sunnuntai 9. elokuuta 2015

Miehikkälä / Ehtoolliskivi

                                          Jansson "Rosfittii"

Pirulauta, nyt pitää tehdä jotain! Kesäajan nesteytys- ja massakausi alkaa näyttää ryöstäytyneen käsistä. Vyötärö turpoaa kuin pullataikina ja muutenkin olo tuntuisi kaipaavan kunnon kuntokuuria. Tämä onkin vähän ikuisuuskysymys meikäläiselle, koska olen kaavaillut kuntokuuria jo vuosia. Mutta nyt taidan sitten toteuttaakin sen, koska enää en oikein keksi mitään veruketta lykkäämiseen. Työpaikalta löytyy punttisali, takapihan ohitse kulkee lenkkipolku ja autotallissa on nyrkkeilysäkki. Pitänee kaiketi aloittaa niiden hyödyntäminen. Yhtenä vaihtoehtona on tietenkin tuo alkubiisin Janssonin tapaan lähteä rosfittiin....

Jotensakin en oikein luota itseeni tässä asiassa ihan täysin, joten piti käydä hakemassa päätökselle vahvistusta Miehikkälän Savanjärveltä asti. Paikalla piipahtaminen männä lauantaina oli vähän kuin puhdistautumisriitti kaltaiselleni ateistille. Mieleeni vaan juolahti, että tällaiset paikat ovat minullekin tärkeitä, koska yritän aina eläytyä siihen tilanteeseen, minkä takia kyseinen muistomerkillä varustettu paikka on muuttunut ihmisille tärkeäksi. Tällaisella paikalla tuntui luontevalta luvata itselle muutoksen tuulia...
Ehtoolliskivelle opastava kyltti on tipahtanut

Tämä Miehikkälän Savanjärvellä sijaitseva kivenlohkare sai uuden nimen 25.6.1941 eli tästä eteenpäin sitä on kutsuttu ehtoolliskiveksi. Syynä uuteen nimeen on tapahtumaketju, mikä alkoi jo välirauhan aikana, jolloin Miehikkälässä koulutettiin varusmiehiä. Joukossa oli myös rippikoulun käymättömiä, joten palveluksensa lomassa he suorittivat tämänkin seikan. Kyllähän sotaan kelpaavilla nuorilla miehillä pitää olla myös naimalupa!
Ehtoolliskivi

Valitettavasti jatkosodan syttyminen keskeytti 25.6 sovitun konfirmaatiotilaisuuden Miehikkälän kirkossa. Niinpä tilaisuutta jatkettiin täällä Savanjärvellä 3.7.1941. Kiven päältä sotilaille jaettiin ehtoollinen ja poikien matka kaiketi jatkui rintaman suuntaan, missä vihollisuudet olivat jo käynnissä.
Laatta ehtoolliskiven kyljessä

Tapahtumaa kunnioittaakseen Miehikkälän kunta ja Sinisen prikaatin muistosäätiö kiinnittivät laatan kiven kylkeen 29.6.1986. Paikalla paljastamistilaisuudessa oli kaksi ehtoolliseen osallistunutta sotilasta. Itse kun kävin paikalla, niin laatta oli niin kiiltävä, että epäilen sen tulleen vaihdetuksi lähiaikoina. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita