maanantai 18. helmikuuta 2013

Lappeenranta / Myrskypatsas

Aloitetaanpa tämä kirjoitus musiikkiesityksellä, mikä kuvastaa ilmeisesti Willimiehen aseman oikeiden historiantutkijoiden piireissä?
                                   Lynyrd Skynyrd "Simple man"
Willimiehen jäljillä blogi taitaa olla todellinen häpeätahra historia-aiheisten blogien joukossa, vai mitä tästä pitäisi olla mieltä? Pari kuukautta sitten joku karjui puhelimessa korvaani ja eilisiltana sain puhelinsoiton joltakin historian tohtorilta, joka kertoi olevansa innoissaan blogimme pirteästä aihevalinnasta. Tilanne tosin muuttui nopeasti, kun pääsimme odottamaani MUTTA-kohtaan. Soittajan mielestä historiablogissa pitäisi olla lähdeviitteet, enemmän arkistomateriaalia, vanhoja valokuvia, useammasta eri lähteestä tarkistettuja tietoja, historian tutkimuksen metoditkin ovat hukassa ja mitä lie muutakin vikaa oli löytänyt? Niin, kirjoitusvirheitäkin kuulemma löytyy.   

Nimettömänä on tietenkin helppo kuittailla ja vielä kun soittaa salaisesta numerosta, niin mikäs siinä on brassailla omalla asiantuntemuksellaan! Vastaan iltani pilanneelle naispuoliselle kiukkupussille blogin välityksellä, kun en saanut liiemmälti vastausmahdollisuuksia puhelimessa. Ei kyllä paljon huvittanutkaan vastailla, koska ei tämä naispuolinen tanttakaan tekemisiään erityisemmin perustellut. Tässä siis meidän vastaukset kysymyksiisi…


  1. Blogi on minulle harrastus, mistä en saa korvausta.
  2. Siitä olen samaa mieltä, että aihevalinta on hyvä.
  3. Vastaan itse saamastamme kritiikistä, koska kirjoitan omalla nimelläni. Olisiko kohtuuton vaatimus, että kritiikki esitettäisiin julkisesti, eikä ”nimimerkin” takaa?
  4. Kokeile itse kirjoittaa juttu/päivä tahdilla, niin huomaat kuinka aika rientää. Lisäksi kun huomioit valokuvaamisretket, nettihakuihin sekä kirjoittamiseen kuluvan ajan ja lukemani Lappeenranta-aiheisten kirjojen määrän. Tämän lisäksi käyn vielä säännöllisesti oikeissa töissäkin, joten minulla ei ole koko ”työpäivää” käytettävissä jonkun pikkuisen yksityiskohdan hiomiseen.
  5. Kirjoitusvirheistä sen verran, että edellinen kohta selittänee tämänkin.
  6. Miksi historian pitäisi olla tiede, mitä ei voi viihteellistää? Lienee kaikkien osapuolten etu, että kiinnostus historiaan ja sen tutkimiseen kasvaa? Saattaisi näkyä jopa yliopistosi määrärahoissa?
  7. Lähdeviitteistä sen verran, että jos kirjoittelisin apurahan turvin pari vuotta jotain kuivakkaa teosta pienelle historia-alan lukijakunnalle, niin minäkin laittaisin lähdeviitteet kohdilleen.
  8. Tarkoituksemme on kirjoittaa Lappeenrannan paikallishistoriaa lappeenrantalaisille sekä kaikille siitä kiinnostuneille, eikä väitöskirjaa muutamalle satunnaiselle lukijalle. 
  9. Historian tutkimuksen metodit? Kuulostavat juuri sellaisilta, mitkä karkottavat tavalliset ihmiset kauas asiantuntijoiden kirjoituksista.
  10. Netistä löytyviä vanhoja valokuvia olisi mielestäsi hyvä liittää tarinoihin luomaan kontrastia vanhan ja nykyisyyden välille. Tästäkin olen kanssasi samaa mieltä, mutta tiedätkö, että on LAITONTA kopioida netistä toisen omistamia kuvia? Museoiden kuva-arkistoista löytyisi paljon kiinnostavia valokuvia, mutta törmäämme taloudellisiin finansseihin. Kuvat ovat ihan järkyttävästi hinnoiteltu, joten näin harrastepohjalta en niiden käyttöoikeuksia osta. 
  11. Omasta elämästäni kerron mielestäsi liikaa ja sen rivimäärän voisi käyttää kohteen tarkempaan esittelyyn. Vähän samoilla linjoilla minäkin olen, mutta joistain tarinoista tulisi sitten parin rivin mittaisia. Ei kai sekään nyt ihan hyvä juttu olisi?
  12. Kehuit yliopistosi historian gradujen ja väitöskirjojen tasoa korkealaatuisiksi. Voisitte myös julkaista gradujen ja väitöskirjojen latauskertojen määrät, niin nähtäisiin kiinnostavatko ne ihmisiä. Se on pelkästään hieno asia jos kiinnostavat, mutta pahoin pelkään niiden lepäävän rauhassa. No eivät sentään pölyty, kun ovat verkossa.
  13. Jatketaan me molemmat omalla tavallamme ja tehdään sellaista historiaa mistä pidämme. Minulle Lappeenranta on rakas pilkkuvirheineen sekä ilman lähdeviitteitä. Lisäksi aihe tuntuu kiinnostavan useita muitakin, joten jatkamme valitsemallamme tiellä. UGH, olen puhunut!


Jep, tämän avautumisen jälkeen onkin mukava esitellä viikko sitten valmiiksi kirjoiteltu kohde. Se onkin kaiketi tunnetuin muistomerkki, mikä löytyy Joutsenosta. Se on taiteilija Reino Puustisen tekemä ”Myrskypatsas”, mikä kuvaa ihmisten ja eläinten tuntoja 8.7.1972, kun helvetti pääsi valloilleen. Viime vuosina koetut myrskyt eivät ole mitään siihen tuhoon nähden, mikä kohtasi Lappeenrannan itäpuolista aluetta aina Joutsenoon saakka.
Myrskypatsas Joutsenon keskustassa

Muistan itsekin pikkupoikana, kuinka vanhempieni kanssa kävimme Kuplavolkkarilla kurvailemassa tuhoalueella. Metsää oli silmänkantamattomiin nurin ja talojen kattopeltejä pitkin ja poikin seutuja. Varmasti muitakin tuhoja tuo suurmyrsky sai aikaan, mutta silminnäkijänä olin vasta 6-vuotias, joten osa on jo päässyt unohtumaan. Kaikesta huolimatta sellaista näkyä en haluaisi nähdä uudelleen, vaikka Simpeleen keskustassa kävinkin jokunen vuosi takaperin kurkkaamassa Asta-myrskyn tuhoja. Rumaa oli jälki sielläkin, mutta ei kuitenkaan tämän tuhon veroista.
Vauhkoja eläimiä myrskyn uhreina

Ilmeisesti tuho jäi joutsenolaistenkin mieliin ja hyvin nopeasti tuhon jälkeen aloitettiin suunnittelemaan muistomerkkiä kyseisen päivän tapahtumien muistoksi. Jo seuraavana vuonna 1973 perustettiin patsastoimikunta, joka sai tehtäväkseen muistomerkin suunnittelun ja tekemisen. Nopeasti patsaan tekijäksi valittiin paikallinen Reino Puustinen, jonka muitakin töitä on blogissa ollut esillä. Patsaan tilauksesta vastasi Joutsenon Lions Club, joka sitoutui tukemaan hanketta rahallisesti ja osallistumalla talkoisiin.

Monet ovat arvelleet tämän jättikokoisen monumentin olevan pronssinen, mutta kustannussyistä materiaaliksi valikoitui teräs. Myös patsaan koko aiheutti toisenkin ongelman. Sitä varten piti rakentaa ensiksi oma halli, missä Puustinen pystyisi sen valmistamaan. Ensimmäisessä valmistusvaiheessa Puustinen kumppaneineen penkoi Hackman OY:n ja Ovakon jätekasoja, joista löytyneet n. viiden millin paksuiset teräslevykappaleet kelpasivat patsaan tekoon. Nämä levyt työstettiin pieniksi paloiksi, joita Puustinen takoi sopivaksi ja lopulta hitsasi koko patsaan kasaan.
Tähän pystyy vain hissan tohtorin mainitsema yksinkertainen mies! Pahus, sehän onkin Ritan Jarkko. Sattuuhan näitä!

Lopulta muistomerkki valmistui ja se sijoitettiin Joutsenon keskustaan mustasta graniitista tehdyn jalustan päälle. Patsaan paljastamisen suoritti silloinen eduskunnan puhemies Johannes Virolainen. Tällöin oli kulunut tasan seitsemän vuotta riehuneesta myrskystä eli päivämäärä oli 8.7.1979.

6 kommenttia:

  1. Että olen katee! Ei minulle ole kukaan soitellut parannusehdotuksia! Blogini ei kai ole moisten arvoinen, nyyh?

    Vakavasti puhuen, jos minulle soittaisi (kun inhoan vieraiden ihmisten yllärisoittoja muutenkin) ihminen, joka ei esittele itseään, niin puhelu ei sujuisi kovin aurinkoisissa merkeissä. (Itsensä esitelleeltä olen kiltisti kuunnellut vartin verran teoretisointia Suomeen muuttaneista brittiruhtinaista. Blogin pidon haittapuolia.)

    Enkä kyllä ymmärrä miten "historian tutkimuksen metodit" saisi näkymään sinun popularistisessa tyylissäsi. Kun en viiden vuoden hakemisen jälkeen ole kyseisistä metodeista saanut tolkkua kuin sen verran, että lähteitä pitää hakea järkevä määrä ja tulkita niitä kriittisesti. Mihin ei tohtorin tutkintoa tarvita, minusta.

    Olen kyllä itsekin sortunut huomauttamaan pari kertaa (eli kerran liikaa) tutulle historiablogin pitäjälle, että hän voisi kertoa jotain lähteistään. (*) Toiselle tutulle haluaisin sanoa, että historiablogiin voisi kirjoittaa tekstiäkin eikä vain esitellä lomakuviaan. Mutta kiitos erään saamani näpäytyksen muistan, että blogin sisällöstä päättää blogin pitäjä. Piste.

    (*) Sinun tekstiesi osalta on helpommin miellettävissä, että ne todennäköisesti perustuvat paikallishistorialliseen kirjallisuuteen tai kohteessa jaettaviin tietoihin. Ei jää fiilistä "taivaasta pudonneesta tiedosta", joka tuttavani blogissa on häirinnyt.

    Toisaalta vain palautetta saamalla voi kehittyä?

    VastaaPoista
  2. Hyvä Willimies! On aina saavutus, kun onnistuu ylittämään tieteenalaan kuuluvalla tekemisellä tiedeyhteisön ärsytyskynnyksen! Kansa on luonut historian, ja historia kuuluu kansalle eikä pelkästään kammioissaan pölyttyville tohtoreille.

    Ja taas on kerran osoitettu, että sivistys ei tule kirjoja lukemalla eikä oppiarvojen mukana. Sivistyneillä ihmisillä nimittäin on tapana esiintyä myös puhelinkeskusteluissa nimellään.

    Ilkka "Iskä" Pirhonen
    tutkija
    melkein tohtori

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä blogin pitoon, en ymmärrä tälläistä kritiikkiä sillä minusta paikallisena on ollut mukavaa lukea näistä kohteista ja käydä katsomassa itsellekkin uusia paikkoja vaikka kolme vuosikymmentä kohta täällä on viettänyt.

    Kiitos sinulle blogin pidosta ja tsemppiä jatkoon, minusta tyylisi on juuri yleisölle sopivaa ja olet niin oikeassa siitä että liiallinen tutkijateksti lähdetviitteineen tekisi blogistasi paljon tylsemmän!

    VastaaPoista
  4. Jep, kiitoksia kaikille kommentoijille palautteesta ja vertaistuesta. Ei meitä pienet kritiikit hetkauta suuntaan jos toiseenkaan. Samalla linjalla mennään hamaan loppuun asti...

    Vaikka aika kärkevästi taisin tuon 13-kohtaisen listani esitelläkin, niin alkuperäinen versio oli vieläkin rankempi. Nukuin yön yli ja rauhoituin, sekä siistin törkeimpiä ilmaisujani...hiukan!

    Silti olemme sitä mieltä, että nimettömänä ei tartte enää soitella, vaan reilusti nimen kera liikkeelle. Asiallinen kritiikki oikealta ihmiseltä voisi saada vaikkapa jotain muutosta aikaiseksi.

    T.Jukka "Willimies" Siiskonen ja pojat

    VastaaPoista
  5. Muistelin toissa viikonloppuna Joutsenossa käydessäni 1972 myrskyä, käyntini osui aika liki 41-vuotispäivää. Otin myrskyn vastaan Joutsenon Sotsaaressa. Surffailin päivämäärää ja löysin uljaan patsaan kuvan ja tarinaakin myrskystä. Lataanpa tähän muistoni.
    Lyhyt kuvaus: Olin puusoutuveneellä Saimaalla telttailemassa (pieni harjateltta) avovaimoni ja koiran kanssa sinä päivänä Sotsaarilla. Siinä itäisemmässä saaressa, siinä oli pieni soraranta. Illan suussa, muistaakensi neljän maissa, oli rasvatyyntä, hiljaista, aurinko porotti. Joutsenon suunnalta alkoi kuulu kuminaa. Muistelin isoisäni Kalle Viitalähteen kertoneen, että jos ukkonen tulee järveltä, se voi olla paha, jos ukkonen tulee jommasta kummasta suunnasta pitkin Salpausselkää, ukkonen ei ole paha, mutta jos ukkonen tulee idästä ja yli Salpausselän, se on TODELLA paha. Tämä muistissa tarkistmme teltan kiinnitykset ja käänsin soutuveneen ympäri. Olimme molemmat kohtuullisen vähissä vaatteissa. Tuuli alkoi aivan yllättäen, roskaa ja käpyjä lensi vaakatasossa, saarten välinen salmi kiehui hetkessä, metriset aallot olivat sellaisia lapsen piirtämiä, lyhyt väli ja harja mutkalla ja vaaahdossa. Tajusimme heti että menemme suojaan veneen alle avonaiseen rantaan. Se pelasti henkemme sillä kohta ryskyi, oikeammin tuulen ulvonnan ja ukkosen yli kuului pientä naksetta, ikäänkuin hammastikkuja olisi katkottu, ääni syntyi siitä kun isojen mäntyjen latvukset irtosivat ja sinkoilivat ties minne. Meillä oli näköyhteys telttaan, se lepatti sekasotkussa valtoimenaan, koiraan emme saaneet yhteyttä. Kaikki oli ohi aika nopeasti, saaremme kaikki männyt olivat kaatuneet, pienet pajut ja koivut olivat jäljellä. Ihomme oli punaisia hiertymiä täynnä, oletimme lentävien roskin tehneet raapamat. Myrskyn laannuttua koiramme nilkutti ryteiköstä ilman vakavampia vammoja. En ennen tuota tapahtumaa enkä sen jälkeen ole ollut niin lähellä kuolemaa. Enkä koskaan enää palannut ennalleni. Veneilyä enkä saarissa yöpymistä tietenkään lopettanut, mutta tietyt varotoimet jäivät rutiiniksi.
    Seuraavana aamuna salmeen ajoi Hackmanin hinaaja ja me huutamaan ettei meillä ole hätää, pieniä naarmuja vain, muuten olemme kunnossa. Hinaajalta huudettiin etteivät he suinkaan ole meitä pelastamassa vaan laskemassa kaatuneita runkoja...

    Terveisin Tapio Välikylä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Tapio elävästä tapahtumakuvauksesta. Itse olin ihan pikkunaskali tuohon aikaan, enkä muista kuin Muukonkankaan kaatuneet puut. Se tuli minullekin selväksi, että myräkkä ol itodella paha. Onneksi selvisitte vain naarmuilla ja järkytyksellä. Ainekset pahempaankin olivat olemassa....

      T.Jukka "Willimies" Siiskonen

      Poista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita