torstai 31. elokuuta 2017

Muolaa / Kyyrölän kirkko ja sankarihaudat

Jälleen kerran joudun esittelemään jotain sellaista, mitä ei enää ole olemassakaan. Kyseessä on tällä kertaa Muolaan pitäjässä sijainneen Kyyrölän kirkkomaa. Kirkosta ei ole enää jäljellä kuin peruskivet ja niiden päälle venäläiset ovat pystyttäneet omat muistomerkkinsä. Niiden tekijöitä en tiedä, eikä sillä kai liene väliäkään...
Vaurioitunut Kyyrölän kirkko syksyllä 1941 (SA-kuva)

Sen sijaan Kyyrölän menneisyys on kaikesta huolimatta kiintoisa. Kannaksen jouduttua Suuressa pohjan sodassa tai paremmin tunnetun ison vihan aikaan Venäjälle, alkoi alueella puhaltaa uudet tuulet. Aluetta luovutettiin lahjoitusmaaksi monille Venäjän aatelisille ja tämä oli kohtalo Kyyrölällekin. Se kuului sodan jälkeen Viipurin linnan komendantille kreivi Tsernyseville lahjoitettuihin maihin, jotka ulottuivat Siestarjoelta Viipuriin. Kyyrölään hän kuitenkin rakensi oman hovinsa ja mietti kuumeisesti, kuinka saisi sodassa ihmisistä tyhjentyneen alueen kukoistamaan. Hän saikin neronleimauksen.
Kyyrölän kirkon paikalla on neuvostomuistomerkki

Hän tuotatti muualta Venäjältä 10-20 maaorjuudessa elävää perhettä tekemään töitä omilla tiluksillaan. Näistä maaorjista pohjautui koko Kyyrölän alueen väestö, joka evakuoitiin Suomeen joulukuun ensimmäisinä päivänä 1939. Oli siinä ihmettelemistä, koska lähes koko väestö oli näistä maaorjista alkuisin ja he puhuivat ainoastaan venäjää. Silti hekin kokivat olevansa suomalaisia ja taistelivat sodissa siinä kuin muutkin.
Joku henkilökin on saanut rintakuvansa kirkon alttarin paikalle

Kirkollinen elämä Kyyrölässä alkoi 1725, jolloin valmistui Tsernysevin kustantama puinen kirkko. Se paloi maan tasalle 5.1.1788 ja uutta kirkkoa aloitettiin suunnittelemaan pian. Valmista tuli kuitenkin vasta 1803, jolloin silloisen hovin omistajan valtioneuvos Bogajevskin toimesta saatiin uusi kirkko valmiiksi. Tämänkin kirkon kohtalo oli tuhoutua tulipalossa vuonna 1894. Oli jälleen aika rakentaa uusi kirkko.
Alueelta löytyy 25 sankarivainajan muistoksi pystytetty muistomerkki

Tämä kirkko päätettiin tehdä samalle paikalle, missä jo kaksi kirkkoa oli tuhoutunut aiemmin. Tällä kertaa päätettiin pelata varman päälle ja rakentaa kirkko tiilestä, jotta se olisi paloturvallisempi. Tämä yksi Suomen suurimpia ortodoksikirkkoja(1200 paikkaa) valmistui arkkitehti Baranjevin piirustusten mukaisesti ja valmistui vuonna 1898. Vaan pitkäikäinen ei saanut olla tämäkään kirkko, vaikka se oli varustettu sisältä kauniiksi, mistä se sai lukuisia kehuja kävijöiltä. Valitettavasti vain vähän ikoneita ja muuta tavaraa kerettiin pelastaa kirkosta ennen kuin se piti luovuttaa vaurioituneena Venäjälle talvisodan päätyttyä.
Tyylikkään yksinkertainen

muistolaatta

Talvisodassa kirkko vaurioitui pahasti kranaatin osumista ja se jäi vaurioituneena viholliselle. Se pelasti ettei kirkosta tehty elokuvateatteria eikä muutakaan kulttuurikohdetta. Jatkosodan alussa kirkko saatiin takaisin ja sille ei keritty tehdä mitään ennen kuin se piti luovuttaa uudelleen venäläisille. Tämän jälkeen en löytänyt tietoa kirkon lopullisesta katoamisesta, mutta vuonna 1976 kirkkoa ei kuitenkaan enää ollut. Lieneekö purettu vaarallisena vai onko tiilille tullut käyttöä?
Kirkon viereltä laskeudutaan portaita hautausmaalle

