perjantai 31. tammikuuta 2014

Ruokolahti / Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus

                                           Riki Sorsa "Suolaista ja makeaa"

Tänään ollaan vaihdettu Rautjärveltä Ruokolahdelle ja ollaan kohteella, minkä menneisyys ulottuu kauas taaksepäin. Itse asiassa tänään liikutaan 5000 vuotta takaperin tapahtuneiden asioiden parissa. Vuorossa on Kolmiköytisien vuoren kalliomaalaus, minkä löysi kesällä 1977 Kymenlaakson maakuntamuseon amanuenssi Timo Miettinen. 
Kolmiköytisien vuori

Kuinka kalliomaalauksen ikä pystytään määrittelemään? Apuna pitää käyttää Saimaan vedenpinnan korkeuksien vaihteluita eri aikoina Saimaan vesistöalueella. Niiden mukaan tämä kalliomaalaus pystytään ajoittamaan 5000 vuotta vanhaksi. On mielestäni melko ihmeellistä, että se on säästynyt tähän päivään, koska itse en ainakaan usko uhdenkään maalin olevan paikallaan vastaavan ajan kuluttua. Osasivatpa tehdä melkoisen hyviä maaleja aikoinaan punamullasta eläinten verta tai rasvaa hyödyntäen. Säilymiseen auttaa toki myös maalausten syrjäinen sijainti, maalauksen päällä oleva kivinen lippa ja kalliota pitkin valuneeseen veteen liuennut piioksidi, mikä on muodostanut suojaavan kalvon maalauksen päälle.
Kalliomaalaus erottuu selvästi ympäristöstään 
Kuinka nämä maalaukset aikoinaan sitten on sudittu kallioseinämään? Tarkastihan kukaan ei sitä voi tietää, mutta on oletettu että tekemisessä olisi käytetty ilveksen käpälää, koska tuona aikana yleisesti käytettyä jäniksenkäpälää käytettäessä jälki olisi ollut ohuempaa... No, ehkä joku tietää tästä vielä meitäkin enemmän!
Kuviot ovat vieläkin selvästi tunnistettavissa 

Kooltaan maalaus on noin 1,5m *2,5m, mutta ilmeisestik uvioita on tehty eri aikoina, niinpä kuvioiden tarkat rajat ovat sulautuneet toisiinsa. Alueelta väitetään löytyvän myös lisää maalauksia, mutta ne vaatisivat lisätutkimuksia. Jäämme odottelemaan niitä...

Lopuksi ajo-ohje kalliomaalaukselle:

Ruokolahden kirkolta ajetaan Ukonsalmen sillan yli ja käännytään oikealle Salosaaren tielle, joka jatkuu Äitsaarentienä 
Savilahden kylälle. Käännytään vasemmalle risteyksestä, jossa opasteet Savilahti, Sopala. Aja Sopalantietä Sopalan 
suuntaan noin 1 km, jolloin tie kääntyy oikealle Kirjamoinniementielle. Tätä tietä ajetaan noin 300 metriä ja pysäköidään 
auto polun alkuun "paikoitusalueelle". 
Edessä on noin 10 min kävelymatka rantaa kohden viitoitettua polkua pitkin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita