sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kouvola / Pro Patria*

Valkealan Pro Patria

Melko usein törmään muistomerkkeihin, jotka koostuvat kahdesta elementistä. Toinen on Salpa-linjaan louhittu panssariestekivi ja toinen siihen kiinnitetty muistolaatta. Ei siinä mitään, minustakin yksinkertainen on kaunista, mutta onneksi joskus sentään törmään muistomerkkiin, mikä on toteutettu eri kaavalla. Näin ainakin on toimittu Kouvolan Valkealassa, missä tämä Pro Patria muistomerkki sijaitsee. Tämän suunnitteluun on uhrattu aikaa, vaivaa ja etenkin rahaa. Toki lopputuloskin on todella hieno!
Ulkopuolella on paikat soihduille ja kynttilöille, Valkealan vaakunaa unohtamatta

Kyseinen Pro Patria on Valkealan kunnianosoitus niin talvi- kuin jatkosodassa henkensä menettäneille sankarivainajille. Tämän upean teoksen alullelaittajia olivat Pohjois-Kymen Sotilaspoikakilta ry sekä Sotainvalidien veljesliiton Valkealan osasto ry. Kun hanke lähti liikkeelle, niin Valkealan kunta perusti työryhmän, missä olivat edustettuina kaikki valkealaiset veteraanijärjestöt sekä paikallinen seurakunta. 
Yksi nimitauluista

Tämän arkkitehti Tarmo.R.Pajun suunnitteleman Pro Patrian peruskivi muurattiin kaatuneitten muistopäivänä 20.5.2007, minkä jälkeen työ eteni ripeästi. Perustustöiden jälkeen oli vuorossa kolmen kivipaaden pystytys, mitkä kuvaavat uskoa, toivoa ja rakkautta. Yläosaa kiertää ornamentti ja sisäpuolella siinä on tähtitaivaskatto. Sisäpuolen kattaa kivitaulut, mihin on mainittu 435 sankarivainajan nimet erilaisien tietojen kera. 
Viimeisessä nimessä on yhtymäkohta kotiseutuihini

Kerrassaan upea teos, mille nostan hattua! 

Päivitys 6.5.2019
Muistomerkki paljastettiin Suomen 90-vuotisjuhlallisuuksien osana 6.12.2007. Paljastuspuheen piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuomo Hasu.

3 kommenttia:

  1. Todella komea ja omatyylinen muistomerkki! Vahino että blogi oli 2 vrk liian myöhään. Varmasti korjataan seuraavalla Valkealassa käynnillä.

    VastaaPoista
  2. Mitä Arto tarkoitit tuolla, että olimme kaksi vuorokautta myöhässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitan että kirjoitin epäselvästi. Siis kävin ite Valkealassa kaksi pv aikaisemmin ja tämän ohi ajoin läheltä.

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita