keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Ruokolahti / Lentäjien muistopatsas

                                      CCR "Bad moon rising"

Talvisodan loppupuolella Ruokolahden taivaalla käytiin kiihkeä ilmataistelu, minkä seurauksena Ruokolahden Ukonsalmessa oleva Lentolaivue 24 ja lentolaivue 26 joutuivat luopumaan käyttämästään jäätukikohdasta. 

Helmikuun 29. päivä tukikohtaa käyttävät hävittäjäkoneet palasivat tukikohtaansa torjuntalennolta, jolloin laskeutuvia koneita seuraava vihollinen sai tukikohdan sijainnin selville. Saman päivän aikana viholliset palasivat reilun 20 hävittäjäkoneen voimalla ja yllättivät suomalaiset. Myöhästyneen ilmoituksen lisäksi asiassa tehtiin myös virhearvio vihollisen kohteesta, joten suomalaiset yllätettiin pahan päiväisesti.
Lentäjien muistomerkki Ruokolahden kirkon vieressä

Koneitten noustessa ilmaan oli taistelu jo täydessä käynnissä Rasilan ja Kaukopään välillä. Yli 50 hävittäjää kohtasivat toisensa ja suomalaiset menettivät viisi lentokonetta, joista myös kolmen koneen lentäjät kuolivat tehtävää suorittaessaan. Vihollinen menetti kahdeksan konetta, mutta paljastunut tukikohta oli pakko purkaa vielä samana päivänä ja loput koneet lennätettiin Lemin tukikohtaan talvisodan loppuajaksi.
Lentäjien muistomerkki

Tämän tapahtuman muistoksi Ruokolahden kirkon kupeeseen pystytettiin vuonna 1987 Olavi Veijalaisen suunnittelema muistomerkki Kaakkois-Suomen Ilmasillan toimesta.
Muistolaatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita