torstai 6. joulukuuta 2012

Lappeenranta / 42.Rajakomppania* *


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti

Suomi-neito täyttää tänään kunnioitettavat 95 vuotta, mutta kyseiseen ajanjaksoon sisältyy kaikenlaisia käänteitä. On ollut taloudellisia nousukausia, eripuraa suomalaisten kesken, sisällissota, talvisodan aikaansaama kansakunnan eheytyminen, hyvinvointivaltion rakentaminen, Suomen vaurastuminen, muuttoliike maalta kaupunkeihin ja kolme sotaa vuosina 1939 - 1945. Mitähän koettelemuksia Suomelle on varattu tulevaisuudessa? No, aivan sama, kaikesta selvitään.
42.rajakomppanian muistomerkki Lappeenrannan Sunilassa

Yksi Suomen historiaan kuuluvista paikoista on tämä vanhan Viipurin maantien varressa sijaitseva muistomerkki, missä kunnioitetaan 42.rajakomppanian sotaan lähtöä. Muistomerkin tekijästä ja pystyttämisvuodesta minulla ei ole tietoa, mutta on se siellä useita vuosikymmeniä ollut. Mummon ja papan luona vieraillessa ajeltiin Minillä ja kuplavolkkarilla tästä ohi. Taidettiin joskus jopa pysähtyäkin paikalle. Sen kuitenkin tiedän, että tämän Sunilassa sijaitsevan muistomerkin pystyttämisestä aloitteen tekivät Turun suunnalta kotoisin olevat komppanianmiehet. Kaakkois-Suomen rajamieskillan Lappeenrannan osaston vastuulla on paikan hoitaminen. 

Muistomerkin laatasta selviää rajakomppanian kolme vuotta kestänyt sotataival. Tämä yksikkö taisteli Itä-Karjalassa lukuisissa paikoissa päättäen sotataipaleensa Lappiin. Sotaisasta ajasta muistuttaa yhä muistomerkin edessä oleva kukkavaasi, minkä virkaa hoitaa kranaatinhylsy. Kuvauspäivänä kukkia ei näkynyt, mutta yleensä kukkia on paikalla. Tämä osoittaa, että moni muistelee vielä näitä itsenäisen Suomen historian sotaisia aikoja. 
Muistolaatat
42.rajakomppanian sotaretki 1941-1944

Vastaavia paikkoja löytyy Suomesta todella paljon, mutta tämän muistomerkin valitsin silti itsenäisyyspäivän kohteeksi oman tätini vihjauksen takia. Pitkän työuran läheisellä koululla tehneenä, hän vihjaisi, että koulun oppilaat ja henkilökunta suorittavat joka vuosi itsenäisyyspäiväkävelyn muistomerkille. Tällaisista perinteistä Willimies tykkää ja toivoo, että muuallakin voitaisiin tehdä vastaavan kaltaisia vierailuja.
42.rajakomppanian esikunta sijaitsi kesällä 1941 muistomerkiltä katsoen tien toisella puolella

Puheitten pitäminen itsenäisyysjuhlissa ja Maamme-laulun soittaminen ovat toki paikallaan, mutta joskus pelkkä hiljentyminen vaikuttavan paikan edessä voisi tarjota enemmän. Jokainen toki viettäköön itsenäisyyspäivänsä haluamallaan tavalla, mutta itselleni siihen kuuluu muutamia perinteisiä rituaaleja. Itselleni riittää illan pimeydessä kynttilöiden polttaminen ikkunalaudalla, Tuntemattoman sotilaan katsominen ja sankarihautausmaalla vierailu. Mitä muuta sitä tunnelman luomiseen tarvitsee, kuin kävelyretken hautausmaalla? Käykääpä illalla kurkkaamassa kuinka vaikuttava näky se tuhansine kynttilöineen onkaan!

PS. Iltasella kannattaa kurkata linnan juhlien ensimmäinen viisi minuuttia. Lappeenrantalainen Mannerheiminristin saanut ritari Tuomas Gerdt marssii linnan juhliin ensimmäisenä. Hän, jos kuka, on kunnioituksen ansainnut Suomen hyväksi tekemästään työstä niin sota- kuin siviilitehtävissä.

Päivitys: Ilmeisesti tulee tämä itsenäisyyspäivän ajan loma ihan tarpeeseen? Jotain unohtui liittää tarinaan. Digiarkiston sivuilta voit käydä lukaisemassa 42.rajakomppanian sotapäiväkirjat. Ihan kaikkea ei ole saatavilla, mutta ajanjaksolta 29.6.1941 - 21.1.1942 löytyy sotapäiväkirjat. Jos kiinnostusta löytyy, niin voit käydä lukemassa ne täältä.

Päivitys2: Muistomerkki on saanut uuden muistolaatan kylkeensä 10.6.2021 järjestetyssä pienimuotoisessa juhlassa. Muistalaatan hankki Kaakkois-Suomen Rajamieskilta, joka vaalii rajakomppanioiden muistoa

Uusi laatta on kiinnitetty paikalleen 10.6.2021





2 kommenttia:

  1. Ensinnäkin hyvää itsenäisyyspäivää Jukka sinulle ja perheellesi. Tunnistin talon, jossa oli esikunta -41. Tunnen perheen joka asuu nykyään talossa. Pitänee isännälle valistaa asiaa, mikäli ei tiedä sitä jo nyt entuudestaan. Jatka samaa rataa. Sinun juttujasi on mukava lukea.
    korppisielu

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Korppi

    Hyvää itsenäisyyspäivää sinullekin sekä koko Korppilaumalle. Huomisessa tarinassa olet itsekin osallisena. Lisäksi toinenkin sinuun liittyvä tarina on mietintämyssyssä. Saattaa liittyä jotenkin Myllysaareen ja nuoruusvuosiin

    Jukka

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita