lauantai 23. helmikuuta 2013

Lappeenranta / Varuskunnan pääportti



                                                    Kyrön Heidi ja "270 päivää"                                       

Nyt laitetaan elämä ranttaliksi. Viikon mittainen loma alkoi ja tätä juhlistetaan. Kaffepannu on tulilla ja vuorossa KAKSI musiikkivideota, jotka esittää meille iki-ihana Heidi Kyrö. Ensimmäisen kappaleen nimi on vähän enteellinen, koska Heidi hoilaa 270 päivästä. Nimi viittaa armeijapalvelukseen, mutta minä selvisin vähemmällä. Huippumiehet oppivat nopeammin, eikä tarvitse jynssätä torrakon piippua noin kauan! 


Esittäjä on kuitenkin mukava tyttö, vaikka joutuikin omaa heilansa vähän odottelemaan. Ilmeisesti on päässyt asian ylitse. Opin tuntemaan Heidin opiskeluaikoinani, eikä ainakaan tuolloin muistellut Suomen armeijaa pahalla. Ai, missäkö opin Heidin tuntemaan? Kaikkihan te olette kuulleet puhuttavan Tuusniemen Hojo Hojosta? Täh…ette tiedä! Lukekaas vaikka naamakirjasta ja menkää käymään. Minä ramppasin Tuusniemen Iskelmähelvetissä useita kertoja erään Outi-tyttösen kera. Tytöt olivat keskenään tuttuja, joten mikäs se minun oli tytöille vitsiä murjoa ja pyörähdellä tanssilattialla kumpaisenkin kera. Voi noita aikoja…  
  
                                Heidi Kyrön hitti "Sun Suomineitos oon"


Nyt kun hikikarpalot on pyyhkäisty otsalta Heidin laulujen jäljiltä, niin päästään asiaan…vihdoinkin! Ilmeisesti tohtorit ja professorit kannattavat ajatusta? Itselleni haastavat Joutsenon kohteet on tältä erää esitelty(lisää tulossa joskus...) ja pääsen vähän tutuimmille seuduille. Tarkoitus olisi lähiviikkojen aikana esitellä Lappeenrannan varuskunta-aluetta. Tosin haastetta sisältyy näihinkin kohteisiin, vaikka ovatkin itselleni tutumpia. Tulihan sitä takavuosina kahdeksan kuukautta hikoiltua näiden aitojen sisällä.

Tosin armeija-aikaani kuuluivat oleellisena osana myös Laukkaradan alue, Taipalsaaren ampuma-alue ja Suomen hyytävän kylmä Lappi, missä harjoiteltiin kolme viikkoa putkeen. Tulipa tuolle Lapin retkelle lähdettyä Keisarin aseman ratapihalta, missä lähtöämme odotti karjavaunut, mihin meidät laitettiin pariksi päiväksi tärisemään. Onneksi varauduimme reissuun lämmittävillä nesteillä…


Mutta aloitetaan Varuskunta-alueen kierros pääportilta, jonka kautta Willimieskin saapui ensimmäistä kertaa Suomen harmaisiin. Lisäksi tämä pääportti tuli tutuksi paikaksi, koska tällä paikalla piti suorittaa vartiopalvelusta useina öinä. Tämän portin rakennusajankohdasta en osaa sanoa muuta, kuin että se on tehty 1920-luvun jälkeen. Ainakaan näkemässäni vanhassa valokuvassa ei vielä ollut noita leijonalla varustettuja porttiosia. Niistähän yksi oli vielä ontto, koska sinne oli sijoitettu puhelin. Haastavissa tilanteissahan tällä piti ottaa yhteys Päävartioon, mistä sai tarpeen vaatiessa apua.
Varuskunnan entinen pääportti


Mieleeni on jäänyt hyvin eräs öinen episodi, kun olimme alokas-aikana vartiopalveluksessa. Keskellä yötä eräs PST-eskadroonan "sinkosimo" päätti poistua pääportin kautta kaupungille tanakoittamaan juopuneisuuttaan vähän lisää. Sanaharkan ja käsirysyn jälkeen hän pakeni kohti kaupunkia ja niinpä eräs porukkamme alokas, Helsingistä tietenkin, päätti ampua muutaman laukauksen hänen peräänsä. Jep, silloin oli vielä kovat piipussa! Onneksi oli surkea ampuja eikä osunut, mutta tien laitaan parkkeeratun kusiaisen(FIAT 600) moottori  kärsi vaurioita. Tämä tapahtui Ratsuväkipatsaan kohdalla, mutta onneksi kaveri kerkesi luikahtaa Huokausten sillan ylitse kaupungille.
"Man in black" eli Willimies suoritti viimeisen vartiopalveluksen kesällä 2012


Melkoinen selvittelyhän tuosta jutusta tuli ja sen seurauksena vartiomiehiltä karsittiin rynnäkkökiväärit pois. Tilalle annettiin valkoinen puinen pamppu ja Willimiehellä oli kunnia olla ensimmäinen pamputtava vartiomies pääportilla. Joutuihan tuossa tehtävässä joskus haastaviinkin tilanteisiin etenkin öiseen aikaan, kun upseereiden jälkikasvu palasi takaisin kotiinsa varuskunta-alueelle. Etenkin kaksi tyttöä nimiltään Orkkuli ja Kerttuli tai Sirkkuli(tai jotain sinne päin) tulivat tutuiksi kiivaista lähitaisteluista. Tosin vartiomiehen vaativassa tehtävässä piti säilyttää mielenrauha kaikissa tilanteissa! Saattaa tuo muisti pettää vähäsen, mutta kyllä ne olivat muistaakseni heidän oikeat nimensä.


Mitäpä tästä pääportista muuta voisi kertoilla? Ainakin sen verran voin mainita, että Willimiehellä oli virallinen lupa liikkua Varuskunta-alueella viime kesänä. Sanonkin varoituksena muille, että alueella on yhä edelleen niin suuria ”sotilassalaisuuksia”, ettei kaikilla alueilla saa kuvata. Katselkaapa kylttejä tarkkaan!


Viikonlopun kunniaksi täräytetään tänne loppuun vielä loppukevennys, vaikka johan se tuli tuo oma kuva esiteltyä. 
                                  Pulkkinen "Äänimies Esko"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita