lauantai 8. joulukuuta 2012

Lappeenranta / Platanin talo

Aiemmin päivällä päivitin muutaman vanhan tarinan. Toiseen liitin Digiarkiston materiaalia ja toiseen eilen ottamiani kuvia Etelä-Karjalan museon Konnunsuon vankilan näyttelystä. Mitään sen kummempaa tässä ei tänään jaksa tehdäkään, joten vuorossa taas kohde, mistä en aikonut koskaan tehdä juttua. No, oikeastaan en tee tälläkään kertaa, koska en vaan löydä tästä sen kummempaa sanottavaa. Julkaisu on vain yksi tapa saada tilaa omalle tietokoneelleni, koska alkaa näitä valokuvia olla melko rutkasti.
Platanin talo on kaunis symmetrinen kokonaisuus Koulukadun varrella ja se on V.Häkkisen suunnittelema rakennus. Valmistumisvuosi on 1927 ja sen ensimmäinen omistaja oli tohtori Erik Platan. Hänen nimensä elää yhä talon nimessä. Platan omisti kiinteistön aina 1970-luvulle asti, jolloin se muutettiin terveyskeskukseksi. Tämän jälkeenkin se on toiminut terveystoimen tiloina.
Platanin talo, minkä takana sijaitsee Anni Swanin puisto
Talo sijaitsee Koulukadun ja Anni Swanin kadun risteyksessä ja talon pihapiiri on nimitetty Anni Swanin puistoksi. Tietääkseni Swanit eivät koskaan asuneet lähelläkään tätä paikkaa, vaan heidän kotinsa oli Pallon kaupunginosassa. Puisto on kuitenkin kunnianosoitus hänen kirjallisista töistään, joita minäkin muistaakseni pikkunassikkana luin…ehkä yhden.
Lappeenrannan kulttuuripiireissä Annin isä Carl oli ehkä Anniakin kuuluisampi. Hän näet perusti Lappeenrannan ensimmäisen sanomalehden – Lappeenrannan uutiset. Lehti alkoi ilmestyä 11.8.1885, mutta jo kesäkuussa siitä oli ilmestynyt näytenumero. Lehden levikki nyt ei ollut kummoinen, koska toiminnan alkaessa sen levikki oli kokonaiset 85 kappaletta.
Siinä kaikki, enempää tietoa en löytänyt tästä rakennuksesta. Tosin en kyllä etsinytkään mistään kirjoista. Jos tiedät enemmän kuin minä, niin ota yhteyttä.
Willimies lähtee nyt huutamaan äänensä käheäksi Kisapuistoon, missä ”meijän pojat” näyttää kärppälaumalle kaapin paikan! Loppuilta meneekin maailman parhaimman rock-yhtyeen dokumenttia ja konserttia(Yle teema klo 21- ) tuijotellessa. Elleivät taas joudu siirtämään lähetysaikaa myöhemmäksi?
Jos joku ei tiedä mitä yhtyettä tarkoitan, niin kuuntele 50-vuotiaan bändin uusin sinkku tuosta alta.
                                             The Rolling Stones - "Doom and gloom"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita