keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Lappeenranta / Montolan nuorisoseura

                             Kollaa kestää "Kirjoituksia kellaristani"

Läntisessä Lappeenrannassa on tähteenä kappale suomalaista historiaa nuorisoseurantalon muodossa. Rakennuksen tarkkaa ikää emme saaneet selville, mutta kun se peruskorjattiin v.2008, niin puhuttiin satavuotisesta historiasta. Todennäköisesti se onkin 1900-luvun alkuvuosina tehty. Pihalle on myös pystytetty punagraniitinen muistomerkki kunnioittamaan Montolan nuorisoseuran perustamista vuonna 1897. Valitettavasti muistomerkistäkään emme sanoa mitään eli tekijä sekä julkaisuvuosi ovat meille mysteereitä…
Talkoilla rakennettu Montolan nuorisoseuran talo

Mutta mitä olivat nämä nuorisoseurat, joiden merkitystä liikkeen 100-vuotishistorian kirjoittanut opetusneuvos Moisio korosti Suomen itsenäistymisessä? Maamme ensimmäinen nuorisoseura perustettiin v.1881 Kauhavalle, joten Pohjanmaalta aate aloitti leviämisen ympäri Suomen. Alkuvaiheessa nuorisoseurojen tavoite oli sivistää kansaa ja nostaa suomalaismielisyyttä esiin. Monet isänmaalliset puheet ovat puhutelleet kuulijoita takuulla täällä Montolassakin?
Punagraniittinen muistomerkki nuorisoseuran talon edustalla

Olennaisena osana nuorisoseuroihin kuului myös näytelmät, juhlat, opintopiirit ja tietenkin musiikki, mistä täällä on perinteitä aina vuodesta 1911 lähtien. Montolan nuorisoseuran puhallinorkesteri onkin kuuluisa ympäri Eurooppaa ja voittanut lukuisia kilpailuita.
Muistolaatta


Unohtaa ei myöskään sovi urheilua ja etenkin voimistelua. Myös raittiusaate, joka oli voimissaan 1900-luvun alkupuolella, sai alkukipinänsä nuorisoseurojen puitteista. Nyt toiminta on muuttunut lauluksi ja leikiksi, ja vanha aatteellinen osuus vähentynyt. Silti toiminnalla on yhä oma merkittävä roolinsa Etelä-Karjalassa. Nuorisoseuroja on alueellamme nyt nelisenkymmentä ja niiden näkyvin toimintamuoto on joka toinen vuosi pidettävät Lasten Kalenat. Viimeisimmät pidettiin täällä Lappeenrannassa pari viikkoa takaperin, joten kaksi vuotta on seuraavaa kertaa odotettava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita