lauantai 9. tammikuuta 2016

Kouvola / JR5 talvisotaan lähdön muistolaatta

                                            Peer Gunt "Trouble in deep south"

Pakkasmittari näyttää melkoisen tanakkaa lukemaa edelleen, mutta pikkuhiljalleen innostus Kouvolaan lähdöstä lämmittää mieltä. Vaikka eilen kotihallissa Kisapuistossa munittiinkin kaksi pistettä Oulun Näädille, niin tänään lähdetään porukalla vuolemaan kolme pistettä KooKoon kotihallista. Tällä kertaa matkalle lähdetäänkin porukalla ja mennään kaiken huipuksi vielä rempseästi omalla junalla. Keltamustarykmentti suorittaa myös ohimarssin joukolla Kouvolan rautatieasemalta jäähallille. Rykmentissä on tällä kertaa mukana 750 lappeenrantalaista keltamustaan univormuun pukeutunutta kannattajaa. Lisäksi lukuisia kannattajia saapuu paikalle vielä omin kyydein, joten tuskin SaiPa ilkeää huonosti pelata? Kolme pistettä ja iloinen junamatka kotia tavoitteena...
Täällä kasattiin JR5 talvisotaan 14.10.1939

Joskus aiemminkin Kouvolan keskusta-alueen läpi on marssinut rykmenttejä. Ainakin JR5, joka kasattiin Kymenlaaksossa, aloitti oman sotaretkensä talvisotaan Kouvolasta. Lopullinen määränpää oli Äyräpää, missä rykmentti taisteli menettäen noin kolmanneksen miesvahvuudestaan. Tuolloin tappiot olivat todellisia, mutta tänään tappiot muodostuvat ainoastaan urheilussa hävinneiden mielipahana, eivätkä komista sankarihautuumaita, kuten JR5 miehet. 
Muistolaatta kertoo karua kieltä

Kouvolan keskustassa lakkautetun Kankaan koulun seinässä on muistutuksena muistolaatta miesten lähdöstä tältä paikalta talvisotaan. Jään mielenkiinnolla odottamaan, että jääkö Keltamustien Kouvolan vierailusta jäljelle niin paljon muisteltavaa, että mekin saisimme oman muistolaatan joskus vuosien päästä?

Valitettavasti en löytänyt tietoa muistolaatan paljastamisen ajankohdasta, tekijästä puhumattakaan. 
                                           SaiPan ja minun edellinen vierailuni Kouvolassa (12.9.2015)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita