tiistai 31. joulukuuta 2013

Imatra / Eränkävijä*

                                    Yksi uuden vuoden 2014 teemoista. Klamydia "Kuntoklubille"

Perhana, niin se vaan tämäkin vuosi päättyy. Kelpo vuosihan tämä 2013 on ollut, mutta ehkä seuraava on vieläkin parempi? Ainakin tämä ajoittain hermoja raastava bloggaaminen päättyy ja pääsen keskittymään tärkeämpiin juttuihin? Siis mihinhän sitä keskittyisi, kun kuvausretket, tiedon etsintä ja kirjoittaminen päättyy... Siinä onkin mietittävää, koska jouten en osaa olla. Se jos mikä on varmaa!

Onhan tästä kirjoittamisesta tullut osa jokapäiväistä elämää, joten tuskin tuota osaan heti lopettaa. Joskus kauan sitten oli ajatuksissani julkaista Willimiehen matkat kirjana, mutta tuskinpa tuosta mitään tulee, koska motivaatiota tuskin riittää moiseen ponnistukseen. Se on vähän sama noitten maisterin paperien kanssa, mitä olen parin opiskeluaikaisen kaverin kanssa suunnitellut päivittäväni tohtorin titteliin. Tuokin haihattelu saa unohtua, koska en kyllä halua haaskata vuotta elämästäni turhaan projektiin, mistä ei ole kenellekään hyötyä, kaikkein vähiten minulle. Tuonkin vuoden voi keskittyä paljon tärkeämpiin asioihin. Elämä on liian lyhyt haaskattavaksi joutavaan. Äh, no sitähän tässä on tullut tehtyä viime vuodet.

On kyllä tunnustettava, että muutama uusi projektin tynkä pyörii mielessäni, mutta toteutuvatko ne? Se jää nähtäväksi... vaan nyt on päivän kohde-esittelyn vuoro, ennen kuin paljastan omat uuden vuoden lupaukseni vuodelle 2014.
Gunnar Finnen Eränkävijä v.1947

Päivän kohde on tänään poikkeuksellisesti kirkkoteemasta poiketen muistomerkki Imatralta, koska laiskottaa niin hitosti, etten jaksanut vääntää pitkää tarinaa. Saa nyt luvan kelvata tämä Gunnar Finnen vuonna 1947 tekemä Eränkävijä patsas päivän kohteeksi. Sitä paitsi tämä punagraniittinen miehen korkuinen patsas kuvaa hyvin Willimiehen tulevan vuoden liikunnallisia harrastuksia.

Vieraillessani paikalla oli nykyisin Stora Enson käyttämä metsäkonttori työn alla remontin kourissa ja patsas oli siirretty alkuperäiseltä paikaltaan oven vierestä pihanurmikolle. Eipä mitään, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa käyn kuvaamassa patsaan alkuperäisellä paikallaan.

Viime vuotisista uudenvuodenlupauksistani toteutui neljä kymmenestä, joten nyt vähän enemmän lupauksia kehiin, jotta edes muutama toteutuisi...  

Tässä uudenvuoden lupaukseni vuodelle 2014:

  1. Teen moottoripyöräretken Laatokan ynpäri Novgorodin kautta koukaten ja palaan hengissä kotiin
  2. Laulan komealla tummanpehmeällä äänelläni Hurriganesin "I Will Stay" julkisesti 
  3. Willimiehen jäljillä päättyy kesällä tai viimeistään syksyllä. Ainakin vuoden 2014 aikana! Juttuja toki päivittelen, jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu. 
  4. Aion laihtua 10 kiloa... tää on helppo!
  5. En lue IKINÄ yhtään Etelä-Karjalan historiaan liittyvää kirjaa blogin päättymisen jälkeen
  6. Murskaan reilulla marginaalilla Iskä Pirhosen Lykynlammen portaissa...vuorenvarmaa!
  7. SaiPa ottaa mitalin keväällä 2014...nyt jos koskaan! Parin viikon juhlat tiedossa. 
  8. Meriteema. Käyn Bengtskärin majakalla ja Haapasaaressa
  9. Aion suorittaa "köyhän miehen" rautaperseajon kesällä. 1000km/24h
  10. Hommaan vanhan jenkkiauton harrastekäyttöön ja juniorille mopon
  11. Willimiehen jäljillä blogin päätöspippalot pidetään Prinsessa Armadalla kosteissa merkeissä...kenties syyssateiden aikaan?
  12. Kesän suurin kalani on yli 5 kiloinen
  13. Vaellan Kolin reitin... abauttiarallaa 100 km
  14. Opettelen jonkun uuden hyödyttömän taidon.... voin kirnuamisen kenties?
  15. Nostan yli 100kg penkkipunnerruksessa
  16. Voitan vakioveikkauksessa päävoiton
  17. Hiihdän vesisuksilla
  18. Luovun kaikesta turhasta roinasta
  19. Vierailen ydinsukellusveneessä
  20. Kerron kaikille, että Lappeenranta on maailman paras kaupunki nousevista veroista huolimatta
  21. Polkupyöräilen ensi suvena 1000 kilometriä, mikä on mainitsemani lukeman verran enempi kuin viime suvena
  22. Vietän monta iltaa laavuilla makkaraa paistamassa
  23. On pöhköä olla käymättä Möhkössä
  24. Käyn kanoottiretkellä ja yövyn teltassa
  25. Luen Willimiehen jäljillä blogin kaikki tarinat alusta loppuun... tuskin jaksan!
  26. Vuoden aikana luen 50 kirjaa, joista ainakin yksi on Suomen kirjallisuuden klassikko
  27. Vierailen vähintään kerran teatterissa... lienee pakko!
  28. Käytän pukua harvemmin kuin männä vuonna
  29. Ajan trukkia 
  30. Käyn kirkossa 
Siinähän noita lupauksia on rikottavaksi mielin määrin. Ehkä joku jopa toteutuukin?

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille ja muistakaa kohtuus...

Päivitys 27.7.2018
Nyt olia pakko päivittää tämäkin kohde, koska patsas on siirretty uuteen paikkaan. Laiskuuttani en jaksa kirjoittaa enemmän, mutta voit lukea linkistä kaiken oleellisen tiedon kohteen uudesta sijainnista.

Imatra / Kolmen ristin kirkko

                                           Black Sabbath "Sign of the southern cross"

Pari Imatran kirkkoa on jo esitelty, joten menköön tämä viimeinenkin samaan syssyyn. Itse asiassa tätä jo kehtaa esitelläkin, koska onhan tämä edes vähän kirkon näköinen... kyseessä Vuoksenniskan seurakunnan hallinnoima ja Alvar Aallon suunnittelema Kolmen ristin kirkko. Tällä kertaa luvassa on jopa muutama kuva kirkon sisältäkin, mikä on melkoisen ennenkuulumatonta Willimiehen jäljillä blogissa.
Alvar Aallon suunnittelema Kolmen ristin kirkko

Kolmen ristin kirkko rakennettiin 1956-1958 Vuoksenniskan seurakunnan tukipisteeksi. Suunnittelun lähtökohtana oli sijoittaa seurakunnan kaikki toiminnot samaan rakennukseen. Tässä Aalto onnistuikin kaiketi hyvin, koska kirkko kuuluu Suomen arkkitehtuurin keskeisiin rakennuksiin ja myös hänen kansainvälisessä toiminnassaan se on korkealle arvostettu pienen teollisuusyhteisön hengellinen keskus, mikä vihittiin käyttöön 28.9.1958.
Kolmen ristin kirkko
Kirkkosali

Tiilestä ja betonista rakennettu kirkko on kalkittu ulkopinnaltaan valkoiseksi ja katto on tehty kuparista. Myös sisusta on tehty monia erilaisia materiaaleja hyödyntäen ja kaikki yksityiskohdatkin ovat Aallolle ominaiseen tyyliin mietitty tarkkaan suunnitteluvaiheessa. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kirkko, mistä tulee hyvälle tuulelle....noihin edellisiin rumiluksiin verrattuna.
Alvar Aallon "aitoustodistus" kirkon seinässä 

maanantai 30. joulukuuta 2013

Imatra / Imatrankosken kirkko

                                          Martti Servo & Napander "Mikä on kun ei taidot riitä"

Hullutellaanpa taas vähäsen... vuorossa pitkästä aikaa päivä, jolloin ilmestyy useampi postaus. Vuorossa siis päivän toinen. No, lyhyitähän nämä ovat. 

Martti Servon sanoin täytyy ihmetellä Imatran kirkkoarkkitehtuuria! Jokunen kuukausi takaperin Imatran kuvausretkellä ihmettelin, että missä hemmetissä Imatrankosken kirkko sijaitsee? Olin huomaamatta kirkon pihalla tietämättäni... Pihan poikki katsottuna tämä kirkkorakennus näytti aivan kerrostalolta. No ehkä se sisältä olisi upeamman näköinen, mutta ei kiinnostanut edes käydä kurkkaamassa. 
Imatrankosken kirkko

Joka tapauksessa tämä vuonna 1954 Vuoksen varrelle kohonnut kirkko vihittiin käyttöön 31.10.1954 ja ainakin rajan takaa Jääskestä Imatralle muuttaneet, kokevat Imatrankosken kirkon menetetyn kirkkonsa perinteenjatkajaksi. Ehkä arkkitehti Aleksis Lindqvist on suunnitellut kirkon jääskeläisten mielenmaisemaan kuin alueen komistukseksi. Lisäksi muutama päivä takaperin esitellyn Tainionkosken kirkon suunnittelija Yrjö Vaskinen on saanut suunnitella kirkon sisustuksen, mitä emme siis lukijoille näytä!
Rakennuksen päädyn risti paljastaa sen kirkoksi

Koska Imatran seurakunta on perustettu osin Jääsken seurakunnan alueesta, löytyy sieltä Jääsken vanhasta kirkosta peräisin olevat ehtoollisvälineet ja alttaritaulu, mikä on Arvid Liljelundin öljymaalaus vuodelta 1888. Imatrankosken kirkko on siis yhdistelmä vanhaa ja uutta. Sen kauneusarvot ovatkin sitten ihan toinen juttu. No, asia on tietenkin makuasia....  

Imatra / Tainionkosken kirkko

                                          Juice "Ekumeeninen jenkka"

Mitähän tästä Tainionkosken kirkosta voisi sanoa? Melkoisen outoa arkkitehtuuria mielestäni. No kauneus on katsojan silmissä, mutta minun lienee parasta vaieta ikuisiksi ajoiksi tämän kirkkorakennuksen kauneusarvoista. On se vaan niin erilainen muihin verrattuna...
Tainionkosken kirkko

Sanotaan nyt kuitenkin sen verran, että tämä arkkitehti Yrjö Vaskisen hengentyö valmistui vuonna 1932, mutta se vihittiin käyttöön vasta 8.7.1933. Tainionkosken kirkko toimii Imatran seurakunnan pääkirkkona. Lieneeköhän se kaunein...se jää nähtäväksi, kunhan esittelemme muut Imatran kirkot lähipäivinä. 
Kirkontornin huipulla oleva risti paljastaa, että kyseessä on kirkko

Olikohan tämä kaikkien aikojen lyhyin postaus?


sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Rautjärvi / Rautjärven kirkko

         Saarnaajia on riittänyt Rautjärvelläkin. Lynyrd Skynyrd "Preacher man"

Kylläpä on taas mukavaa olla kotosalla lyhyen reissun jälkeen. Pari päivää vierähti Joensuussa Iskän pöperöitä mutustellen ja vaikka hain selkäeväpihviä ei päästykään grillamaan, koska tuote oli tilapäisesti loppu Pilkon Cittarin valikoimista, niin hyvin syötiin ja juotiin silti. Toki parasta oli taas muistella menneitä ja suunnitella tulevaa ensi suven prätkäretkeä Laatokan ympäri. Jopa reissumme kolmas osapuoli Haverisen Pasi kunnioitti läsnäolollaan Willimiehen vierailua. Oli mukava nähdä taas....

Tämän matkan reitille ei kuitenkaan jäänyt Rautjärven kirkko, koska siellä vierailimme joskus kesällä tai syksyllä (kuka jaksaa enää muistaa) Williladyn kanssa. Pitänee siis huitaista tämäkin kirkko esittelyyn nyt, kun on oikein kirkko teemaviikot menossa. 
Rautjärven kirkko

Nykyinen Rautjärven kirkko on viides kirkko lähes samalla paikalla. Itse asiassa ensimmäinen ja toinen olivat vanhan hautausmaan alueella, mutta kaksi viimeisintä nykyisen kirkon paikalla. Nykyisen kirkon historia alkaa 7.7.1872, jolloin entinen kirkko ja kellotapuli paloivat maan tasalle tuntemattomasta syystä. Tälläistä sattui muuallakin, mutta rautjärveläisille tämä oli katastrofi, koska kirkon palovakuutus oli sanottu irti nälkävuosien aikaan. Tästä alkoi kiistely uuden kirkon rakentamisesta ja etenkin sen sijoituspaikasta. Moni kannatti Miettilän kylää, mutta lopulta se päätettiin rakentaa entiselle paikalleen.
Rautjärven puukirkko on palovakuutettu

Arkkitehti A.J.Jansson laati piirustukset ja töihin ryhdyttiin niiden pohjalta. Työn toteuttajaksi palkattiin rakennusmestari Karl Gustav Kajander ja uusi Rautjärven kirkko oli valmis käyttöön otettavaksi 25.9.1881. Ensimmäinen toimi valmistumisen jälkeen oli kirkon palovakuuttaminen, mikä oli tällä kertaa yksimielinen päätös. Sen verran kalliiksi kirkon jälleenrakentaminen Rautjärvelle kävi. Hienoa, että oppivat jotain! 

lauantai 28. joulukuuta 2013

Rautjärvi / Simpeleen kirkko

Hemmetin upea kappale, mikä ei liity Simpeleen kirkkoon mitenkään. Tehosekoitin "Hetken tie on kevyt"

Simpeleen kirkon historiassa lienee syytä aloittaa aina Pähkinäsaaren rauhasta vuodelta 1323. Tällöin nykyinen Simpeleen alue jäi rajan itäpuolelle ja uskonto vakiintui alueelle ortodoksisessa muodossa. Alueen ensimmäinen kirkko oli Joukion Sepänmäessä ja muissa kylissä lienee ollut pieniä tsasounia. Vuosisatojen kuluessa Ruotsi levitti valtansa alueelle pysyvästi Stolbovan rauhanteon v.1617 ja uskonvapaudesta huolimatta ortodoksisuus alkoi menettää asemaansa.

Ruotsalaisten käännytystyö oli ajoittain rajua ja sen takia 1650-luvulla venäläisten hyökkäy alueelle sai ortodoksit liittymään hyökkääjän joukkoihin. Tämän sodan päätyttyä rauhantekoon, ei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin paeta Venäjälle joukoittain. Tämän jälkeen Simpeleen alue on ollut luterilaista aluetta. 
Simpeleen kirkko

Omaa seurakuntaa Simpele ei kuitenkaan saanut vielä vuosisatoihin, vaan he joutuivat tyytymään osaansa Joukion ja Parikkalan seurakunnan jäseninä vielä vuosisatoja. Vasta vuonna 1917 pohdittiin ensimmäistä kertaa oman seurakunnan perustamista. riitelyksihän se meni, koska aloitteen teki Simpeleen tehtaiden isännöitsijä Sourander. Tämähän ei sosialisteille kelvannut ja lähestyvä sodaksi puhjennut ristiriita aateiden välillä oli vahvasti esillä. 
Kaunolan harjun komistus

Lukuisten käänteiden jälkeen Simpeleen seurakunta perustettiin 1.5.1922 ja rahapulan takia kirkkoa ei voitu heti rakentaa, vaan ratkaisuksi tuli tehtaan lupaus kunnostaa rukoushuone jumalanpalveluksia varten. Jumalanpalvelusten pitopaikaksi valittiin Kivijärven kansakoulun kaksi luokkahuonetta. Tämä tilapäinen ratkaisu muodostui melko pitkäaikaiseksi, koska seurakunta ei halunnut aloittaa rakennustöitä kirkon paikaksi valitulla Kaunolanharjulla, ennen kuin kassassa olisi riittävästi rahaa. 
Tuuliviiri katolla kertoo Simpeleen kirkon olevan 80-vuotias

Lopulta vuoden 1932 kesällä pidetyssä piispantarkastuksessa piispa Erkki Kaila huomautti kirkon puuttumisesta ja kehotti ryhtymään töihin. Tästä Simpeleen seurakunta otti itseensä ja päätti aloittaa rakentamisen rakennusliike Stenin johdolla sekä Elsa Arokallion ja Elsi Borgin piirustuksia noudattaen 8.12.1932. Nopeasti kirkko valmistuikin, koska jo 29.10.1933 kirkko vihittiin käyttöön ja sen alttaria koristi Yhtyneiden Paperitehtaiden tilaama ja kustantama taiteilija Alvar Cavenin valmistama alttaritaulu Kylväjät.  

Kirkko on peruskorjattu viimeksi vuosina 1994-1995 ja on valmis palvelemaan seurakunnan tarpeita vielä pitkään.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Luumäki / Luumäen kirkko

Rolling Stonesin pojat tietävät, että Luumäen kirkossa tehdyt vihkimiset kestävät "Love is strong"

Luumäen nykyinen kirkko on järjestyksessä seurakunnan kolmas kirkko. Sen edeltäjien kohtalona oli vahingoittua venäläisten hyökätessä Suomeen pariin otteeseen 1700-luvun aikana. luumäen ensimmäisen kirkon paikka ja rakentamisvuosi ovat kadonneet historian hämärään, mutta 1640-luvulla laaditussa kartassa kirkko jo näkyy. Kaiketi rakentaminen onkin tapahtunut kyseisen vuosikymmenen aikana.
Luumäen kirkko

Ensimmäinen kirkko kävi ahtaaksi ja luumäkeläiset saivat luvan rakentaa uuden kirkon v.1696. Tietoa siitä, että rakennettiinko kirkko vai ei, on kadonnut. Jos kyseinen kirkko rakennettiin, niin silloin nykyinen kirkko olisi jo neljäs Luumäen kirkko. Rakennettiin kirkko tai ei, niin se tiedetään, että Isovihan jälkeen kirkko oli huonossa kunnossa ja sen kellot venäläiset olivat ryöstäneet matkaansa. Lupa uuden kirkon rakentamiseen heltisi Tukholmasta ja kolehtien keruun jälkeen vuosina 1729-1731 rakennettiin Luumäelle uusi kirkko. Oliko se toinen vai kolmas, on edelleen mysteeri.

Luumäen vuonna 1731 valmistuneesta tiedetään sen verran, että se oli ristikirkko ja mitoiltaan 20 metriä pitkä ja saman verran leveäkin. Sen paikasta ei olla vieläkään täysin varmoja, mutta lähellä nykyistä kirkkoa joka tapauksessa. Kirkon yhteyteen on kuulunut myös kellotapuli, mistä on ensimmäinen maininta vuodelta 1740. Tämäkin kirkko kävi ajan myötä pieneksi seurakunnalle, mutta muutoksia ei halusta huolimatta saatu aikaan vähien varojen sekä kirkon paikasta riitelyn takia. Muutoksen piti tulla luonnonvoimien kautta.
Kirkonmäellä riitti vilskettä elokuussa 2013

18.7.1839 kirkko paloi ukkosen aiheuttaman salamaniskun seurauksena ja kirkko tapuleineen paloi tunnissa maan tasalle. Nopeasti paikalliset rakensivat väliaikaisen herranhuoneen kirkonmenoja varten ja Pietarista haettiin jopa kaksi kirkonkelloa rikkoutuneiden tilalle. kovin kummoisesta rakennuksesta tuskin lienee ollut kyse, koska eräänä palmusunnuntaina lumi pyrytti sisään ja kasteli papin paperit lukukelvottomiksi. Oli siis aika ratkaista riidat ja ryhtyä toimeen uuden kirkon saamiseksi palaneen tilalle.

Kirkon urakoijaksi valittiin rakennusmestari Nicander, joka toteutti Engelin apulaisen arkkitehti A.F.Granstedtin laatimia piirustuksia. Kirkon kustannukseksi tuli 7100 ruplaa, mikä oli katettava lainarahalla. Kirkko vihittiin käyttöön 24.9.1845 ja vaikka siinä oli vielä vuosiksi viimeistelemistä, päätettiin väliailkainen kirkko purkaa samantien loppukesästä 1845.
Simo Venäläisen urakoima kellotapuli vuodelta 1876

Tämänkin jälkeen Luumäen kirkonmäki on kokenut useita muutoksia, joista merkittävin lienee uuden kellotapulin rakentaminen v.1876, kirkon ympäröiminen kiviaidalla v. 1900 sekä paanukaton vaihtaminen peltikattoon 1886. Nyt se on kuitenkin säännöllisessä käytössä, eikä luumäkeläisten tarvi pohtia kirkon paikkaa, vaan se saa kököttää nykyisellään vielä pitkään. 

torstai 26. joulukuuta 2013

Taipalsaari / Taipalsaaren kirkko

                                                             Leevi "Pohjois-Karjala"

Joulun perinteisiin kuuluu Tapaninpäivän ajelu. Itse en kuitenkaan aio lähteä reen kanssa liikkeelle, vaan autolla. Tarkoitus olisi hurauttaa Joensuuhun vaihtamaan toisen bloggaajan kanssa ajatuksia, mielipiteitä, ruokaresettejä ja ennen kaikkea lässyttämään joutavia. Sen verran näihin Etelä-Karjalan kohteisiin olen kuitenkin hurahtanut, että yritän käydä matkalla kuvaamassa yhden kesällä väliin jääneen kohteen. Oli muistaakseni kiire johonkin laavulle pihvin paistoon, niin piti laittaa asiat tärkeysjärjestykseen tuolloin.

Koska joulu on nyt lähes ohitse ja pukin tuomat paketit revitty auki, niin pitänee mainita muutama sana saamistani lahjoista, vaikka vannotinkin kaikille, etten tarvitse mitään. Aika moni tuota pyyntöä oli noudattanutkin, mutta yhden mielenkiintoisen paketin sain kuitenkin Williladyltä. Kyseessä on jonkinlainen ranteeseen kiinnitettävä vakoilulaite, mikä ilmoittelee missä liikun, millä vauhdilla jne... Mikähän lienee tämän lahjan tarkoitus? Yritetäänkö minua stalkata, etten pääse yksin ensi kesän "vaativille" luolaretkille? Kiitos kuitenkin lahjasta, vaikka se tähän asti onkin piirtänyt ikkunalaudalla kuolleen miehen sydänkäyrää....

Jotenkin tämä saakelin pitkään jatkunut harmaa ajanjakso kaipaa pientä piristystä, joten kaivetaanpa arkistojen kätköistä lisää kesäisiä kuvia kesäiseltä prätkäajelulta, joka on näemmä tehty 27.7 ja matkan kohteena Taipalsaari. Esittelyvuorossa on Taipalsaaren kirkko ja taidanpa lähiviikkoina esitelläkin kaikki kirkot yhtä kyytiä pois kuljeksimasta.
Taipalsaaren kirkko
Taipalsaaren nykyinen kirkko on järjestyksessään kolmas kirkko. Aiemmista ei ole säilynyt kuvia eikä muitakaan niiden ulkomuodosta kertovia seikkoja. Ainoat maininnat ovat liittyneet kirkkorakennuksen kuntoon. Ensimmäisen kirkon valmistumisesta ei ole siis mainintoja, mutta 1600-luvun puolivälissä sen kerrotaan olleen niin huonossa kunnossa, että se oli kaatumaisillaan. Siinä kaikki ensimmäisen kirkon historiasta löytämäni tiedot.

Uuden kirkon rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, mutta lemiläisten vastarinta ja omat kirkkohankkeet estivät työn aloittamisen. Lopulta lemin kirkon palon jälkeen v.1670 lemiläiset pakotettiin osallistumaan Taipalsaaren kirkon tekemiseen sakkojen uhalla. Myöskin olosuhteet pakottivat kirkon rakennukseen, koska kirkon mainitaan olleen ilman kattoa. Lopulta Taipalsaaren toinen kirkko valmistui n. 1674. Tarkkaa vuotta on mahdoton sanoa, mutta noilla main joka tapauksessa.

Melko pitkään tämä kirkko palveli taipalsaarelaisten hengellistä elämää, mutta vuonna 1750 sen kerrottiin olevan jo niin huonossa kunnossa, että uuden kirkon rakentaminen tuli taas ajankohtaiseksi. Ikäähän kirkolla oli tässä vaiheessa jo 80 vuotta, mutta rakennuksen elinikää lyhensivät huonosti katetut katot, seinien vuoraamattomuus ja koko kirkon maalaamattomuus. Sillä ei edes ollut mahdollisuutta olla pitkäikäinen huonon hoidon takia.
Taipalsaaren v. 1754 valmistunut kirkko

Mikäs siinä auttoi. uuden kirkon rakentamiseen oli taas ryhdyttävä, vaikka lemiläiset panivat taas parhaansamukaan kapuloita rattaisiin. Esivalta puuttui taas peliin ja pakotti lemiläiset osallistumaan Taipalsaaren kirkon rakentamiseen. Talkootyönä ja Vanhan Suomen kirkoissa kerätyn kolehdin avulla rakennustyöt alkoivatkin nopeasti uudelle paikalle. 

Paikaksi valittiin peltojen keskeltä sopiva alue, mistä piti paloturvallisuuden takia purkaa muutama torppa. rakennustöiden johtajasta ja kirkon suunnittelijasta ei ole säilynyt tietoa, mutta yhtenä mahdollisena pidetään sortavalalaista Eskil Collanusta, joka toimi tällä alueella. Paljon muutakaan ei tiedetä, mutta kirkkoon tarvittavien naulojen takojan nimi on selvillä. Työurakan hoiti Elias Heikinpoika, joka on joutunut takomaan naulan jos toisenkin. 
Kirkkomiljööseen kuuluu myös kellotapuli. Valmistusvuosi tuntematon

Kirkko valmistui v.1754, mutta ilmeisesti rakennustyötä ei tehty kunnolla, koska jo 50 vuotta myöhemmin valitettiin kirkon katon olevan huonossa kunnossa. iso remontti oli siis edessä, mutta senkään tekijästä ei ole täytttä varmuutta. Savitaipaleen kirkkomestareiden Matti Salosta on tosin veikkailtu työn suunnittelijaksi. Kattotöiden lisäksi sisustusta muutettiin ja ikkunoita lisättiin rakennukseen lappeenrantalaisen Samuel Sporen toimesta. Unohtaa ei sovi päivätöiden osuutta remontissa, koska jokainen torppari joutui urakoimaan kirkkotyömaalla parin viikon ajan.

Seuraava suuri remontti tehtiin savonlinnalaisen puuseppä Mechelinin toimesta vuosina 1846-1847. Syynä oli kirkon jääminen pieneksi seurakuntalaisten tarpeisiin ja niinpä sisätilaa suurennettiin. Samalla uusittiin kirkon katto, lattiat, lehterit ja penkit. Myöhemmin vielä kirkko on saanut peltikaton, urut ja lämmityslaitteet, jotta se säilyisi vielä pitkään Taipalsaaren kirkonkylän maamerkkinä. 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Savitaipale / Savitaipaleen kirkko

Fats Dominokin tietää, että Savitaipaleen kirkon palo 1918 oli " Ain`t that a shame"

Perimätiedon mukaan Savitaipaleen kirkollinen elämä on melkoisen vanhaa perua. Kerrotaan, että Peltoinlahden kylässä Kuolimon järven rannalla olisi ollut hautausmaa jo katolisella ajalla. Samoille paikoille rakennettiin myös pitäjän ensimmäinen kirkko, mikä valmistui kirjallisten lähteiden mukaan jo vuonna 1599. Tämän jälkeen kirkot ovat seuranneet toinen toistaan, niin että nykyinen Savitaipaleen kirkonmäellä sijaitseva Josef Stenbäckin suunnittelema rapakivigraniittinen kirkko on järjestyksessään seitsemäs.
Savitaipaleen v.1924 valmistunut kirkko

Nykyisen kirkon rakentaminen oli pakko, koska 24.4.1918 edellinen Juhana Salosen aloittama ja Matti Salosen sekä Taavetti Rahikaisen loppuun rakennuttama v.1827 valmistunut kirkko paloi sisällissodan taisteluiden tiimellyksessä. Taas kappale suomalaista rakennustaidetta menetettiin liekkimereen. Tätä kirkkoa ei tosin sytyttäneet perääntyvät punaiset, kuten Lemillä yritettiin, vaan se sai osansa valkoisten tykkitulesta.

Ehkä edellisen kirkon kokema kohtalo oli syynä, että kirkkovaltuusto päätti rakentaa kirkon kivestä, jotta se kestäisi tulevatkin tuulet ja myrskyt. Sopivaa rakennusmateriaaliakin löytyi Kaskein kylän Viuhonvuoresta, mistä kivet ajettiin talkootyönä rakennuspaikalle. Melkoinen urakka hevospelillä lähes sata vuotta takaperin. Se on kuitenkin selkeä osoitus yhteisön voimasta, kun tartutaan toimeen yhteisen asian puolesta.
Goottilaisia ja kansallisromanttisia piirteitä omaava Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko

Rakennustyöt annettiin helsinkiläiselle rakennusmestari Ilmari Tikalle, koska hänen tarjouksensa oli halvin. Kirkon rakentaminen oli kuitenkin hidasta, koska ammattitaitoisia kivenhakkajia ei ollut tarjolla, ennen kuin heitä vapautettiin sisällissodan jälkeen vankileireiltä. Nämä kovia kokeneet miehet tekivätkin kirkon valmiiksi, vaikka paikalliset pahoittivatkin mielensä miesten karskeista puheista. 

Kirkko valmistui lopulta v.1924 ja sen vihki käyttöön tuomiorovasti A.W.Kuusisto. Tilaisuudessa oli läsnä arviolta 2000 henkeä, joista useat eivät mahtuneet edes sisään kirkkoon, vaan joutuivat tyytymään kirkon ovien ulkopuolelle jäämiseen. Tilaisuus osoitti, että kirkko oli tärkeä osa savitaipalelaista identiteettiä, minkä eteen oli tehty talkootyötä tuhansia tunteja. 
Menneistä ajoista muistuttaa v.1779 Juhana Salosen valmistama kellotapuli kirkon läheisyydessä

tiistai 24. joulukuuta 2013

Lemi / Lemin kirkko

              
  Nickelback tietää, että Lemin kirkko piti polttaa huhtikuussa 1918 "Burn it to the ground"

Joulu on koittanut ja koita siitä nyt repiä asiaa. Onhan tuo kaiketi kohteliasta toivottaa lukijoille Hyvää joulua, joten minäkin teen niin. Kiitos ja kumarrus kaikille, mutta pitänee tässä muutama joulutervehdys heittää assareillekin. Pojat, Willilady, muut assarit ja touhuissa mukana olleet....paljon kiitoksia kuluneesta vuodesta ja Hito Hyvää joulua, kuten meillä Lappeenrannassa toivotetaan. Lahjoja ja kortteja en tietenkään lähettänyt kenellekään, kuten en myöskään  toimittanut Lealle useasti lupaamiani Tobleronejakaan. Ehkä teitä kuitenkin lämmittää ajatus, että ensi vuoden aikana en useasti soittele teille ja pyydä valokuvausretkille. Blogi on enää noin 150 julkaisun päässä päätöksestään ja useimmat kohteet on jo kuvattu. Päättymisen jälkeen kokoonnumme porukalla Prinsessa Armadalle päätösjuhliin. Kun vaan muistaisin lähettää kutsut...

Eilen kehuin olevani huolissani ympäristön tilasta, mutta silti sorruin hankkimaan Williladyn rahoilla muovisia hautakynttilöitä, jotka pitäisi tämän päivän aikana kyetä viemään Lepolan hautausmaalle sukulaisten haudoille. Tiedossa on siis kävelyretki yhdelle ensimmäisistä kohteista, jotka pääsivät blogin julkaisulistalle. Tämä homma on pakko hoitaa, ettei tarvitse talven aikana nauttia kynttiläillallisia hautakynttilöiden valossa. Tästä tempauksesta voisi saada jopa oudon miekkosen maineen, jollei se nyt ole jo hankittu vuosia takaperin.... 

Mikään aiemmin julkaisematon kohde ei liity omaan joulunviettooni, joten pitää taas nykäistä tarinan tynkää hatusta. Ehkä aiheeksi sopii jatko-osa eiliseen tarinaan Lemin entisistä kahdesta kirkosta ja esitellä nykyinen, joka vielä ainakin jokunen viikko takaperin oli pystyssä. Tämä upea paanukattoinen kirkko onkin näkemisen arvoinen.
Lemin kolmas kirkko on paanukattoineen upea ilmestys

Joka kesä kirkon ohitse tulee kurvailtua autolla assistentti Sollon mökille rentoutumaan ja saunomaan, tai nostamaan venettä ylös järvestä keskellä parasta veneilykautta. Lienevät assistentille jokakesäisiä nuo kevyet ja joskus tanakammatkin osumat johonkin uuteen Kivijärven pohjaan ilmestyneeseen kivenmurikkaan. Jos ostaisin joululahjoja, niin Jouni saisi uudet Kivijärven merikortit aivan varmasti! Unohtaa ei sovi myöskään päivän kohteemme iltavalaistusta, mitä Jehun terassilta ihailimme takavuosina assistentin kanssa, silloin kun vene sattui kellumaan vedessä ja toi meidät Lahnajärven rantaan.

Ulkoa kirkko on ainakin minusta ihan saamarin komea ja soveltuu Lemin rauhalliseen miljööseen erinomaisesti. Itseasiassa lemiläiset ovat sen verran rauhallisia, että vieraillessani paikalla kesällä, he olivat päättäneet pitää kirkon ovet lukittuina. Niinpä sisäkuvat puuttuvat tälläkin kertaa. Itseäni olisi kiinnostanut kuvata sisältä kirkon saarnastuoli, mikä on siirretty vanhasta kirkosta tähän nykyiseen. Saarnatuolin historia ulottuu aina vuoteen 1764 asti ja on vanhin osa nykyistä kirkkoa.

No, minua tuo nyt ei liikaa harmita, koska onhan tuo kirkko tullut nähtyä sisältäkin. Aikaahan tuosta on jo vierähtänyt, mutta paikalla on käyty....se on varma. Näemmä joskus 1980-luvulla(tarkka vuosi unohtunut) saavuin tänne kerran jopa polkupyörällä. Armeijaa suorittaessani Lappeenrannassa rakuunoissa, meidät pakotettiin polkupyörämarssille Lemin kirkkoon kesähelteessä. Suurta innostusta pyöräilyyn tuskin oli, mutta luvatut lomapäivät sotilasvalan jälkeen saivat aikaan sen, että vauhtia riitti etenkin paluumatkalla. Lieneekö ollut kiire Pusupuistoon vai mihin?

Koska tuo jaaritteluosuus on tänään melkoisen pitkä, niin esitellään kirkko sitten vähän lyhyemmin. Vuorossa siis lyhyt historiaosuus, että ilkeän käyttää termiä historiablogi, näistä vaatimattomista sepustuksistani.
Lemin kirkko ja Sankarihaudat
Lemillä virisi ajatus uudesta kirkosta vuonna 1775, jolloin he pyysivät että kirkon rakentamisen rahoittamiseksi koko vanhan Suomen aluueelta olisi kerätty kolehti köyhän kappeliseurakunnan suuren rakennushankkeen toteuttamiseksi. Lemiläisten uppiniskaisuus edellisten kirkkojen rakentamisissa oli vielä hyvässä muistissa, joten kolehti jäi keräämättä. Niinpä rakentaminen ei päässyt alkamaan vielä tuolloin.

Kolehtiasia tuli ajankohtaiseksi v. 1784, jolloin keräys toteutettiin ja rahaa virtasi kirkon rakentamisen aloittamiseen. Näillä rahoilla palkattiin kirkon suunnittelijaksi ja rakentajaksi savitaipalelainen Juhana Salonen, jonka kunniaksi pystytetyn muistomerkin olemme esitelleet aiemmin. Palkaksi Saloselle luvattiin 60 ruplaa, ruista ja voita kaikilta lemiläisiltä ja tietenkin ilmainen kortteeri täyshoidolla. Näillä ehdoilla Salonen laittoikin tuulemaan ja homma eteni rivakasti Salosen palkkaamien 14 miehen voimin. Lisävoimia tuli kaikista alueen taloista, joiden piti suorittaa taksvärkkiä kirkon rakentamiseksi.

Kirkko sai katon päälleen v.1786 ja siellä on todennäköisesti pidetty ensimmäiset kirkonmenot jo tuolloin, koska kirkon sisäkatosta löytyy latinankielinen teksti, joka suomennettuna on: "Tämä kirkko on rakennettu vuonna 1786 rakennuttaja Juhana Salonen". Se on varmaa, että kirkko on tuolloin ollut vielä keskeneräinen, koska ulkoa päin kirkko valmistui vasta seuraavana suvena 1787. Samalla Salonen teki uuden sopimuksen kirkon sisätöistä, joiden piti olla samanlainen kuin Savitaipaleen kirkossa.

Sisätyöt etenivät hyvästä palkasta huolimatta hitaasti ja vuonna 1792 lemiläisten mitta oli täynnä. he päättivät haastaa Salosen oikeuteen vitkuttelusta, mutta Salonen aloitti sisustustyöt välittömästi ja syyte raukesi. Lopulta valmis kirkko voitiin esitellä lemiläisille maaliskuussa 1796, joskaan tarkka vihkimispäivä ei ole tiedossa. Lopuksi Salonen vielä peruskorjasi kirkon vieressä sijainneen kellotapulin 1800-luvun alussa. 

Vanha tapuli ei kuitenkaan riittänyt lemiläisille, vaan he toivoivat uutta kellotapulia. Tämän työn suoritti Juhana Salosen poika Matti ja työ valmistui v.1821. Vaikka Salosen työn jälki oli hyvää ja lemiläiset tyytyväisiä kahdeksankulmaisesta kellotapulista, niin se ei ole säilynyt jälkipolville. Huhtikuun loppupuolella 1918 Lemiltä vetäytyvät punaiset päättivät tehdä ilkityön vailla vertaa!

Tarkkaa tietoa ei ole, että oliko tihutyö määräys vai yksittäisten punaisten henkilökohtainen mielenilmaus, mutta vetäytyessään he sytyttivät tuleen pappilan ja kellotapulin, mitkä paloivatkin maan tasalle. Kirkkoa he yrittivät myöskin sytyttää, mutta sen polttaminen epäonnistui....onneksi!
Juhani Viisteen v.1936 suunnittelema ja rakentama kellotapuli on lähes identtinen alkuperäisen kanssa
Itse kirkkorakennusta on aikojen kuluessa restauroitu useaan otteeseen, viimeksi v.1976. Se onkin näkemisen arvoinen ja Willimies aikoo ensi suvena piipahtaa täällä myös sisällä...kenties tekin? 

Hyvää joulua kaikille lukijoille

maanantai 23. joulukuuta 2013

Lemi / Entisten kirkkojen muistomerkki

                                           Leevi "Tikapuut taivaaseen"

Taas lähestyy se aika vuodesta, kun ihmiset jakavat toisilleen lahjoja. Tästä hömpötyksestä olen yrittänyt tänä vuonna välttyä parhaani mukaan. Muutama pussukka nyt toki on tullut shoppailtua, mutta vähemmän kuin koskaan... Joulukorttien kirjoittamisestakin luovuin jo vuosia takaperin, joten assistentit sun muut jäävät ilman joulutoivotusta tänäkin vuonna! Turha muuten odotella ensi joulunakaan. Miksi näin?

Olen yllä olevan Leevin tapaan huolissani meitä ympäröivän maapallon tilasta. Onko tämä kohdallani vastuullisuutta vai jotain jotain muuta? Oman horoskooppimerkkini luonteenpiirteisiin kuuluu erilaisiin ideologioihin hurahtaminen ja kai tämä ekologisuus yms. hömppä on vaan itselleni tärkeämpää kuin muille. Lahjojen sijaan pyrin antamaan omaa aikaani joulun aikana itselleni tärkeille ihmisille lahjojen sijasta. Tiedoksenne, että homma toimii! Tekin voitte kokeilla lahjatonta joulua jo ensi vuonna...

Lähestyvästä joulusta huolimatta blogi päivittyy tänäänkin, vaikka suurempaa motivaatiota ei taas viime aikoina ole ollutkaan. Mietin jo hetken uutta downshiftausviikkoakin, mutta sen hetki ei ole vielä. Tosin muutaman päivän paussi saattaa tulla, koska tarkoitus olisi käydä joulun jälkeen tervehtimässä Iskä kokkaa bloginpitäjää Joensuussa. Tiedä jos pääsee/joutuu taas pureksimaan pässinkiveksiä,  läpyskähäntää tai jotain muuta Pohjois-Karjalan perinneruokaa? Siirrytäänpä asiaan....

Lemin entisten kirkkojen muistomerkki nykyisen kirkon takana
Lemi kuului Taipalsaaren seurakunnan alaisuuteen 1600-luvulla, mutta haaveet omasta kirkosta ja seurakunnasta elivät vahvasti lemiläisten mielissä. Itsenäisesti pärjäämään oppineet lemiläiset vastustivat pitkiä kirkkomatkoja Taipalsaarelle, mitkä etenkin syksyisin ja keväisin olivat jopa mahdottomia. Lukuisat valitukset pitkästä matkasta jäivät vaille tehoa, vaikka niissä vedottiin monien parien elävän ilman vihkimistä, lukuisten lasten kuolevan ilman kastamista ja kuolleiden ruumiiden mädäntyvän, ennen kuin ne pystyttiin siirtämään Taipalsaarelle hautuumaalle.

Lemiläiset tarttuivat toimeen ja alkoivat rakentamaan omaa kirkkoa vuonna 1668 vastustuksesta huolimatta. Eniten vastaan laittoi Taipalsaaren kirkkoherra, joka pelkäsi ansioidensa romahtavan. Lukuisat oikeusjutut ja sakkotuomiot kohtasivat kirkon puuhamiehiä, mutta rakentaminen jatkui vaikka sillä noustiinkin esivaltaa ja kirkollista auktoriteettiä vastaan. Lemiläiset eivät toiminnan miehinä asioista hätkähtäneet, vaan ilman lupaa rakennettu kirkko oli valmis 1670.

Vuoden 1670 talvikäräjillä asiaa puitiin jälleen ja lemiläisiä yritettiin pakottaa osallistumaan myös taipalsaaren kirkon korjaamiseen huomattavalla summalla. Tilanne oli pattitilanteessa, kunnes kirkko paloi maantasalle 13.7.1670 ratsutilallinen Lauri Pekanpoika Rouhiaisen toimesta. Hän oli syyllinen kirkon polttamiseen ja tunnustikin tekonsa, mutta silti hänen taustallaan on vaikuttanut monia muitakin henkilöitä, jotka olisivat ansainneet tuomion kirkon polttamisesta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaikka asiaa tutkittiin melko tarkasti, kuten 30-sivuinen oikeuden pöytäkirja paljastaa.  
Kivenmurikkaan kiinnitetty muistolaatta
Lemin ensimmäisen kirkon palaminen sai lemiläiset lamaantumaan ja uutta kirkkoa ei  heti aloitettu suunnittelemaan. Tulipalon oikeusprosessin aikana todettiin, että lemiläisillä on oikeus saada kuulla jumalansanaa kotiseudullaan ja tästä lähtikin liikkeelle tie kohti uuden kirkon rakentamista. Taipalsaaren pappi saapui ajoittain pitämään jumalanpalveluksia eli maakirkkoa. Tämä muutos osoitti, että kruunun ja kirkon tavoitteena oli saada Lemille oma kirkko, kunhan se tehtäisiin laillisesti eikä omatoimisesti, kuten lemiläiset olivat tehneet.

Tietoa jumalanpalvelusten pitopaikasta ei ole säilynyt, mutta todennäkköisesti ne on pidettty Lemin palaneen kirkon paikalla ulkosalla. Ainakin vuodelta 1679 säilynyt arkistolähde tukee tätä näkemystä. Muutokset kuitenkin jatkuivat ja 1680-luvun alussa lemin kirkkoa aloitettiin suunnittelemaan. Aluksi kirkon paikaksi oli katsottu Suomalaisenkylän suuri mäki. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan kelvannut kylän asukkaille, jotka pelkäsivät kirkon ympäristöön tulevan hautausmaan vainajien kummittelevan heille ja häiritsevän kylän rauhaa. Oli etsittävä uusi paikka...

Suomalaisenkylään valmiiksi hankitut hirret siirrettiin yksissätuumin kirkonmäelle, mihin ensimmäinenkin kirkko oli rakennettu. Paikkahan oli jo kerran hyväksytty kirkon paikaksi, joten se sai kelvata nytkin. Lopulta kirkko valmistui kirkonmäelle vuonna 1688 ja samalla lemi sai kappelin oikeudet ja oman papin. Pitkällinen kiista Lemin omasta kirkosta oli ratkennut.

Mitään piirustuksia ei ole Lemin vanhoista kirkoista säilynyt, jos niitä nyt edes oli? Ainut säilynyt kuva on 1700-luvun puolivälissä olevassa kartassa. Siinä kirkko on kuvattu suorakaiteen muotoisena puurakennuksena, minkä sisääntulohallin yläpuolella on kirkon torni. Ilmeisesti kirkko on ollut kuitenkin vaatimattomampi, kuin Lappeenrannan ja taipalsaaren kirkot tuolloin. Varmuutta asiasta ei tietenkään ole,

1700-luku oli Lemilläkin raskasta aikaa pikku- ja Ison vihan takia. Verorasitukset ja miehittäjän julmuus ajoivat lemiläisetkin etsimään turvaa syrjäseuduilta. Kohtalo koetteli myös kirkkoa, jonka kellot vietiin johonkin Pietarin kirkkoon, mille tielle ne jäivätkin. Lisäksi kirkko ränsistyi ryöstelyiden ja hoitamatta jättämisen takia. Seuraava suuri muutos oli Turun rauha v.1743, missä Lemi siirtyi Lappeenrannan tavoin Venäjän alaisuuteen.

1700-luvun loppupuolella kirkko oli huonokuntoinen ja sen korjaaminen katsottiin turhaksi työksi. Myöskin väestönkasvu oli saanut kirkon muuttumaan liian pieneksi lemiläisten tarpeisiin. uusi kirkko rakennettiin ja se valmistui v.1786, mutta mikä oli vanhan kirkon kohtalo? Sitä en saanut selville, että toimiko se uuden kirkon rakennusajan vai purettiinko se uuden ja mahtavamman kirkon tieltä? Muistomerkki kuitenkin kertoo vuosiluvuiksi 1688-1786, joten ehkä se jatkoi toimintaa uuden valmistumiseen asti. 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Imatra / Rajaveteraanien muistolaatta

                                                          Zero Nine "White lines"

Vihdoinkin Suomen sota-aikoihin liittyvät muistomerkit päättyvät.... No, eivät sentään lopullisesti, koska onhan noita jokunen vielä kuvaamatta ja osa kohteista on Lappeenrannassa. Näiden vuoro tulee sitten myöhemmin! Viimeisenä tältä erää kuitenkin esittelyvuorossa Imatralta osoitteesta Niskapietiläntie 32 löytyvä Suomen sotiin liittyvä kohde. Kyseessä on rajaveteraanien perinnetyön muistoksi 13.8.2003 paljastettu muistolaatta Kaakkois-Suomen Rajavartiostossa Immolassa, missä koulutetaan miehiä sisseiksi Rajavartiolaitoksen tarpeisiin. 
Rajamuseon seinässä oleva rajaveteraanien muistolaatta

Sota-aikana lähes 40.000 miestä palveli sodanajan rajajoukoissa sen yhdeksässä eri pataljoonassa. Nämä rajaveteraanit luovuttivat muistolaatan jokavuotisen muisto- ja juhlapäivän yhteydessä jälkipolville. Laatan luovuttivat kenraali Yrjö Kärkkäinen sekä majuri Per Heinrichs.


lauantai 21. joulukuuta 2013

Imatra / Laatokan rannikkopuolustajien muistokivi

                                          Kolmas Nainen "Ote talon kirjasta"

Tänään alkaa lyhyt joululoma, mutta sitä ennen on vielä kerran pukeuduttava lempiasuuni pukuun ja pidettävä jopa lyhyt puhe. No ehkä kaikki jaksavat kuunnella sen, koska eipä ole todellakaan pituudella pilattu, kuten eivät ole olleet nämä viime aikojen postauksetkaan! Eikös joku semmoinen sanontakin ole, kuin lyhyestä virsi kaunisSamalla virsiteemalla mennään siis vielä tänäänkin täällä blogissa, koska ei näistä kaikista kohteista löydy kummemmin tietoa, vaikka halua olisikin...  

Useimmat Imatralaiset tuntevat Valtiohotellin välittömässä läheisyydessä sijaitsevan Piponiuksen talon, missä toimii nykyisin Reino Ikävalkon nimen mukaan nimetty Veteraani- ja Lottamuseo. Meidän tuurilla paikka oli tietenkin kiinni, joten kuvasimme pikaisesti Williladyn kanssa museon pihamaan muistomerkin ja syöksyimme huitaisemaan kitusiimme Mannerheimin lempipöperöt eli Vorschmackit Valtiohotellin salonkiin. 
Laatokan rannikkopuolustajien muistokivi ja Bofors

Ennen pöperöitä tosin kuvasimme Laatokan puolustuksen perinneyhdistyksen pystyttämän muistomerkin Piponiuksen talon pihamaalla, mikä paljastettiin arvokkaalla tavalla 25.6.2001. Paikalle toi valtiovallan tervehdyksen silloinen eduskunna puhemies Riitta Uosukainen ja paljastuspuheesta vastasi kenraali Koho. Muistomerkki on pystytetty Laatokalla vuosina 1941-1944 taistelleiden veteraanien kunniaksi ja olennainen osa muistomerkkiä on taustalla oleva Boforsin ilmatorjuntatykki.
Muistolaatta
Museon ovensuussa oli veikeä sotilaspatsas
Museon turvallisuutta vartioi myös toinen tykki


perjantai 20. joulukuuta 2013

Imatra / Mannerheim 75v*

                                           Happoradio "Itä-Suomessa tuulee"

Jatkosodan aikana 4.6.1942 Imatra oli merkittävän valtiovierailun kohteena. Suomen armeijan ylipäällikkö Mannerheim täytti 75-vuotta ja vieraaksi saapui kukapas muu kuin Adolf Hitler, joka halusi saapua itse paikalle kunnioittamaan ylipäällikköämme. Mannerheim itse ei ollut halukas juhlimaan syntymäpäiviään ja niinpä virallinen vastaanotto Helsingissä pidettiin ilman päivänsankaria, jonka ilmoitettiin olevan "työmatkalla".

"Työmatka" suuntautui Imatran Kaukopään saunarantaan, missä hän otti vastaan presidentti Rytin, hallituksen edustajat, puolustusvoimien ja Saksan edustajat. Kyseinen paikka missä hän myös keskusteli edellä mainittujen kanssa on nykyisin keskellä tehdasaluetta, joten sieltä en valitettavasti saanut kuvia napsittua. Samassa paikassa hän tapasi Immolan lentokentälle saapuneen Hitlerin, missä he keskustelivat ajankohtaisista sotilaallisista asioista Mannerheimin junavaunussa. 
Saimaanhovintien varrelta puistikosta löytyy mannerheimin muistokivi

Vierailu ei ollut kovin pitkä, koska Hitler laskeutui Immolan kentälle kello 12.50 ja poistui Immolan kautta Focke-Wulf Condor koneellaan klo 18.00. Silti sen merkitys on ainakin näille Itä-Suomen nurkille jäänyt pysyväksi. Niinpä paikalle haluttiin pystyttää muistomerkki, mutta Hitlerin nimen huono kaiku teki ajatuksesta mahdottoman vuosikymmeniksi. Lopulta vuonna 1983 muistokivi paljastettiin, mutta jo vuonna 1994 sen paikkaa piti siirtää nykyiselle paikalleen, koska se uhkasi jäädä laajenevan teollisuusalueen keskelle.
Mannerheimin muistokiven alkuperäinen paikka oli n. 300 metrin päässä nykyisestä paikasta

Paikallinen kadettipiiri toimi muistokiven idean alullelaittajina ja tehtävä annettiin paikalliselle kiviliikkeelle, joka valmisti sen. Paljastustilaisuudessa ei ollut paljon väkeä ja yhä edelleenkin se on melkoisen vähän tunnettu jopa paikallisten keskuudessa. Ainoa tapahtuma, joka liittyy tähän paikkaan, on vuosittain 4.6 järjestettävä virallinen tilaisuus, missä muistokiven ja siihen liittyvän tarinan historiaa välitetään jälkipolville.  
                                             Hitler Mannerheimin syntymäpäivillä

Päivitys 8.7.2017

Näin Imatran ajojen aikaan voi hetkeksi palata muistelemaan kun kaksi suurmiestä tapasi toisensa Imatralla kesällä 1942. Artikkelin voi lukea täältä.

torstai 19. joulukuuta 2013

Imatra / RjK13

                                            Tik Tak "Minne vaan"

Imatralla Pelkolan rajavartioaseman pihamaalta löytyy RajaKomppania 13 miehille pystytetty muistomerkki. Vastaavia olemme esitelleet jo useita, mutta koska ideamme on esitellä ne kaikki, niin tietenkin tämä saa esittelynsä. 
Panssariestekiveen kiinnitetty laatta Pelkolan rajavartioaseman pihamaalla

Olemmekin täällä blogissamme esitelleet melkoisen määrän viime sotiin liittyviä muistomerkkejä, mutta joitain on vielä jäljelläkin. Melkoisen paljonhan noita on ripoteltuna pitkin ja poikin Etelä-Karjalaa, mutta kohta ne ovat onneksi ohitse.... jotenkin tulee välillä olo, että toistan viikosta toiseen samoja asioita! Onneksi nämä loppuvat vaikkakin tuonne blogin loppupuolelle, kun palaamme takaisin Lappeenrannan kohteiden pariin, säästän vielä muutaman mielenkiintoisen kohteen. Sittenhän tämä produktio onkin ohitse joitain satunnaisia päivityksiä lukuunottamatta. Itsekseni pohdiskelin, että jos olisin ahkera, niin saisin urakan päättymään heinäkuussa. Todellisuudessa mennee pidemmälle syksyn puolelle, mutta katsellaan!
Muistolaatta

Niin, Pelkolan rajavartioaseman pihalta käväisimme Williladyn kanssa taannoin bongaamassa tämän RjK13 muistomerkin, mikä pystytettiin joukko-osaston miehiä kunnioittamaan Kaakkois-Suomen rajamieskillan sekä RjK13 perinnetoimikunnan  toimesta 10.6.1998, jolloin yksikön perustamisesta tuli kuluneeksi 57 vuotta. Muistomerkin kunnosta vastaa Rajavartiosto.