keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Kouvola / Sippolan sankarivainajat*

Rasittavinta tässä muistomerkkibongauksessa on ehdottomasti se, kun olet kuvannut yhden paikkakunnan ja jälkikäteen selviää, että joudut käymään siellä vielä uudelleen. Näin ainakin käy Sippolalle, koska olen törmännyt kahteen uuteen muistomerkkiin kyseisellä alueella. Ei siis auta kuin käydä vierailemassa paikkakunnalla uudelleen. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, joten turha tästä on numeroa tehdä. Onpahan vaan hyvä osoitus pohjatöiden tekemisen tärkeydestä. Toisaalta tieto useista monumenteista tai muuten mielenkiintoisista kohteista on usein pienen pieni maininta jossakin Internetin kätköissä, ettei nniitä kaikkia voi eikä kerkeä lukea. Kaikesta huolimatta pyrimme edelleen käymään KAIKILLA alueen muistomerkeillä, joten kesällä Sippolaan uudelleen....
Sippolan sankarivainajat ovat saaneet oman kivisen ristin

Tänään kuitenkin käymme tutustumassa Sippolan kirkkomaalta löytyvään sankarivainajien hautausmaahan sekä sen komistukseksi vuonna 1953 pystytettyä Aimo Tukiaisen veistämää sankaripatsasta Tulevaisuuden uskoa. Sippolan kirkkomaa on ehkä upein vastaavista, mitä olen reissuillani nähnyt. Hyvin hoidettu alue ja upea sankaripatsas saavat jotenkin matkailijan mykistymään. Olisi enemmän kuin upeaa, jos kaikki maamme sankarihautausmaa-alueet olisivat yhtä upeita. Toki kerrottakoon, että hyvässä hoidossahan ne ovat ihan jokainen.
Aimo Tukiaisen vaikuttava sankaripatsas

Sankarihautausmaahan liittyy oleellisesti Aimo Tukiaisen veistämä sankaripatsas Tulevaisuuden usko. Tämä äitiä ja kahta lasta kuvaava, minkä taustalla on sotilaita ja viljapellolla työskentelevä vanha pariskunta. Tämä graniittinen teos on kaikesta mahtipontisuudestaan huolimatta todella vaikuttava. Yhtä vaikuttava on myös kirkon vieressä olevan punatiilisen rakennuksen, ilmeisesti kappeli, seinästä löytyvä graniittinen taulu Sippolan antamasta uhrista viime sotavuosilta. Lista on pitkä, joten isku pienelle maalaispaikkakunnalle on ollut kova. Taulun lopuksi siihen on myös kirjattu ylös paikkakunnalle muuttaman siirtoväestön Karjalaan jääneiden sankarivainajien nimet. Hieno ele...
Sippolalaiset sotivat pitkän kaavan mukaan
Sankareiden nimilista kappelin seinällä

Päivitys 6.5.2019
Sankarivainajien muistolaatta seurakuntalonseinällä on paljastettu 18.5.1997. Aloitteen muistolaatalle teki Toimi Anttila. Hanketta vetämään perustettiin toimikunta Leena Mäkisen johdolla. 

Paljastusjuhlan puheen piti Anjalankosken sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja Eino Musto. Päiväjuhlassa juhlapuheen piti vielä Kymen sotilasläänin komentaja prikaatinkenraali Kari Hietanen. 

Muistolaatta maksoi kaiverruksineen ja kultauksineen 51800 markkaa. 

Tänään 6.5.2019 myös luin uutisen, että muistolaatta siirretään lähiaikoina kirkon seinälle, koska seurakuntakoti on tarkoitus purkaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita