maanantai 29. heinäkuuta 2013

Savitaipale / Kotirintamanaisten muistomerkki

                 Nykypäivän kotirintaman naiset Barbe - Q - Barbies "Spell"

Viime kerralla olimme Taipalsaarella, mutta nyt palataan taas Savitaipaleelle. Nuorempana täällä Savitaipaleella Willimies vierailikin ahkerasti, no ainakin Supanahossa, Savikukossa ja Sahramissa! Kummitytön tapaaminen oikeutti aina piipahtamaan Savikukossa, paikallisessa kulttuuriravintolassa. Nyt nuokin ajat ovat jo kaukana takanapäin, jolloin oma emäntäni odotteli minua yöpuulle Savitaipaleen keskustasta, vähän samaan malliin kuin Savitaipaleen urheat kotirintaman naiset odottivat omia miehiään kotiin sodasta terveinä tai ainakin hengissä.
Kotirintamanaisten muistomerkki

Minun ex-emäntä ei saanut omaa patsastaan Savitaipaleen kirkon ja kirjaston väliseen puistikkoon eikä muuallekaan, mutta Savitaipaleen kotirintaman naiset saivat oman muistomerkkinsä 16.7.2005. Tämän muistomerkin valmisti Eero Vainikka Sorvikivi nimisestä yrityksestä ja viime silauksen omalla reliefillään teki taiteilija Heikki Räsänen. 
Tästä kuvasta erottuu Räsäsen reliefi

Reliefi on kaksiosainen. Toisessa äiti nostaa omaa lastaan kohti taivasta ja pienemässä osassa sirppi leikkaa viljaa. Molemmat töitä, mitkä jäivät muistomerkin kertomina vuosina 1939 - 1945 kotirintaman naisten tehtäväksi, mistä he suoriutuivatkin erinomaisesti.

Tämä muistomerkki koettiin Savitaipaleella tärkeäksi ja lopulta vuonna 2001 paikalliset sotaveteraanit alkoivat vetää muistomerkkihanketta ja aloittivat keräyksen tarvittavan rahamäärän hankkimiseksi. Tällä kertaa kansan kädet eivät olleet taskuissa, vaan paikalliset yhteisöt, yritykset, järjestöt ja yksityishenkilöt osallistuivat keräykseen innokkaasti. Nyt keräyksen jäljiltä on nähtävissä erilainen viime sotiin liittyvä muistomerkki. Usein vain sotilaiden kunniaksi tai muistolle pystytetään tämänkaltaisia muistomerkkejä ja kotirintaman ponnistukset jäävät unholaan....

Runonsäe ja hankkeen alulle laittanut organisaatio








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita