torstai 24. maaliskuuta 2016

Suistamo / Runonlaulajien haudat


                                      Poets of the fall "Sleep"

Johan alkoi pääsiäisen vietto räväkästi. Puolet työpäivästä meni kukkakaupoissa juoskennellen, kun kävimme oppilaiden kanssa ostamassa Lauritsalan koulun historianluokan somistukseksi kasveja, joilla lisäämme luokan viihtyvyyttä ja sisäilman laatua. Tämä oppilailta alkunsa saanut projekti on saanut aikaan aitoa innostumista ja mikäs sen parempaa. Lauritsalan 9E-luokka toteuttaa tämän projektin omatoimisesti ja tässähän toteutuu mitä parhaiten yhteiskuntaopin oppisisällöt, koska projekti vaatii aikataulutuksen, budjetin ja kaikki pitää toteuttaa oppilaiden itse hankkimilla rahoilla, tosin koulu osallistuu pienellä summalla myöskin.
SaiPa näkyy nyt myös Lauritsalassa....toki vielä keskeneräisenä

Tavoitteena on siis uuden OPSin mukaisesti parantaa oppilaiden viihtymistä koulussa ja toteuttaa tämä kaikki ekologisesti sekä taloudellisesti. Lisäksi mukana on myöskin luokan peräseinän maalaaminen Lauritsala ja Lappeenranta-aiheilla. Tässä oppilaat ovatkin onnistuneet aivan loistavasti. Maalaus on toki vähän kesken vielä, mutta eiköhän aihe tule kaikille selväksi ;)

Kotia kun pääsin, niin päätin kantaa hivenen halkoja sisään takkaa varten, niin meninhän munimaan senkin homman. Tiputin klapin jalkapöydän päälle ja taisi tulla hiusmurtuma. Saattaa olla melkoista tuskaa seisoa parin tunnin päästä SaiPan pelissä. Toivottavasti seisomisen lisäksi myös ottelun katsominen ei ole tuskaa, vaan naarataan voitto kotiin. Siitä riittäisi paikallisille runoilijoille pitkäksi aikaa jutun juurta....
Runonlaulajien hautakivet

Jutun juurta runojen merkeissä riitti aikoinaan myös Suistamossa, minkä vanhalta hautausmaalta löytyy yhä vieläkin useamman paikallisen kuuluisan runonlausujan muistomerkit. Merkittävimmät sieltä löytyvät ovat kahden serkuksen Iivana Onoilan ja itkuvirsien laulajan Matjo Plattosen haudat.
Onoilan hautakivi alkaa olla melko kulunut

Onoila oli kuuluisa runo- ja loitsulaulaja, joka tuli kuuluisaksi esiintyessään Sortavalassa vuonna 1896 pidettyjen kansanperinnejuhlan esiintyjänä. Tämän jälkeen hän esiintyi kiertävänä esiintyjänä erilaisissa tilaisuuksissa muiden suistamolaisten esiintyjien kanssa aina kuolemaansa vuonna 1924 saakka. Karjalan sivistysseura pystytti paikalle muistokiven kolme vuotta myöhemmin.
Plattosen hautakivi

Matjo Plattonen saavutti kuuluisuutta samoissa juhlissa kuin Onoilakin, mutta kymmenen vuotta myöhemmin. Kuolinvuonnaan 1928 hän oli osallisena jopa kansainvälisessä kulttuurikongressissa. Hänet on haudattu samaan paikkaan kuin Onoilakin. 

Molempien haudat ovat vieläkin jäljellä, joten runonesittäjät ovat vieläkin ajankohtaisia Suostamolla. Toivottavasti Lappeenrannassakin lauletaan vielä vuosia kohta alkavan pelin sankareista. Nyt Willimies lähtee matsiin kinkkaamalla....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita