maanantai 26. lokakuuta 2015

Miehikkälä / 1918 vakaumuksensa vuoksi kuolleet

                                                              Frederik "Kostaja"

Olo on kuin kuolleella. En ole joutunut sentään luotisateeseen, mutta helkutinmoinen räkätauti kuumeen kera on päässyt iskemään liivin alle. Puhti on poissa ja päivän aikaansaannokset ovat olleet melkoisen vähissä. Itse asiassa raahautuminen sohvan ja kyökin välillä on antanut ainoan sisällön päivään. Melkoisen tylsää hommaa mokoma, koska ei minua ole luotu olemaan paikoillani, vaan tekemään hyödyllistä, edes vähän.... Siksipä ajattelin tylsyyttä poistaakseni esitellä yhden kohteen Miehikkälästä.
Punaisten muistomerkki löytyy Miehikkälässäkin hautausmaan takaosasta

Ihan ensiksi on todettava, etten tiedä Miehikkälän vuodesta 1918 yhtään mitään, kuten en tästä muistomerkistäkään. No sen verran riedän,  jotta kivenmurikka on louhittu Hurttilasta, mikä on yksi lukuisista Miehikkälän kylistä. Koska muistomerkistä en siis tiedä mitään, niin yritin edes vähän selvitellä, keitä muistomerkin alla oletettavasti olevaan joukkohautaan on haudattu. 
Punaisten muistomerkki

Mainiota sotasurmasivustoa hyödyntäen selvisi, että Miehikkälässä kuoli sisällissodan aikana yhteensä 15 henkilöä, joista yksi oli tilallinen, joka hirttäytyi vastustaessaan pakko-ottoa. Loput 14 olivatkin ilmeisesti paikallisia punakaartilaisia, joiden kohtalo oli karu. Päivämääristä voisi olettaa, että valkoiset vapauttivat Miehikkälän seudun toukokuun alkupäivinä, koska kaikki punaiset menettivät henkensä 6-9.5.1918 välisenä aikana. 

Yleensä viha ja kostonhalu olivat pahimmillaan heti alueiden vaihtaessa omistajaa. Tunnustan, etten tiedä asiasta Miehikkälän osalta mitään, joten kaikki edellä mainittu on pelkkää spekulaatiota. Korjaillaan tiedot kohdilleen, jos joku niistä minulle kertoo myöhemmin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita