lauantai 19. elokuuta 2017

Impilahti / Nietjärven taistelun muistomerkki

Koska tässä blogin kohteiden esittelyissä ei ole koskaan ollut mitään logiikkaa, niin turha sitä on odottaa nytkään. Edelisellä kerralla olimme Karjalan kannaksella Summassa, mutta nyt loikkaamme Laatokan Karjalan puolelle Impilahden pitäjään. Täällä nimittäin käytiin jatkosodan loppupuolella merkittävät taistelut, jotka ovat valitettavasti jääneet vähän pimentoon. Kyseessä on Nietjärven taistelut, jotka ratkesivat suomalaisten eduksi 15-17.7.1944. Silloin täällä estettiin puna-armeijan eteneminen Karjalan kannaksen puolustajien selustaan. 

Ihantalan taistelut ovat saaneet kunniaa yllin kyllin eikä takuulla olisi heiltä yhtään pois vaikka Nietjärven sankareitakin muisteltaisiin mediassa enemmän. Ehkä tämä bloggaukseni voisikin olla alku Nietjärven taisteluiden tunnetuksi tekemisessä. No, ei tästä ainakaan haittaakaan ole, vaikka assistentti Pirhonen kävikin paikalla talviaikaan. Kyseessä lienevätkin blogin ensimmäiset lumisessa maisemassa otetut kuvat?
Nietjärven taistelun muistomerkki talvisessa ympäristössä

Nietjärven taisteluiden muistomerkki, joka on pystytetty suurtaistelun polttopisteeseen, paljastettiin 11.6.2008. Kunniavieraina paikalla oli lukuisa joukko veteraaneja. Tämä oli huipennus prosessille, mikä alkoi Impilahti-seuran puheenjohtajan Pertti Hämäläisen ja varatuomari Tor Wickströmin suunnitelmasta. Nopeasti joukko kasvoi 5.divisioonan perinnetoimikunnalla. Lopulta suunnitelmalle tarvittiin venäläisten lupa, joka saatiinkin Pitkärannan kaupungilta. Tämän jälkeen suunnitelmat etenivät ja muistomerkkiä alettiin valmistaa Uuksun punaisesta graniitista.
Koruton muistomerkki

Punaisesta Uuksun graniitista valmistetussa muistomerkissä lukee Nietjärvi, 15-17.7.1944. Lisäksi siinä on teksti kunnia sankareille suomeksi ja venäjäksi. Nietjärven torjuntavoiton muistomerkin paljastivat janakkalalaiset Erkki Ylöstalo 5. Divisioonan 24. Tykistökomppaniastaja Kaino Kauranen JR44:stä. Juhlapuheen piti 5.divisioonan perinnetoimikunnan puheenjohtaja prikaatinkenraali Antti Numminen. Myös Pitkärannan kaupungin varajohtaja Mihail Ugrujumov esitti tilaisuudessa tervehdyksensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita