lauantai 19. tammikuuta 2013

Lappeenranta / Joutsenon yhteiskoulu

Viime yönä Willimies nukkui kuin murmeli reippaat kahdeksan tunnin yöunet ja heräsi virkeänä kuin peipponen tähän päivään. Aamukahvit tulille ja netti auki samantien. Tässä vaiheessa vaikutti vielä, että tulossa olisi ns. normipäivä. Äkkiä kuitenkin tuo hyvän olon tunne katosi, kun vilkaisin paikallisuutiset. Jumaliste, eräs Lappeenrannan historiallisista arvorakennuksista on palanut yön aikana maan tasalle. Voiko nopeammin hyvä fiilis kadota?

Kyseessä on Lappeenrannan vanhin rautatieasema, jota me paikalliset kutsumme....kutsuimme Keisarinasemaksi. Nyt tätä historiallista kohdetta ei enää ole. Onneksi kerkesimme tehdä siitä tarinan, minkä julkaisimme valokuvineen blogissamme syyskuussa. Tarinan voit käydä lukaisemassa täältä. Aion myös käydä paikan päälla kurkkaamassa tuhoa, joten yritän päivittää tarinan tuliterillä kuvilla vielä tänään. 

Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa palon syttymissyystä, mutta toivon vilpittömästi ettei kyseessä olisi kenenkään paikallisen suorittama tuhopoltto! Jos näin olisi käynyt, niin Willimiehen apinanraivo ja verenpaine nousisi takuulla kaikkien aikojen huippulukemiin! Eiköhän palon syttymissyy selvinne tutkimuksissa, mutta jo tässä vaiheessa esitän pyynnön kaupungille ja muille rahaa omistaville tahoille. Rakennetaan Keisarin asema samanlaiseksi, kuin se oli 4.8.1885 Venäjän keisari Aleksanteri III saapuessa sinne junalla. Lupaan osallistua mahdolliseen kansalaiskeräykseen omilla rahoillani ensimmäisten joukossa.

Tässä vielä linkki uunituoreeseen uutiseen, jossa on mukana myös muutama tulipalosta ja sen aikaan saamasta tuhosta.
  
Päivän polttavasta uutisesta siirrymme nyt kuitenkin takaisin Joutsenon alueelle ja erityisesti Honkalahteen. Nykyisin Honkalahden päiväkotina toimiva rakennus on vuodelta 1913. Rakennus täyttää siis kohta 100 vuotta ja toivottavasti ei koe Keisarin aseman kohtaloa. Se voi hyvin nimittää itseään Joutsenon vanhimmaksi kouluksi, koska sen juuret juontavat aina vuoteen 1884. Tällöin näet kunnallisneuvos Emil Hanen tuskastui joutsenolaisten vitkutteluun kansakoulun perustamisessa. Kansansivistystyö oli tärkeää Hanenilla ja niinpä hän omilla rahoillaan perusti Joutsenon ensimmäisen kansakoulun omalle tilalleen. Koulu sijaitsi Honkalahdessa Nevalan tilan maille.
Nykyisellä Honkalahden päiväkodilla on värikäs historia
Hanenin tarkoitus ei ollut pyörittää yksityiskoulua, vaan antaa alkusysäys kansansivistystyölle Joutsenossa. Muutaman vuoden kuluttua hän lahjoittikin koulukiinteistön kunnalle, joka otti v.1888 vastatakseen koulusta. Oppilasmäärien kasvaessa koulu jäi pieneksi ja se päätettiin purkaa ja rakentaa uusi koulu. Tähän Honkalahden uuteen kansakouluun sijoittui myös Honkalahden sahan yksityinen alakoulu. Se jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1930.  Tällöin myös kansakoulun nimi muuttui Honkalahden kouluksi.

Seuraava vaihe koulun historiassa oli oppikoulun perustaminen Joutsenoon. Vaikeuksien kautta se lopulta saatiin perustetuksi vuonna 1955. Toiminta alkoi 1.9.1955 ja käytössä oli yksi luokkatila, johon piti saada sopimaan 44 tiedonhaluista nuorta. Henkilökunta koostui ainoasta vakinaisesta opettajasta Airi Kaivolasta, joka toimi myös koulun rehtorina. Tuntiopettajia oli käytössä kolme, joista lehtori Kirsti Tarjas paljasti koulun seinälle kiinnitetyn muistolaatan yhteiskoulun työn alkamisesta 17.8.2008.
Joutsenon yhteiskoulun muistolaatta
Tarjaksen paljastama muistolaatta ei ole ainoa rakennuksen seinällä, vaan sen viereltä löytyy Joutsenon kunnanvaltuuston puheenjohtajan Risto Kakkolan 4.12.2002 paljastama muistolaatta Honkalahden koulun sotaisammasta historiasta. Rakennuksessa toimi näet kesällä 1944 kenttäsairaala haavoittuneille suomalaisille sotilaille.
Muistolaatta koulun toisenlaisesta toiminnasta kesällä 1944

1 kommentti:

  1. Olen ollut kyseisessä päiväkodissa hyysättävänä 70-luvun lopulla. Paikasta on paljon lämpimiä muistoja, vaikka olinkin silloin alle kouluikäinen. Erityisesti jäi mieleen Edward Griegin Vuorenpeikkojen tanssi, jota usein kuunneltiin pyynnöstäni unimusiikiksi päiväunille mentäessä :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita