sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Reservikomppanian alue

                              John Fogerty "The old man down the road"

Yleinen asevelvollisuus lisäsi suosiotaan eri puolilla Eurooppaa 1800-luvun loppupuolella ja Suomikaan ei välttynyt asevelvollisuudelta, vaikka maamme olikin tuolloin osa Venäjää. Keisarin antamalla käskykirjeellä lakkautettiin vanha ruotujakolaitokseen pohjautuva asepalvelus ja siirryttiin kohti nykyaikaista asevelvollisuusjärjestelmää. Keisarin käskykirjeen voit lukea täältä.
 
Vanha vartiotupa, missä oli neljä selliä sotilaita varten
Asiat etenivät aluksi omalla painollaan, koska vasta vuonna 1878 keisari allekirjoitti asevelvollisuuslain, minkä jälkeen alkoi kiireellinen lain mukainen järjestely- ja perustamisvaihe. Aikaa tämä otti vielä kolme vuotta ja vasta syksyllä 1881 astuivat ensimmäiset miehet Suomen armeijan palvelukseen.

Ettei asia olisi liian yksinkertainen, niin asevelvollisuus jakautui kolmeen eri osaan: vakinaiseen väkeen, reserviin ja nostoväkeen. Vakinaisen armeijan rauhanaikaista miesvoimaa pidettiin noin 5600 miehessä, minkä palvelusaika oli kolmivuotinen. Koska ikäluokka oli suurempi kuin noin 1800 miestä, jotka vuosittain valittiin vakinaiseen väkeen, niin kutsuntoihin osallistuneille onnella oli  merkittävä rooli asepalveluksen suhteen. Arvalla valittiin kutsunnoissa kykeneviksi todetut miehet joko vakikinaiseen väkeen tai suoraan reserviin. Asialla oli huomattava ero, koska vakinainen väki kesti kolme vuotta ja reserviläiset harjoittelivat kesäisin sotataitoja viiden vuoden aikana yhteensä 90 vuorokautta.
 
Käyttötarkoitus tuntematon
Reservi koostui siis miehistä, jotka eivät suorittaneet vakinaista väkeä tai tulivat palveluksen aikana kykenemättömiksi palvelukseen. Tietenkin myös vakinaiseen palvelukseen valitut olivat asepalveluksen jälkeisen viiden vuoden ajan reserviläisiä. Riippumatta koulutuksesta oli reserviläisaika kaikila viisi vuotta, minkä jälkeen heidät siirrettiin nostoväkeen. Tämä jakso jatkui aina, kunnes sotilas täytti 40 vuotta.
 
Aliupseerien asuinrakennus, missä oli myös kanslia
Uuden asevelvollisuuslain mukaisesti Suomi jaettiin vuonna 1882 kahdeksaan reservipiiriin, joista jokaisessa oli neljä reservikomppaniaa. Eräs näistä reserviläiskomppanioista oli majoitettu tänne Lappeenrantaan ja sen sotavoima koostui 300 miehestä. Lappeenrannan Huhtiniemi täytti alueena vaatimukset ja alue lunastettiin rakennuksia ja ampuma-aluetta varten reserviläisten käyttöön.

Uusi alue tarvitsi tietenkin paljon tarpeellisia rakennuksia, jotta 300 miehinen reserviläisjoukko voisi toimia. Eversti Boxström laati suunnitelmat, jotka hyväksyttiin marraskuussa 1882 ja toimeen tartuttiin saman tien. Seuraavan vuoden myöhäissyksyllä kaikki oli valmiina reserviläisiä varten. Aluetta tietenkin paranneltiin vuosien saatossa, mutta muuten alue muistuttaa kaikkia muitakin maamme vanhoja reserviläiskompania-alueita. Liekö tehty samoilla piirustuksilla?
Komentajan talo? En ole aivan varma asiasta

Reservikomppanian ensimmäiseksi päälliköksi valittiin Berndt von Hertzen(liekö sukus vanhalle kansakouluopettajalleni?) ja hänen lisäkseen vakinaista alipäällystöä oli neljä upseeria. Upseerien määrä tosin kasvoi kesäisin toiminnan vilkastumisen takia. 

Sotilaiden arki oli kovaa eikä ruokakaan ollut kummoista. Mielivalta ja simputtaminen oli jokapäiväistä, joista ehkä tehokkain oli kesähelteillä suoritettava marssi Viipuriin. On siinä ollut kävelemistä ja monet eivät perille päässeetkään... mutta joskus reserviläiskomppaniassakin tapahtui normaalista arkirutiinista poikkeavaa.

Olen jo aiemmin muutamassa tarinassa kertonut keisarin vierailusta Lappeenrantaan kesällä 1885. reserviläiskomppania osallistui myös tuolloin keisarin kunniakai pidettyyn taisteluharjoitukseen sekä harjoitusten päätteeksi pidettyyn loppuparaatiin. Paraatin jälkeen keisari yllättäen ilmoitti saapuvansa välittömästi tarkastamaan reserviläiskomppanian alueen kasarmit ja silloin alkoi melkoinen vilske. Kiireesti miehet juoksutettiin parakeille ja järjestettiin riviin odottamaan keisarin saapumista. Hetken kuluttua hän saapuikin ja tarkasti tilat, todeten ne hyviksi. On mahtanut upseeristo huokaista helpotuksesta?
290 miehen parakkirakennus, jonka edessä miehet odottivat keisarin saapumista

Kasarmin tarkastamisen jälkeen keisari tiiraili aikansa näkymiä Saimaalle ja kävi kaiken päälle särpimässä lautasellisen hernekeittoa todeten sen hyväksi ja ravitsevaksi. Ei hassumpi suoritus toisenlaisiin pitoihin ja tarjoiluihin tottuneelta herralta! 

Kaikki kuitenkin päättyy aikanaan ja niin Suomenkin armeija lakkautettiin vuosisadan vaihteessa. Viimeiset harjoitukset reserviläiset suorittivat kesällä 1899 ja lopulta koko reserviläiskomppania lakkautettiin vuonna 1902. Muutaman vuoden alue oli tyhjillään, kunnes 15.4.1904 alue siirtyi venäläisten käyttöön, mutta he eivät tehneet suuria muutoksia rakennuksiin. Vuoden 1918 aikana alue palautettiin suomalaisille. Itsenäisyytemme aikana alueella on toiminut mm. sotilaspiirin esikunta sekä viime sotien aikana jo aiemmin kertomamme Lentorykmentti 3:n komentopaikka. Nykyisin alueen kaikki rakennukset ovat Steinerkoulun käytössä.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Lyhyt oppimäärä

Paikallinen Jam Rock Band ja "Wasting your time". Kuvauspaikalla oli myös nuori Willimiehen penikkakin, tosin aikaa on kulunut n.30 vuotta ja saman verran tullut painoakin lisää...Kyseinen lappeenrantalainen Rockyhtye JRB oli aikoinaan yksi maamme suosituimmista, jos edesmenneen Suosikki-lehden karvapäägalleriaan oli uskominen. Taisivat olla neljänneksi suosituin? Joka tapauksessa kaverit osasivat laulaa ja osaavat muuten vieläkin! Itse aion takuulla mennä paikalle, kunhan seuraavan kerran vaivautuvat lavalle. Mutta asiaan...pitäisi joskus opetella lopettamaan tämä jaarittelu!

Tulipa valittua tällä kertaa melko raflaava otsikko, koska eihän tässä mitään koko kaupungin historiaa esitellä... ainakaan tässä tarinassa. No valittu mikä valittu, joten näillä mennään.

Tasan vuosi sitten Willimiehen jäljillä blogi julkaisi ensimmäisen tarinan, joten se pukkaa synttäreitä tänään! Shamppanjaan ei köyhällä Willimiehellä ole varaa, mutta pariin oluttölkkiin on, joten iltasella aion rosauttaa auki parit Pirkat! Willimieskolmikosta vain minä olen täysi-ikäinen, joten pojille riittäköön pilbonaatti. Eiköhän tässä muutama tölkki olutta ja pilbonaattia ollakin ansaittu vuoden rehkimisen jälkeen?

Vuosi bloggaamista on nyt siis takana ja työhön käytettyjä työtunteja en edes uskalla laskea. Mitäs niitä laskemaankaan, koska nyt on juhlan aika. Vuosi työtä, 280 julkaisua ja yli 51.000 kävijää sivustolla. En olisi mokomaan uskonut vuosi takaperin, mutta ei uskonut assistentti Ritan Jarkkokaan. Mieleeni on jäänyt Jarkon alkuvaiheessa lausumat sanat: Saas nähdä kuinka kauan jaksat? Eiköhän tuolla Joutsenossakin nyt uskota, että homma viedään finaaliin asti?
Willimies poseeraa tyytyväisenä vuoden työhönsä

Willimiehen jäljille on osunut melkoisesti erilaisia tapahtumia. Matkan varrella on hikoiltu urakalla kesäisessä Joutsenossa, upottu mutaan Haapajärvellä, oltu tietämättömiä, kuvattu rikkiammuttuja seiniä ja hautaristejä. Matkan varrelle on osunut myös onnen hetkiä ja saatu uusia ystäviä. Kohteita on kuvattu niin maan päällä kuin maan allakin. Liikuntaakin saatiin Lykynlammen olympialaisissa, missä juostiin portaita.

Lisäksi on käyty oudoilla paikoilla, vierailtu luvattomilla alueilla, sekä yritetty hankkia Lappeenrannan Urban explorer arvonimi. Kaikkien näiden kommelluksien ohella on  luettu rutkasti Lappeenranta sekä Joutseno aiheista kirjallisuutta sekä istuttu takapuoli puuduksissa tietokoneen ääressä. Tunteetkin ovat usein lyöneet laidasta laitaan ilon hetkistä armottomaan kyrsintään, mutta matka on jatkunut.

Lukijoilta on tullut monenlaista palautetta, joka on ollut pääosin positiivista. Tosin ”ansaitustikin” on tullut kritiikkiä historian metodien ja lähdeviitteiden käytön hylkäämisestä. Mielestäni sekin on kuitenkin metodi, ettemme käytä metodia? Vaikka en räppäreistä erikoisemmin pidäkään, niin Palefacen kappale kiteyttää aika hyvin tätä nykyistä touhua. Voittehan tuon kuunnella, jos siltä tuntuu!
                                             Paleface "Kuinka historiaa luetaan?"

Jotkut ovat myös palautteessa sanoneet minua isänmaalliseksi ihmiseksi, joka kaiketi pitää paikkansa? Osasyynä väittämään ovat varmastikin lukuisat sotiin liittyvät muistomerkit, joita olemme esitelleet. Minulle on myös sanottu, että olen osannut kertoa historian faktoja veikeällä tavalla. Mukavaa, jos näin on, koska mitä meille kertoo joku pystyssä jököttävä muistomerkki tai rakennus ilman historiallista taustaa? Jokaisen pystytetyn muistomerkin, muistolaatan tai vanhan rakennuksen takana on historiaa, joka saattaa ilmetä väkivaltana, sodan urotöinä tai vaikkapa onnen hetkinä. Näitä tarinoita olen yrittänyt kaivaa esiin ja tuntuu, että niitä löytyy kokoajan lisää…

Eräs miellyttävä hetki tapahtui viime suvena, kun olin kuvaamassa erästä kohdetta. Takaani kuului ”Kröhöm, mitäs se Willimies täällä kuvailee?”. Kyseinen herrasmies olikin oikea kävelevä historian tietopankki, jonka kanssa vietimme miellyttävän illan Prinsessa Armadan kannella vaihtaen tietojamme Lappeenrannan historiasta. Valitettavasti nimesi on unohtunut, joten otahan yhteyttä. Olisi taas asiantuntemuksellesi käyttöä!
Tulevaa blogikamaa...lienee vasta toinen netistä blogiin kaapattu kuva. Kelpo suoritus?

Vaikka en julkisuudesta välitäkään, niin edellä kuvatun kaltaisia tapahtumia tulee vastaan ajoittain. Toki kertaalleen pääsimme Etelä-Saimaaseen poikien kanssa poseeraamaan, minkä lisäksi oikein haastattelivatkin. Hauska kokemus, mutta olen joutunut mielenkiintoisiin keskusteluihin muuallakin, kuten paikallisilla huoltoasemilla, kaupan kassajonoissa, SaiPan peleissä ja jopa Lepolan hautausmaallakin. Monta hyvää vinkkiä on tullut korviini tätä kautta. Näistä suuret kiitokset! Toisaalta tämä myös kertoo, että jostain kumman syystä menneet ajat kiinnostavat meitä, vaikka emme sitä ehkä aina myönnäkään.  Olisi kuitenkin hienoa, jos olisimme saaneet edes muutaman henkilön innostumaan historiasta. Tällöin aikamme ei ole mennyt hukkaan.

Mieltäni lämmittää myös blogin saama ”suosio” venäläisten keskuudessa. Monta sähköpostia olen saanut Lappeenrannassa asuvilta venäläisiltä/venäjänkielisiltä, jotka kertovat tutustuneensa uuteen kotikaupunkiinsa uudella tavalla. Kaksi kertaa venäläistaustainen Nadja on ollut jopa mukanani kuvausretkellä ja on ollut hienoa seurata sitä innostuneisuutta, kun läheltä omaa kotia on löytynyt jotain uutta ja erikoista. Tällaiset hetket ovat todella muistamisen arvoisia ja saavat heidät tuntemaan itsensä osaksi Lappeenrantaa. Hieno asia, koska kohtalomme on ollut vuosisatojen ajan sijaita idän ja lännen välimaastossa, joten historia toistaa itseään.
  
Ilonhetkien lisäksi vaikeuksiakin on ollut, mutta ne on tehty ratkaistaviksi ja siinä työssä ovat monet assistenttini auttaneet parhaansa mukaan. Siitä kiitokset heille, mutta vielä suuremmassa kiitollisuuden velassa olen omille pojilleni. Ilman teitä olisin lannistunut jo ajat sitten! Pojat ovat yrittäneet pysytellä poissa blogin valokuvista, mutta koska heidän naamansa tunnetaan Etelä-Saimaan lehtijutusta, niin haitanneeko julkaista yksi Youtube klassikko, missä he ovat mukana. Tajusin muuten juuri, että kuvauspäivä oli perjantai ja 13. päivä. Siltä se tuntuikin.
Tämä ei ole Pohjois-Korealainen raketti, vaan Willimiehen tuleva kohde...
Willimieskolmikon kuopus on nimeltään Saku...kuinka sattuikaan? Samalta paikalta kuin edellinen kuva.

Pakkohan tässä on lukijoillekin osoittaa kiitokset, koska jos tämä projekti olisi jäänyt pienen lukijapiirin jutuksi, niin varmaan olisin luopunut aika päiviä takaperin. Nyt kävijöitä on riittänyt julmetusti ja lähes kaikkialta maailmasta. Ainoastaan Afrikka sekä muutama eteläisen pallonpuoliskon valtio ovat vielä valloittamatta. Karttakirjalle on ollut käyttöä, kun olen selvitellyt muutamien kävijöiden kotimaata. Lappeenrannan kaupungille vihje, että vetovoimaa näillä nurkilla riittää!

Palataan vähäksi aikaa blogin viime vuoteen ja nostetaan sieltä muutama tarina esiin. Aloitetaan lukijoiden valinnoista. Laitan tuohon alle lukijoiden TOP 5 listan.
  • Keisarinasema. Valtava ryntäys blogiimme, kun tämä historiallinen kohde paloi maan tasalle. Nämä kävijät olisivat saaneet jäädä mielummin käymättä. Valitettavaa, mutta tapahtunut mikä tapahtunut.
  • Disa`s Fish…. En ikinä osannut kuvitella tästä tulevan näin suosittua tarinaa. Joskus on hienoa olla väärässä
  • Valtakunnallinen sotaorpojen patsas. Kiurun Kari Tampereelta kyseli kuvia julkaisutilaisuudesta, koska Yle ei suostunut antamaan omiaan käytettäväksi, joten teimme yhteistyötä. Mukavaa, että saimme auttaa veteraaneja ja sotaorpoja heille tärkeässä asiassa

  • Standertskjöldinkatu….vanha kotikatuni. Tämä etenkin lämmittää sydäntäni, koska ”Miljoonatien” varressa on elämässäni sattunut kaikenlaista!

  • Kaukaan edustuskerho… Blogin aloitustarina! Lappeenrannan kaunein rakennus vuosi takaperin ja on yhä edelleen.

Nuo edellä mainitut olivat lukijoiden suosikit, mutta omat suosikkini ovat vähän poikkeavat. Tyrkkään oman TOP 5 listan tähän jatkoksi. Järjestystä en osaa sanoa, koska moni kirjoitus on lähellä sydäntä.

  • Sotilaan kaiverrukset. Näistä löysin netin keskustelupalstalta parin rivin mittaisen maininnan ja lähdimme poikien kanssa etsimään. Löysimme kohteen, mutta valitettavasti kaatosade esti kohteen paremman kuvaamisen. Ensi suvena menemme paikalle uudestaan ja julkaisemme uudet kuvat. Tästä kohteesta olen ylpeä, että pääsimme nostamaan sen esille täydellisestä tuntemattomuudesta. 

  
  • Jääkärikoira Popi… uskomaton tarina. Tällaista seikkailutarinaa ei paraskaan Hollywoodin käsikirjoittaja pystyisi tekemään?

  • Huorasuora… sain tästä sähköpostin täyteen kritiikkiä. Silti mielestäni tarina on yksi hienoimpia tekemiäni. Muutama nainen tosin syytti minua sähköpostissa jopa sovinistiksi, kun tällaista julkaisin. Mennyttä ei voi kuitenkaan muuttaa, joten hittoako minä sille voin, jos tuota nimeä käytettiin.
 
  • Hurtanmaa… joka näillä nurkilla asuu, eikä koskaan ole käynyt täällä, niin hänen sietäisi hävetä! Salpalinjan bunkkerit, joita ei ole peitetty, ovat näkemisen arvoiset. Lisäksi matkaoppaana toimi asiaan vihkiytynyt naispuolinen assistentti, jonka nimeä ei valitettavasti saa kertoa. Kiitokset ja ensi kesänä mennään Ylämaan Hostikkaan porukalla?

Aikamoiset erot lukijoiden ja minun suosikkieni välillä, mutta mielestäni se kertoo vain erilaisista historian ajanjaksojen ja asioiden kiinnostuksesta. Ehkä tämä minulle niin rakas Lappeenranta pystyy tarjoamaan kaikille tänne tuleville ja muuttaville jotain? Ainakin on ollut hienoa kuulla juttuja, joissa ensi suvena useammassakin perheessä kurvaillaan Willimiehen jäljillä. Tällöin tämä homma ei ole mennyt hukkaan. 

Henna Uudesta-Seelannista (nykyisin alue tunnetaan paremmin Lappeenrannan Alakylänä) ja Lotta Joutsenosta ovat ainakin ilmoittaneet tutustuvansa ensi suvena  lähiseutuunsa aivan eri tavalla kuin aiemmin. Tyttöjen lisääntynyt kotipaikkatuntemus siirtyy myös jälkipolville, koska retkille pääsevät kuulemani mukaan myös heidän jälkikasvunsa. Hienoa, jos olen ollut moottori?, joka sai teidät tutustumaan lähiympäristöönne uusin silmin! Tämä lämmittää vanhan mörököllin sydäntä ja hyvä ettei tippa vierähdä poskelle… 
Lisää Urban Explorer-meinikiä luvassa...
Toinenkin Urban Explorer kohde on tulossa....syksymmällä?

Mitäs tässä oikeastaan muuta turisemaan, kuin että jatketaan entiseen malliin tänäkin vuonna. Nyt komento takaisin....siis emme jatka entiseen malliin. Nyt voisitte vähän aktivoitua kommentoimaan tarinoita, lähettämään vihjeitä sekä vanhoja valokuvia Lappeenrannasta tai kommentoikaa edes Facebook-sivustollamme. Naamakirjassa on tällä hetkellä 79 tykkääjää, jotka seuraavat Willimiesten jälkiä reaaliajassa. Lisää kuitenkin mahtuu mukaan, joten peukuttamaan siitä! 

Kaipa tähän loppuun voi vielä laittaa yhden Willimieskolmikon suosikkikappaleista, minkä nimi kuvaa ilmeisesti lahtelaisten ja helsinkiläisten sielunelämää paremmin kuin meidän lappeenrantalaisten. Vuorossa siis vuoden positiivisin lappeenrantalainen Jouni Hynynen taustakuoronaan Sinkkonen ja Hongisto. Kyseessä siis Kotiteollisuus ja "Helvetistä itään"

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Maneesi ja ratsastusesteet

                                          Hurriganes "Ridin` Ridin`"



Kaikki varmaan tietävät, että Lappeenranta on ratsuväkikaupunki. Hevoset ja niillä karauttavat rakuunat sekä muut sotilaat ovat tuoneet katukuvaamme oman säväyksen jo vuosikymmeniä tai paremminkin kait vuosisatoja. Ratsumiesten kieli on vaihdellut ruotsista venäjään ja saksaan, suomenkieltä tietenkään unohtamatta. Olen esitellyt Varuskunta-alueelta rakennuksia ja muita kohteita, mitkä liittyvät ratsuväkiaikaan, mutta muualta kaupungista kyseiset jäljet ovat valitettavasti lähes kokonaisuudessaan hävinneet.
Kadunnimet kertovat vielä osaltaan vanhoista ajoista. Ratsukatu, Leirikatu, Kapteeninkatu ja Torvenkatu mainittakoon muutamana esimerkkinä. Kyseisten katujen sijainti nykyisen lentokentän alueen läheisyydessä kertovat omaa tarinaansa uljaista, mutta menneistä ratsuväen ajoista. Harva meistäkään tietää, että nykyisen lentokentän laitamat olivat vilkkaan sotilaallisen toiminnan aluetta 1800-luvulta asti. Vilkkain kausi alkoi v.1883, jolloin Suomen asevelvollisten joukot käyttivät aluetta aina talvisodan vuosiin asti. Suomalaiset sekä tietenkin myös venäläiset joukot harjoittelivat avoimella nurmikentällä ratsuväenmanööverejä vuosikymmenet. Lisäksi alueella oli tänne saapuville joukoille rakennetut majoitusalueet. Molemmille omansa, koska eihän heille yhteiset kelvanneet!
Näiltä ajoilta ei mitään rakennuksia ole säilynyt lentokentän läheisyydessä, mikä osoittaa niiden olleen melkoisen kevytrakenteisia. Usein puhutaan jopa niiden olleen eräänlaisia teltta-alueita. Mutta jos rakennuksista ei ole jäljellä mitään, niin muutamasta vanhasta rakennelmasta löytyy vielä jäänteitä, mitkä kertovat ratsuväen harjoittelupaikoista. Laitan tuohon alle niistä ensimmäisen, eli nykyisen lentokentän aitojen sisäpuolelta löytyvän ratsastusesteen. Se onkin jämäkkää tekoa, koska materiaalina on käytetty betonia. Oma serkkupoikani taannoin kertoi näitä olevan enemmänkin lentokenttäalueella, mutta koska minä en hiihtele enkä juokse mokomaa lenkkiä, niin en osaa sanoa montako niitä löytyy?
Lentokentän aitojen sisäpuolelta löytyy betoninen ratsastuseste...kuulemma enemmänkin löytyy?
Toinen vastaava löytyy aiemmin mainitsemani Torvenkadun varrelta. Sieltä löytyy vastaava betonista ja kivistä tehty ratsastuseste 1800- ja 1900- lukujen vaihteesta. Kenties jopa hivenen vanhempikin. Laitan kuvat tuohon alle.
 
Torvenkadun ratsastuseste....katoavaa perinnettä. Tuleva suojelukohde?
Lähikuva edellisestä
Varuskunta-alueen ulkopuolelta löytyy tietääkseni vain yksi ainoa selkeästi ratsuväkeen kuuluva rakennus. Aika harva meistä paikallisistakaan tietää, että täällä oli aikoinaan maamme suurimmat ratsastusmaneesit. Ensimmäinen maneesi sijaitsi varuskunta-alueella nykyisen Adolf Ehrnroothin aukion laidalla, mutta se purettiin 1930-luvun puolivälin kieppeillä, koska se oli todella huonossa kunnossa.
 
Lappeenrannan ratsastuksen harrastajat voivat harmitella entisiä aikoja...sisähalli ratsastusta varten
Vaan jossain oli ratsuväen päästävä harjoittelemaan taitojaan talvellakin ja päätettiin rakentaa uusi maneesi, joka on yhä vieläkin pystyssä. Tosin tässä vuonna 1935 rakennetussa maneesissa ei enää hevoset harrasta esteratsastusta, vaan se on ollut 1960-luvun puolivälistä teollisuuden käytössä. Nykyisin vanhan Chymoksen naapurissa sijainneen hallin omistaa Flowrox. Enää ei hevoset hirnu hallissa, mutta vanhoista ajoista muistuttaa myös teollisuushallin sijainti Maneesikadun ja Marssitien kulmauksessa.
Tuhannet lappeenrantalaiset ajavat tästä ohitse päivittäin...tiesitkö rakennuksen historiallisen taustan?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Lappeenranta / Venäläiskauden rakennuksia

Tänään olemme viimeistä kertaa Lappeenrannan varuskunta-alueella, koska matkan pitää jatkua kohti uusia haasteita. Sotilasteemasta emme tosin luovu vieläkään, mutta varuskunta-alue on tämän jälkeen nähty. Eiliseen tapaan tämäkin postaus koostuu pääosassa valokuvista. Poikkeuksena eiliseen on se, että nyt esittelyvuorossa on venäläisten, pääosin 1910-luvulla rakentamat kasarmit, varastot ja muut silloin tarpeelliset rakennukset.

Sotilaat, upseerit ja tykistö tarvitsivat aikoinaan valtavan määrän hevosia käyttöönsä tykinvetäjinä ja sotaratsuina. Minäkin valjastan nyt vanhan sotaratsun esiintymään blogissani, jotta voitte kuunnella entisen naapurini uusinta musiikillista tuotantoa. Laita alapuolelta Seppo Valjakan biisi soimaan ja katselkaa kuvat sekä muista kuunnella lopusta löytyvä toinen tsipale. Molemmat ovat aitoa Lappeenrantaa vaikka musiikki lienee peräisin Alabaman suunnalta. Assistentti Lallo lienee tyytyväinen?

                                 Seppo Valjakka "Enjoy and getting it on" 

Sepon bluesmusiikin siivittämänä me lähdemme nyt katselemaan kuvia varuskunta-alueelta.
Entinen HRR:n kasarmi, mutta käyttäjinä myös tykistö ja tällä hetkellä Maasotakoulu. 1980-luvulla kasarmi oli remontissa ja varusmiehenä Willimieskin joutui tänne maalariksi ja raksaukkojen apupojaksi.
Vanha kasarmi, joka oli myöhemmin esikuntakäytössä. Hälytyskomennuskunnan miehinä tänne juostiin monta kertaa kuulemaan sama tarina....pitää olla nopeampaa toimintaa, otetaan uusiksi! Ilmankos en ntkyisin kiirehdi mihinkään?
Sisäänkäynti vanhaan hevostalliin
Vanha hevostalli muutettu autotalleiksi alueen uudisrakennusten(takana) asukkaille
Vanha hevostalli uusiokäytössä
Vanha varasto
Entinen perunakellari, jota muutetaan yhden perheen kodiksi. Huomaa alkuperäiset ovet!
Tänne ne perunat tuotiin kuorittavaksi. Varastorakennus, minkä edustalla Willimieskin kuori aikoinaan melkoisen kasan pottuja. Nykyisestä käyttötarkoituksesta en osaa sanoa.
Tämä vanha hevostalli odottaa uutta käyttötarkoitusta
Varuskunnan yleisilmeeseen sopii hyvin tämä punatiilinen muuntajakin
Vanha varasto...ainakin osittain asuntoina
Yksityiskäyttöön muunnettu vanha rakennus. Alkuperäinen käyttötarkoitus jäi minulle epäselväksi.
Vanha paja on nykyisin yksityisomistuksessa 
Vanha varastorakennus, missä oli myöhemmin toimiupseerikerho. Jossain illanvietossa olin täällä tarjoilijana. Ilmankos nykyään pysyttelen baaritiskin toisella puolella.
 Varuskunnan historiaan perehtyessäni pohdin useasti, että onko tuo ratsuväenaika ollut niin hohdokasta? Aika tietenkin kultaa muistoja, enkä itse ole edes elänyt 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Rankkaa tuohon aikaan armeijassa palveleminen oli takuulla, mutta hohdokasta...paha sanoa! 

Monta kertaa törmäsin ajatukseen, että sotaratsuista huolehtiminen oli ensisijainen tehtävä ja vasta sen jälkeen huollettiin miehiä. Ruokailutkin oli ajoitettu siten, että hevosten hoitamisen jälkeen pääsi vasta syömään. Totta kai eläimistä pitää huolehtia, mutta kun niiden määrä on ollut melkoinen. On siinä työtä riittänyt ja etenkin haju on takuulla kesähelteellä ollut melkoinen ja minne se kaikki hevosenpaska on kuljetettu?

Tähän löysin lopulta vastauksen, mutta vieläkin tarinassa on aukkoja. Osa meni lähialueiden viljelijöiden käyttöön lannoitteeksi, mutta valtaosa lannasta kuljetettiin Saimaan kanavaa pitkin vankilan omalla aluksella Tuomojalla sijainneeseen laituriin, josta vangit kuljettivat sen Konnunsuolle levitettäväksi. On takuulla kanavalla kulkevien alusten miehistöt ja matkustajat nyrpistäneet nenäänsä vankilanaluksen kohdatessaan. Epäselväksi jäi, että mihin talvisaikaan lanta köijättiin kanavan ollessa jäässä?

Vaan, nyt tämä alue on kuljettu läpi ja matka jatkuu. Ratsuväestä ja armeijasta ei vieläkään päästä eroon, mutta pitäähän sitä vielä jokunen armeijaan liittyvä kohde esitellä. Niistä jatketaan ja eiköhän me niiden jälkeen päästäkin jo Saimaan kanavalle sopivasti ennen turistikautta. Ovat kuulemma luvanneet helteistä kesää ja sehän tietää Lappeenrantaan valtavasti lisää turisteja meitä vaurastuttamaan, vaikka eiköhän nuo korotettuina veroina kulkeudu omasta pussista poispäin...


                                 Seppo Valjakka "Stepping out"