Jotain vielä löytyy

Portista pääsee muistolehtoon

Muistolehdon keskellä on valkoinen risti

Ristiin on ruuvattu laatta kertomaan menneisyydestä

Hautausmaan jäänteitä

Kokonainen kivikin löytyy

Nykyisellään kirkon paikalla on venäläisten muistomerkit, mutta kyllä alueelta löytyy suomalaisiakin, jotka on pystytetty aikojen muuttuessa ja kun liikkuminen alueella tuli taas mahdolliseksi. Venäläisten muistomerkkien takana on sankarivainajille Muolaalaisten seuran toimesta pystytetty muistomerkki 7.6.1992 ja lisäksi kirkon vieressä sijainneelle entiselle hautausmaalle on pystytetty vuonna 2000 valkoinen risti. Näiden jälkeen alueelle pystytettiin toukokuussa 2001 infotaulu, mikä kertoo kaiken oleellisen alueen kohteiden sijainnista.  
Infotaulu

maanantai 28. elokuuta 2017

Raivola / Totti kissan muistomerkki*

Willimies ei oikein perusta eläimistä, koska koirat vihaavat minua ja kissoillekin olen allerginen. Tosin joskus kauan aikaa takaperin minullakin oli vähän aikaa kissa lemmikkinä, mutta ei siitä tullut mitään jatkuvan tirskumisen kanssa. Sen jälkeen olenkin sinnitellyt ilman lemmikkiä ja niin aion jatkossakin. Silti mukavahan se olisi vaikka kissa omistaa, koska olisipahan joku kiehnääämässä kyljessä...
Totti-kissa lymyilee aidan vieressä

Tämän päivän suurinta hittiähän taitaa olla kissavideot, mitä katsotaan netistä järkyttäviä määriä. Ilmeisesti monella on tarve katsella kissan toimia vaikkapa videoiden välityksellä. Edith Södergran sen sijaan omisti kissan ja sen nimi oli Totti. Södergran kuljetti Tottia mukanaan kaikkialle missä ikinä hän liikkuikaan ja lisäksi hän on ehkä Suomen ensimmäinen valokuvaaja, jonka jäämistöstä on löytynyt melkoinen kasa kuvia Totista. Edith todella arvosti kissaansa, ehkä jopa enemmän kuin lähellään olevia ihmisiä?
Tottikin on saanut arvoisensa kiveyksen

Totti-kissallakin on nyt oma muistomerkkinsä emäntänsä muistomerkin vieressä. Minulla ei ole mitään käsitystä, milloin se on pystytetty ja kenen toimesta, mutta ymmärtääkseni kyseessä on venäläinen muistomerkki... korjatkaa jos olen väärässä. Muistomerkkiin on kirjoitettu Edith Södergranin lausahdus: "Eivät kaikki olennot ole luotu siksi, että ne olisivat rakastettuja." 
Totti-kissa

Hieno hetki oli myös se, kun vanha venäläinen mies saapui Totti-kissan patsaalle valokuvien ottamisteni jälkeen. Hän toi patsaalle kimpun kukkia ja silitti kissan päälakea pitkään ja hartaasti samalla kertoen Totille jotain tarinaa. Valitettavasti en ilennyt ottaa tuosta hetkestä valokuvia muistoksi. Miehelle tuli takuulla parempi olo kun hän pääsi kertomaan murheensa Totille....
Totti lienee ollut pulska kissa
Päivitys 11.2.2018
Löytyihän Tottikissan patsaalle tietoa tekijästä ja ajankohdasta. Patsaan on Raivolaan pystyttänyt 1992 Edith Södergran seura ja patsaan tekijä on Nina Perno. 

Ihmetyttää miksi patsaaseen ei ole laitettu kirjoitusta suomeksi tai ruotsiksi? 

lauantai 26. elokuuta 2017

Raivola / Edith Södergranin muistomerkki

Joskus mietityttää, että kuinkahan Suomessa suhtauduttaisiin, jos maahamme alettaisiin suunnitella venäläisiä muistomerkkejä. Moni merkittävä venäläinenhän on jättänyt jälkensä Suomenkin kamaraan, mutta itse en ole sen kummemmin törmäillyt muihin kuin muistolaattoihin. No, onhan noita muutama patsas keisarille je Leninillekin, mutta ei niitä montaa ole. Sen sijaan suomalaiset ovat saaneet pystyttää omia sodista, kirkoista ja hautausmaista kertovia muistomerkkejään kaikkialle Karjalaan. Onneksi joukossa on aina muutama poikkeuskin tuosta kaavasta ja tänään voinkin ilolla esitellä yhden semmoisen....
Södergranin muistomerkki löytyy kivetyn polun päästä

Kyseessä on suomalaiselle runoilijalle Edith Södergranille omistettu muistomerkki Raivolassa eteläisellä Karjalan kannaksella. Vaan kuka oli tämä naisrunoilija, jota yhä edelleen tituleerataan maamme tunnetuimmaksi runoilijaksi? Vuorossa siis elämänkerta, mutta kuten minut tunnette, niin yritän tiivistää sen mahdollisimman lyhyeksi....
Muistomerkkialue on hyvin hoidettu

Edith syntyi Pietarissa 4.4.1892, mutta hänen vanhempansa olivat kotoisin ruotsinkieliseltä rannikkoalueelta Närpiöstä. Perhe muutti Raivolaan, mistä isä sai töitä sahanhoitajana. Ilmeisesti perhe oli hyvintoimeentuleva, koska Edith kävi koulunsa Pietarissa, missä hän aloitti runojen kirjoittamisen saksankielellä jo nuorena. Tuolloin Pietarissa oli helppo tutustua aikansa uusiin taiteen ajatuksiin.
Edith Södergranin muistomerkki

Edith sairastui keuhkotautiin 1908, mihin hänen isänsä oli kuollut edellisenä vuonna. Tästä alkoi kierre, missä hän kierteli eri parantoloissa ulkomaita myöten saamassa hoitoa sairauteensa. Aikansa kutakin ja 1914 Edith päätti luopua parantoloista ja keskittyi pelkästään runouteen vaikka ajoittain voimia olikin vain vähän. 
Muistomerkin vierellä on viehättävä ortodoksikirkko

Nyt alkoi Södergranin tuottelias runokausi. Esikoiskokoelma Dikter julkaistiin 1916 ja se sai aikaan melkoisen kirjavan palautteen. Osa piti runoja vaikeaselkoisina ja osa epäsovinnaisina. Samaan aikaan Södergranin luottohenkilöksi kohosi kaksi ihmistä. Hagar Olsson oli heistä toinen ja hän toi Södergranin Ultra-lehden toimintaan mukaan. Toinen oli Elmer Diktonius, jonka kanssa Södergran oli pitkään kirjeenvaihdossa. 
Raivolan uusi ortodoksikirkko nousee myös lähelle.....vanhoilla piirustuksilla

Uusi kirkko ei ole vieläkään valmis. Kuvat otettu kesällä 2015

Lopulta runoilijan sairaus alkoi saada niskalenkin runoilijasta ja koska hän edelleen pysyi päätöksessään välttää laitoshoitoa, niin hän kuoli 24.6.1923 Raivolassa, missä hänet haudattiin omaan puutarhaansa. Hänen haudalleen Wäinö Aaltonen teki hautamuistomerkin, mutta se tuhoutui sota-aikana. Nyt Raivolan ortodoksikirkon vieressä on hänen uusi muistomerkkinsä, joka on Wäinö ja Matti Aaltosen suunnittelema, jonka lienee kustantanut Finlands Svenska Författareförening. Eräiden lähteiden mukaan se olisi sijoitettu nykyiselle paikalleen 1960. Jotensakin minua hivenen epäilyttää.....

torstai 24. elokuuta 2017

Uusikirkko / Sankarihaudat ja hautausmaa

Willimies on kuin tykistökeskityksen läpikäynyt. Kuulo odottaa palautumistaan ja ehkä jo lähipäivinä se on entisellään. On meinaan hemmetin rasittavaa aloittaa syksy sairastelemalla, etenkin kun nyt korvatulehduksen päälle tuntuu kehittyvän vielä kunnon flunssa... Toivottavasti palaan kuntoon kohtuullisen pian, koska jo parin kuukauden päässä häämöttää ensimmäinen puhekeikka, missä kerron bloggaamisen iloista ja suruista. Toki paikallishistoriallakin lienee oma osuutensa! Mutta ennen sitä siirrytään 200 kilometrin päähän.

Joskus näitä kohteita kuvatessa ei tule ensimmäisenä mieleen se, että siitä pitäisi saada kaivettua esiin jotain tietoakin lukijoille. Tämän päivän kohteemme Uudenkirkon sankarihautausmaa-alue tai oikealt nimeltään Rauhan viita - alue muistomerkkeineen on juuri sellainen. Tietoa ei meinannut löytyä eikä sitä loppujen lopuksikaan saanut paljon kasaan vaikka aikani yritinkin. Ehkä jossain vaiheessa joku osaa kertoa lisääkin kohteesta, mutta se on sen ajan murhe.
Sankarihautojen risti

Täällä voi hiljentyä maailman kiireeltä

Alkunsa hanke sai kuitenkin heti vuonna 1990, jolloin ensimmäiset kotiseutumatkailijat pääsivät käymään kotikonnuillaan. Hämmästyksekseen he huomasivat venäläisten ottaneen hautausmaan omaan käyttöönsä ja se tuntui omituiselta. Tuolloin Salon Karjalaisen perinneyhdistyksen perustaja Esko Paju sai idean että osa hautausmaasta voitaisiin rauhoittaa sankarivainajille. Hanke toteutui jo seuraavana vuonna 1991, kun alueelle suunniteltujen kerrostalojen rakentaminen lopetettiin. Ilmeisesti ajatus muistomerkkipuistosta tuli viime tingassa!
Taisi olla ainut näkemämme suomalainen hautakivi...

Ristin juurella oli muistokivi......taas pääni on jäänyt kuvaan!

Osa alueesta rauhoitettiin sankarivainajille, joita alueelle haudattiin vuosina 1941-1944 yhteensä 205 sankaria. He ovat saaneet alueensa keskipisteeksi valkoisen ristin ja sen juurelle muuistokiven, mikä kertoo oman tarinansa. Alueen ovat siis kustamtaneet Uusikirkko säätiö, nykyiset uusikirkkolaiset ja yksityiset lahjoittajat. Alueen siisteydestä vastaa Turun Uusikirkko-kerho, joka käy siistimässä alueen kahdesti vuodessa. 
Alueelle saavuttaessa Willilady löysi infotaulun

Infotaulu kertoo oleellisimman

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Uusikirkko / Uudenkirkon kirkko ja kellotapuli

Willimies on sairaana. Lähes jokavuotinen korvatulehdus on valvottanut monta yötä peränjälkeen. Saamarin kova kipu raastaa päätä, koska torstaina saamani antibioottikuuri ei tehoa ainakaan vielä. Mitäpä tässä sitten on muuta tekemistä kuin julkaista taas yksi blogin kohde Karjalan kannakselta.

Tällä kertaa jutun otsikko on vähän hämäävä. Kerron kyllä Uudenkirkon luterilaisen kirkon historiasta, mutta ainoa kuva on SA-kuvien kuva kirkon raunioista, joita en edes vaivautunut etsimään käydessäni paikan päällä kesällä 2016. Syy, miksi en etsinyt niitä oli se, ettei siellä ole muistomerkkiä kirkon menneisyydelle. Jos siellä olisi jotain kaikesta huolimatta, niin joutuisin käymään paikan päällä uudelleen. Toivottvasti näin ei käy....
Kirkon rauniot kesällä 1941(SA-kuva)

Uudenkirkon seurakunta erosi Kannaksen vanhimmasta seurakunnasta Pyhärististä(Muolaasta) jo vuonna 1445. Seurakunnan harmiksi 500-vuotis juhlat jouduttiin muuttuneen rajan takia pitämään Turun tuomiokirkossa heinäkuussa 1945. Puitteet olivat siis ainakin suurimmat mahdolliset....
Kellotapulin alaosa kesällä 1941(SA-kuva)

Uudenkirkon seurakunnan ensimmäinen kirkko sijaitsi Kaukjärvellä ja kuten historiasta osaatte päätellä, niin kirkko oli tietenkin katolinen kirkko, koska uskonpuhdistus tapahtui vasta 1500-luvun aikana. Kirkko tosin jo tuhoutui vuonna 1495 sotaisuuksien seurauksena. Toinen kirkko tuhoutui vuonna 1586. Edessä oli uuden kirkon rakentaminen, mikä tehtiinkin samalle alueelle kuin viimeiseksi jäänyt kirkko. Näin tämä tapahtuma on saattanut antaa nimen koko paikkakunnalle, Uudellekirkolle. 
Kirkon vai hautausmaan portaat?

Tuo uusi kirkko tuhoutui suuren pohjan sodan aikoihin ja edessä oli jälleen uuden kirkon rakentaminen. Se kuitenkin rakennettiin ilmeisesti huonosti tai sitten siitä ei jaksettu pitää huolta, koska se rappeutui nopeasti ja pakotti uusikirkkolaiset ryhtymään uudelleen kirkon rakennuspuuhiin. Uutta kirkkoa alettiin rakentamaan ja tämä valtavista honkarungoista rakennettu kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1800. Tässä Matti Salosen rakentamassa kirkossa oli yhteensä 1600 istumapaikkaa, joten se on ollut järjettömän suuri.
Nykyisin kellotapuli on keskellä venäläisten hautausmaata

Kirkossa oli urut ja ne olivat 28 äänikertaiset ja sen alttaritaulu esitti Jeesusta Getsemanessa. Tekijän nimi on jäänyt itseltäni selvittämättä, mutta kyseessä oli joku Pietarissa asuva saksalaismies. Kirkon sisätiloissa oli myös isokokoinen Martti Lutheria esittävä kipsipatsas sekä yhteensä kuusi kappaletta upeita korinttilaispylväitä. Myöhemmin kirkko sai 1903 oman lämmityslaitteiston ja juuri ennen kirkon tuhoutumista se kerittiin uudistaa arkkitehti Röneholmin suunnitelmien mukaan. 
Luonnonkivi on vahva rakennusmateriaali

Oviaukon yläpuolelta on seinää romahtanut alas

Talvisodan alkuvaiheessa vihollinen eteni nopeasti Uudenkirkon suuntaan ja edessä olikin raskas tehtävä. Kirkko piti tuhota polttamalla, ettei vihollinen olisi saanut kirkosta suojapaikkaa. Tehtävän suoritti kirkkoa viimeisenä käyttänyt Jääkäripataljoona I, jonka viestijoukkueen radioasema toimi kirkon tiloissa. He sytyttivät kirkon palamaan 4.12.1939 ja se paloikin totaalisesti maantasalle. Samalla kertaa tuhoutui myös E.Lohrmanin suunnittelema ja vuonna 1857 valmistunut kellotapuli. Siitä on enää jäljellä kivinen alaosa, mitä käytettiin aikoinaan paarihuoneena ja varastona. Kirkonkellot eivät enää soita omaa sävelmää.....
Kiviä on tippunut seinistä alas....

Vuosiluku 1857 kertoo kellotapulin valmistumisvuoden

Kuinkahan monta vuotta seinät ovat vielä pystyssä?

lauantai 19. elokuuta 2017

Impilahti / Nietjärven taistelun muistomerkki**

Koska tässä blogin kohteiden esittelyissä ei ole koskaan ollut mitään logiikkaa, niin turha sitä on odottaa nytkään. Edelisellä kerralla olimme Karjalan kannaksella Summassa, mutta nyt loikkaamme Laatokan Karjalan puolelle Impilahden pitäjään. Täällä nimittäin käytiin jatkosodan loppupuolella merkittävät taistelut, jotka ovat valitettavasti jääneet vähän pimentoon. Kyseessä on Nietjärven taistelut, jotka ratkesivat suomalaisten eduksi 15-17.7.1944. Silloin täällä estettiin puna-armeijan eteneminen Karjalan kannaksen puolustajien selustaan. 

Ihantalan taistelut ovat saaneet kunniaa yllin kyllin eikä takuulla olisi heiltä yhtään pois vaikka Nietjärven sankareitakin muisteltaisiin mediassa enemmän. Ehkä tämä bloggaukseni voisikin olla alku Nietjärven taisteluiden tunnetuksi tekemisessä. No, ei tästä ainakaan haittaakaan ole, vaikka assistentti Pirhonen kävikin paikalla talviaikaan. Kyseessä lienevätkin blogin ensimmäiset lumisessa maisemassa otetut kuvat?
Nietjärven taistelun muistomerkki talvisessa ympäristössä

Nietjärven taisteluiden muistomerkki, joka on pystytetty suurtaistelun polttopisteeseen, paljastettiin 11.6.2008. Kunniavieraina paikalla oli lukuisa joukko veteraaneja. Tämä oli huipennus prosessille, mikä alkoi Impilahti-seuran puheenjohtajan Pertti Hämäläisen ja varatuomari Tor Wickströmin suunnitelmasta. Nopeasti joukko kasvoi 5.divisioonan perinnetoimikunnalla. Lopulta suunnitelmalle tarvittiin venäläisten lupa, joka saatiinkin Pitkärannan kaupungilta. Tämän jälkeen suunnitelmat etenivät ja muistomerkkiä alettiin valmistaa Uuksun punaisesta graniitista.
Koruton muistomerkki

Punaisesta Uuksun graniitista valmistetussa muistomerkissä lukee Nietjärvi, 15-17.7.1944. Lisäksi siinä on teksti kunnia sankareille suomeksi ja venäjäksi. Nietjärven torjuntavoiton muistomerkin paljastivat janakkalalaiset Erkki Ylöstalo 5. Divisioonan 24. Tykistökomppaniastaja Kaino Kauranen JR44:stä. Juhlapuheen piti 5.divisioonan perinnetoimikunnan puheenjohtaja prikaatinkenraali Antti Numminen. Myös Pitkärannan kaupungin varajohtaja Mihail Ugrujumov esitti tilaisuudessa tervehdyksensä.

Päivitys 7.8.2018
Aikoinaan kun harkitsin bloggaamisen aloittamista, niin yksi vahvimmista kannustajista oli Qvistin Kari. Nyt sain Karilta kuvan Nietjärven taistelun muistomerkistä, minkä ympäristön hän oli myös kaverinsa kanssa siivonnut! Hienoa työtä Kari ja kiitos kuvasta...
Noetjärven taistelun muistomerkki siivottuna kesä 2018 (Kuva Kari Qvist)

Päivitys 11.7.2019
Tältä Nietjärven muistomerkillä näytti 25.5.2019. Lisäksi nousimme muistomerkin takana nousevalle mäelle, missä suomalaiset olivat asemissa juoksuhaudoissa ja tuhosivat vihollisia minkä kerkesivät....





Viholliset tulivat tätä tietä pitkin kesällä 1944

torstai 17. elokuuta 2017

Summa / Kalvolan miesten korsuhauta

Joskus aikoinaan kirjoittelin sähköpostia Suomen sotamuistomerkit sivustolle, että voisimmeko tehdä yhteistyötä, koska minä kiertelen näitä sotiinkin liittyviä paikkoja.  Olisin antanut kyseiselle sivustolle oikeuden käyttää ottamiani kuvia ja keräämääni faktatietoa heidän omille sivuilleen, koska ne olivat melkoisen puutteelliset ja usein muistomerkkiselvityksissä ei ole edes kuvaa käytössä. Mielestäni ne olisivat tuoneet heille mukavasti ja helposti lisää aineistoa heidän keräämäänsä Sotamuistomerkit sivustolle.
Korsu sijaitsi lähellä tienristeystä ja oli siksi jatkuvan tulen alla

Kyseistä sivustoa "ylläpitää" Tammenlehvän perinneliitto, joka on täysin ulkopuolisen rahoituksen varassa. Omien nettisivujensa kautta sain selville että se saa julkista rahoitusta liki 400.000€ vuodessa, minkä lisäksi he vielä hakevat eri projekteihin eri tahoilta apurahoja. Ehkä siinä ei sitten kuitenkaan ole riittävästi rahaa, koska kyseinen sivusto ei ole päivittynyt vuosikausiin eikä sieltä edes koskaan vaivauduttu vastaamaan lähettämääni sähköpostiinkaan. Tämä yhteistyö siis kaatui ennen kuin kerkesi alkaakaan, eikä enää tarvitsekaan. 
Tuhoutuneen korsun kohdalla on valkoinen koivuristi ja muistomerkki

Olen tänne omaan blogiini kuvannut jo nyt enemmän sotahistoriaan liittyviä muistomerkkejä kuin he. Kunpa minulle joku maksaisi tuon työn loppuun saattamisesta palkkion niin tekisin sen valmiiksi! Nyt minulta on turha pyydellä lupia kuviin enää, koska enään en ole kiinnostunut yhteistyöstä heidän kanssaan. Sinänsä sääli koska veteraanit ja heihin liittyvät asiat ovat lähellä sydäntäni. Mutta siirrytään asiaan....
Ristin juurella on kukkia ja kranaatteja

Talvisodassa Summa oli paha paikka, kuten kaikki muutkin paikat missä kranaatteja tippuu niskaan. Täällä puna-armeija tähtäsi läpimurtoon ja lopulta siinä onnistuikin, mutta kumpikin osapuoli maksoi siitä kovan hinnan. Vaikka sodankäynti talvisodassa olikin massojen sotaa vähälukuista puolustustaistelua käyvää Suomen armeijaa vastaan, niin kyllä joskus yksittäinen isku voi olla järkyttävä. Tällainen tapahtuma sattui 21.12.1939 Summassa ns. Majajoen kaistalla.
Muistomerkkiin kiinnitetty laatta kertoo oleellisen

Tänne oli asettunut isänmaataan puolustamaan JR15 5.komppania ja etenkin sen III joukkue. Komppania koostui etupäässä Kalvolan miehistä ja sitä nimitettiinkin Kalvolan komppaniaksi. Isku mikä heihin kohdistui oli raju osoitus sodan mielettömyydestä. Joulukuun 21.päivä kello 13.15 komppanian kolmannen joukkueen korsu sai vihollisen tykistökeskityksessä täysosuman. Korsussa oli tuolloin 21 miestä joista 19 kuoli välittömästi. Ainoastaan kaksi onnistui haavoittuneena tulemaan ulos korsusta. Heidän pelastuksensa oli se, että he olivat tuolloin korsun käytävässä.
Ristiinkin on kiinnitetty laatta

Koska alueella oli tiukat paikat, niin mahdollisuuksia kaivaa ruumiit ylös tuhoutuneesta korsusta ei ollut. Lopulta päätettiin siunata korsuun jääneet 19 vainajaa paikan päällä. Siunaustilaisuus pidettiin 26.12.1939 ja korsun jäännösten kohdalle maahan lyötiin sotamies Kalle Laineen tekemä koivupuinen risti eli ns. Summan risti muistuttamaan tapahtuneesta.
Paikalle on pystytetty infotaulu

Informaatiota 

Vasta jatkosodan aikaan vuonna 1942 tuli mahdolliseksi kaivaa ruumiit ylös ja heidät siirrettiin sen jälkeen kotiseutunsa Kalvolan sankarihautausmaalle. Samalla Kalvolaan lähti myös sotamies Laineen tekemä puuristi, mikä sijoitettiin Tapani Wirkkalan suunnittelemaan tiikkiseen vitriiniin Kalvolan siunauskappelin seinään. Tämän summan ristin paljastustilaisuus pidettiin 17.5.1953. Aloitteellinen osapuoli tapahtumassa oli Kalvolan reserviupseerit.
Tuhoutuneen korsun vieressä on lukuisia vedellä täyttyneitä pommikuoppia

Onkohan tämä ollut korsun suuaukko

Nykyisin alkuperäinen Summan risti on kuparisessa vitriinissä Kalvolan sankarihautausmaalla. Kuvan rististä voit käydä kurkkaamassa täältä. Mutta millaiselta tuhoutuneen korsun paikalla näyttää tällä hetkellä? Me kävimme paikalla huhtikuussa 2015 ja silloin alueella näytti tältä ja voin sanoa, että olin aika vaikuttunut tällä paikalla, missä niin moni menetti henkensä myös minun edestäni.
Muistomerkit korsun kohdalla

Nyt alueella on kanta-hämäläisten sotaveteraanien toimesta pystytetty uusi koivuristi 3.6.1995 ja myöhemmin aluetta hoitavat Kalvolan reserviupseerit ry on hankkinut myös muistolaatan, mikä on kiinnitetty luonnonkiveen muistuttamaan sodan kauheuksista 12.7.2008.