Virolahti / Tiilikallion pirunpelto

                        Servon Martti "Tein sen mihin näillä lahjoilla pystyy"

Viime vuodet ovat olleet Willimiehen elämän parhaita. Williladylla ja minulla synkkaa ihan hemmetin hyvin yhteen.... lisäksi toinen heilani SaiPa on ottanut viime aikoina melkoisen loikan kohti Suomen lätkäliigan kärkeä. Ei ole siis valittamista silläkään rintamalla. Lisäksi minulla on kaksi lähes aikamiesikäistä poikaa, jotka pärjäävät hienosti ja ovat asiallisia nuoria miehiä.

Omistan myöskin talon lammen rannalla, mistä pääsen lähtemään lempiharrastukseni kalastuksen pariin muutamassa minuutissa omalla kanootillani. Lisäksi omistan auton, moottoripyörän, kevytmoottoripyörän ja mopon. Ei siis kiikasta elo ainakaan kuljetuskalustonkaan puutteesta. Kaiken huipuksi tästä pyörittämästäni Willimiehen jäljillä blogista on tullut keskeinen osa elämääni, mikä tyydyttää oman vaeltajan viettini.

Vanhaa merenrantaa

Mikä sitten mättää ainaisen rahapulan lisäksi? No, tietenkin työasiat. Onneksi silläkin rintamalla on muutosta tulossa, koska aion luovuttaa nykyisen tehtäväni jollekin pätevämmälle, joka toivottavasti saisi läpi isompia muutoksia kuin itse olen saanut aikaiseksi. Kevääseen asti aion hoitaa tehtäväni niin hyvin kuin pystyn, mutta sitten saa homma olla. Tuntuu vaan jotenkin turhauttavalle toimia tehtävässä, missä saa hakata päätään Karjalan mäntyyn.

Annan siis periksi ensimmäistä kertaa elämässäni ja ryhdyn kartoittamaan uusia kuvioita. Mielelläni voisin jatkaa työtä historian- ja yhteiskuntaopin opettajana, koska olen vakuuttunut siitä, että minulla on sillä saralla vielä paljon annettavaa nuorisollemme. Toki katselen kaikessa rauhassa, josko löytyisi jotain muitakin mielenkiintoisia työtehtäviä historian parissa. On siis aika uudistua ja siirtyä kaikessa toiminnassa sähköiseen maailmaan ja paperittomuuteen.

Melko kivinen pelto

Itse olen jo vuosia hoitanut kaikki omat henkilökohtaiset asiani sähköisesti, enkä tarvitse siviilielämässäni paperia missään muodossa, kuten en koulun opetustehtävissäkään. Silti joudun ottamaan viikottain kopioita jonninjoutavista asioista, mitkä voisi hoitaa sähköisestikin. Tähän olen kaikkein eniten pettynyt, ettei muutos ole nopeampaa. 

Onneksi kysymys ei ole tietokoneiden riittävyydestä, koska kohta kaikilla oppilaillamme on oma Googlen Chromebook kaikkine palveluineen käytettävissään. Tämä varmasti lisää painetta meidän aikuisten uudistua ja laatia sähköisiä ja etenkin mielekkäitä tehtäviä, mitkä oppilaat voivat suorittaa vaikkapa laiturinnokassa istuskellen. Nykyteknologia antaa siihen mahdollisuuden, joten siihen pitää tarttua.

Tiekin joutui kiertelemään pahimpia kivikoita

Uskon, että olemme Williladyn kanssa tämän muutoksen etujoukoissa ja kohta muutkin ehkä huomaavat, että muutosta vastaan on turha rimpuilla. Se tulee vääjäämättä ja siihen on vain sopeuduttava. Uskon vahvasti, että aikanaan jäädessäni eläkkeelle, koulumaailma on aivan erilainen kuin nykyisin. Itsekään en osaa sanoa, mihin se tulee päätymään, mutta takuulla tämä 1500-luvun kinkereiltä asti käytössä ollut opetustapa on aikansa elänyt ja hyvä niin... 

Vaikka itse aionkin muuttua lähiaikoina, niin silti tässä maailmassa on vielä jotain pysyvää, mihin törmäsimme Williladyn kanssa saapuessamme uuteen kuntaan elikkä Virolahdelle hillittömän kaatosateen keskelle pari viikkoa takaperin. Vastaanotto ei siis ollut ihan mukavin mahdollinen, mutta silti selvisimme haasteellisista olosuhteista ihan OK, vaikka ensimmäistä kohdetta etsiessämme kastuimmekin läpimäriksi. Jäi muuten kaiken muun pahan lisäksi löytymättä kyseinen kohde, joten uutta reissua pukkaa siis Virolahdellekin.

Pirunpellon kupeessa oli myös Salpa-linjaan liittyvä tykkiasema

Silti joitain kohteita löytyi, eikä kaikki jäänyt meiltä pimentoon. Vierailimme näet melkoisen aavemaisella paikalla, mitä nimitetään pirunpelloksi. Koko hemmetin metsikkö on täynnä kivenlohkareita. Paikkana tämä Tiilikallion pirunpelto on lajinsa ensimmäinen Willimiehen jäljillä blogin esittelemä ja ainakin meihin paikalla piipahtaneisiin tekijöihin se teki suuren vaikutuksen. On ihan uskomattoman upea näky, kun koko metsä on täynnä toinen toistaan suurempia kiven lohkareita.

Vaan mistä ihmeestä nämä kivet ovat tulleet? No jääkauden aikaan mannerjäätikkö painoi maankuorta lommolle ja lopulta kun jää alkoi vetäytyä, niin maa alkoi kohota. Tässä vaiheessa suuri osa nykyisestä Suomesta oli sulamisvesien tai jäätikön alla. Nykyiset korkeat mäet olivat tuohon aikaan saaria, minkä rannoille jää työnsi valtavat määrät kiviä aaltojen muokattaviksi. Nykyisin näitä suuria kivikkoita kutsutaan muinaisrannoiksi tai kansanomaisemmin pirunpelloiksi, mikä nimitys on tullut taikauskosta jo aika päiviä takaperin. Tavallinen kansa näet kuvitteli itsensä pirun viskoneen kivet pitkin metsiköitä.