarpeettomiksi. Näin kävi Pyhän Annan kruunullekin, koska Suomen sodan jälkeen raja muuttui niin kauaksi, että linnoitukselle ei ollut enää käyttöä. Viime vaiheessa jo ennen sotaa, linnoitus oli toiminut varikkona Venäjän sotajoukoille, tosin eihän tuota taistelutoimintaan ole tarvittu koko olemassaolonsa aikana! Viimeiset muutokset linnoitukseen tehtiin kuitenkin ensimmäisen maailmansodan aikana. jolloin linnoituksen valleihin valettiin betonia tykkien alustaksi. Samalla kertaa rakennettiin myös majoitustiloja sotajoukoille, mutta ne ovat kadoneet...
Nykyisin alue tuntuu olevan häävieraiden suosiossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita