tiistai 22. tammikuuta 2013

Lappeenranta / 12. Divisioonan esikunta



Ravattilan koulu Penttiläntien varressa

Osoittesta Penttiläntie 635 löytyy tämän päivän kohteellemme, jos jollain on halua käydä tutustumassa paikan päällä tähän Joutsenon Ravattilan kouluun. Nykyisestä oppilasmäärästä emme osaa sanoa, mutta ainakaan henkilökuntaa ei ole kovinkaan montaa. Taitaa olla neljä. Mutta ei Willimiehen jäljillä blogi käynytkään Ravattilan koulun pihamaalla koulutyöskentelyn takia. Meitä kiinnosti enemmän entiset ajat, jolloin Ravattilan koulussa eivät liikkuneet koululaiset vaan sotilaat.

Koulun seinästä löytyy kaksi muistolaattaa, jotka muistuttavat näistä sotaisammista ajoista. Ensimmäiseksi pitää mainita koulun osuus kesällä 1941 jatkosodan alkuvaiheissa. Suomen armeijan 12.divisioona oli ottanut koulun haltuunsa ja perustanut sinne divisioonan esikunnan. Jatkosodan hyökkäysvaiheisiin 12. Divisioonan tykistön osalta voit tutustua täältä ja lisäksi 12.divisioonan sotapäiväkirjaan vuodelta 1941 hyökkäykseen ryhtymisen tiimoilta, voit perehtyä täältä. Itse luin aikamoisen sivumäärän tuosta sotapäiväkirjasta ja täytyy sanoa, että oli mielenkiintoinen. Suosittelen muillekin.

Vaikuttaa, että Penttiläntien varret ovat olleet mustanaan, vai pitäisikö sanoa harmaana, hyökkäämään valmistautuvia sotajoukkoja. Muistoksi tästä rauhallisen kyläyhteisön häiriköinnistä ovat Joutsenon kaupunki ja Joutsenon kotiseutuyhdistys kiinnittäneet 21.5.2006 muistolaatan koulun seinään. Puolustusvoimien edustaja Kymen sotilasläänin komentaja eversti Juhani Kääriäinen paljasti laatan.

Muistolaatat sota-ajan toiminnasta Ravattilan koulun seinässä

Esikunnan poistuttua hyökkäävien joukkojen perässä vapautui koulu taas alkuperäiselle tarkoitukselleen, kunnes jatkosodan perääntymisvaiheen aikana Suomen armeija tarvitsi taas Ravattilan koulun palveluksia. Väliaikaisesti paikalla toimi kesällä 1944 sotilassairaala, jossa menehtyneet todennäköisesti siirrettiin läheiseen kaatuneitten evakuointikeskukseen, joka sijaitsee aivan koulun läheisyydessä. Sen esittelyn löydät täältä.

Sotilassairaala-ajasta kertovan muistolaatan koulu sai 5.12.2002, jolloin Joutsenon silloinen kunnanvaltuuston I varapuheenjohtaja Heikki Seppänen paljasti laatan. Laatan tekemisestä vastasivat Joutsenon kunta, Joutsenon kotiseutuyhdistys ja Joutsenon sotiemme veteraanit.

1 kommentti:

  1. Heh, onhan tuotakin koulua tullut käydyksi. Eikä opettajalukukaan ole tainnut muuttua sitten vuoden 1978.

    Aika sotaisaa seutua, vaikka ei lapsena asiaa tullut ajateltua. Leppälän koulun lähistöltä löytyi metsästä pudonneen lentokoneen alumiinisia osia. Penttilän tien varressa oli useassa paikassa juoksuhautoja ja siellähän ne on vieläkin.

    Tätä Penttilän tietä pitkin marssittiin myös Esa Anttalan legendaarisessa kirjassa Hopeaa rajan takaa, joka perustuu tositapahtumiin.

    T
    Pasi A.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita