perjantai 13. kesäkuuta 2014

Lappeenranta / Jukolan viestin v.1989 muistomerkki*

Sielun veljet "Tiskirätti

Tiskirätti, vähän samanlainen olo on itsellänikin. Alkaa pikkuhiljalleen olla eväät syöty ja kesäloman odottelu alkanut. Vielä viikko niin sitten kauan odotettu loma alkaa... No onhan tuota tuolloin muutama juhannuspäivä aikaa toipua talven ja kevään rasituksista ennen kuin edessä on lähtö suurelle Venäjän maalle ajamaan 2000 kilometriä prätkällä. Tuon reissun jälkeen aion kyllä todellakin levätä jokusen päivän tekemättä mitään!

Vaan vielä ei huilaamaan pääse, koska työkiireet jatkuvat ja kotonakin saa urakoida. Pihamaa ja autotalli ovat kuin pommituksen jäljiltä, eikä aika ja voimat ole riittäneet niiden kunnostamiseen. Nuo jutut pitänee vielä yrittää fiksailla ensi viikon aikana ja suorittaa vielä moottoripyörän sekä auton huollot. Kyllä se tästä lähtee...
1989 pidettyjen Jukolan viestien muistomerkki

Niinpä, koska on pitänyt kiirettä (elämäni kiireisin vuosi takana), niin on mukava julkaista toisten ottamia kuvia uudesta joutsenolaisesta muistomerkistä. Vuorossa eilisen Jukolan viestin muistomerkkitarinan jatkumoa, koska kyseessä on täsmälleen samanlainen muistomerkki. No, ainoastaan vuosiluku on vaihdettu, koska kyseessä on vuoden 1989 Jukolan viestin muistomerkki. Tuolloin oma isäni vastasi omalta osaltaan järjestelyistä ja arvannette, kuka joutui kilpailukeskukseen töihin useammin kuin riittävästi. Jep, vastasin tulostaulun toiminnasta omalta osaltani.

Tuolloin kilpailut pidettiin Joutsenon Myllymäen laskettelukeskuksessa ja siksipä tämä muistomerkki löytyykin kyseiseltä paikalta. Pitänee joku ehtoo yrittää piipahtaa paikalla itsekin. 

PS. Kiitokset isäukolle, koska järjestit taas pojallesi töitä näin kirjoittamisen muodossa.... 
12.6.2014 ilmestynyt Joutseno-lehti oli paikalla muistomerkin paljastushetkellä

Päivitys: Koska blogin tekijöiden tavoitteena on käydä kaikissaa blogin esittelemissä kohteissa, niin pitihän se käydä täälläkin paikan päällä. Joutsenon Myllymäen laskettelurinteen kupeesta löytyy jo aiemmin esitelty kohde, minkä julkaisuhetkellä oma isäukko oli paikalla, mutta minä kerkesin paikalle vasta muutaman kuukauden odottelun jälkeen. Vaan parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Nyt kaik´kien nähtävillä myös meidän ottamat valokuvat.
Pienen mäentöyrään päältä löytyy Jukolan viestin v.1989 muistomerkki

Muistomerkki
Muistolaatta












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita