tiistai 30. kesäkuuta 2015

Luumäki / Radanrakentajien kalmisto (Mysteeri)

                                           Vesku Jokinen "Mysteeri"

Joskus on mukavaa leikkiä viisaampaa kuin itse asiassa onkaan. Tänään aion tehdä jotain sen suuntaista ja veikkaanpa saavani omista tulkinnoistani rapaa niskaan, mutta ei haittaa. Sitä on näet tapahtunut ennenkin ja tulee säännöllisin väliajoin tapahtumaan uudelleenkin, joten eiköhän mennä asiaan...
Kuva kalmiston suunnalta Multialantien haaraan

Joitain aikoja takaperin sain assistentilta skannatun aukeaman Luumäki-lehdessä olleesta artikkelista. Siinä kerrotaan kolmesta muistomerkistä, mitkä rautateiden alkuaikojen pioneereille on pystytetty. Näistä kohteista olen jo kaksi kerinnyt esittelemäänkin, mutta sitten artikkelissa oli myös maininta rautatienrakentajille perustetusta kalmistosta. No ehkä kyseessä on kuitenkin enempi hautapaikka kuolleille. Tuolloinhan olot olivat melko karut ja nälkä sekä onnettomuudet alituisesti läsnä. Ilmeisesti Pietarin radan alle onkin haudattu lukuisia kuolinuhreja. 
Paikalla on nykyisin hiekkakuoppa

Sen sijaan Luumäellä Multialantienristeyksessä kuutostien ja Ukkolannotkon välisessä rinteessä on paikka, mihin on haudattu rautateillä kuolleita rakentajia. Kuinka monta ja milloin haudattu, näihin kysymyksiin emme osaa aineiston perusteella varmuudella vastata, emmekä ihmeemmin halua lähteä spekuloimaankaan asialla. 
Kuopanpohjalta löytyi jotain kiinnostavaa

Hiekkakuopan pohjalta löytyi puolittain maahan hautautuneena kivenlohkare, mikä vaikutti työstetyltä. Lisäksi se oli muodoltaan hautakiven muotoinen, joten kiinnitimme siihen huomiomme Williladyn kanssa. Olisivatko entiset radanrakentajat kilkutelleet kuolleille muistokiven hautapaikalle? Aikani kiveä tutkiessani, aloin vakuuttua asiasta ja etsin kiven kyljestä kaiverrusta. Omasta mielestäni onnistuin saamaan näkyviin vuosiluvun 1888, mikä ei takaa etteikö kyseessä voisi olla vuosi 1868 tai joku muu. Hemmetin hankalahan tuo on selvittää ilman tekniikan apuvälineitä, koska kivenpinta on rapautunut. En väitä, etteikö kyseessä voi olla oma virhetulkintakin. Itse asiassa se on jopa todennäköistä...


Kaikesta huolimatta mieltäni jäi askarruttamaan, että olisiko mahdollista että olisin oikeassa? Varmasti ratatyömaalla on ollut eri alojen ammattimiehiä, kuten kivenveistäjiä. Erikoinen juttu kaikilta osin. Toivottavasti joskus todistettaisiin minun olleen oikeassa. Silloin olisin tehnyt ainutlaatuisen löydön!
Epävarmoja tulkintoja!!!!
PS. Vielä yksi rautateihin ja Luumäkeen liittyvä juttu jäljellä ennen kuin perjantaiehtoona jysähtää! Tuolloin teillä lukijoilla on mahdollisuus ensimmäisten joukossa tutustua Lappeenrannan alueella julkaistavaan uuteen muistomerkkiin. Toivotaan, etteivät avajaisjuhlallisuudet veny liian pitkiksi, että keritään saada juttu eetteriin vielä perjantain puolella....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita