keskiviikko 15. elokuuta 2012

Lappeenranta / Lauritsalan kirjasto

Willimies on ollut kirjastopalveluiden suurkuluttaja pikkupojasta lähtien ja niin ovat poikanikin. Siitä olen erittäin tyytyväinen, että lukeminen on yksi yhteisiä harrastuksiamme. Toivottavasti poikien lukuharrastus ei laannu milloinkaan. Useimmat meistä lukevat ainoastaan Internetin artikkeleita, mitkä ovat yleensä lyhennelmiä alkuperäisestä kirjoituksesta. Jostain muistan kuulleeni, että 40 sekuntia olisi keskimääräinen nettisivulla vierailun pituus, joten turhaahan se olisi tänne pitkiä raportteja vääntää. Siksi me teemme myöskin juttuja, joiden lukemiseen menee noin minuutin verran. Siihen pitää nykypäivänä kiteyttää tarinan sanoma!
Lauritsalan kirjasto kesällä 2012
Ensimmäisen kirjastokorttini sain joskus 1970-luvun alkupuolella ja minusta tuli Kaukaan sivukirjaston käyttäjä. Tässä vaiheessa Kaukaan kirjasto toimi koulun tiloissa, vaan eipä toimi enää. Sulkemisen aikoihin olin jo niin iso poika, että sain äidiltä luvan käydä kirjastossa joko keskustassa tai Lauritsalassa. Useimmiten matka toi tänne Lauritsalan kirjastoon, kuten vieläkin.
Mietiskelin äsken, että kummasta kirjastosta tekisin pienen tarinan kirjaston historiasta ja valintani osui Lauritsalan kirjastoon. Onhan tämä kirjasto hemmetin paljon komeampi kuin nykyinen DDR-tyylinen maakuntakirjastomme. Tästä tarinasta löydät perustiedot Lauritsalan kirjaston historiasta ja kirjaston historiasta Lappeenrannassa yleensäkin.
Kirjaston historia kaupungissamme on yli sadan vuoden ikäinen. Vuonna 1883 koulukirjaston johtaja ehdotti, että kaupunki ottaisi vastattavakseen kirjaston ylläpitämisen. Pienen pohdinnan jälkeen päätettiin kaupungin omistaman Anniskelu OY:n(viinakauppa) voittorahoista ottaa osuus kirjaston perustamiseen. Silloista rahaa 200 markkaa päätettiin sijoittaa tähän tärkeäksi katsottuun tehtävään.
Alkuaikoina kirjasto vaihtoi paikkaa useasti, mutta vuonna 1908 kirjasto oli sijoittunut muutamaksi vuodeksi ns. Pelkosen taloon ja sai sinne jopa sähkövalot! Vuonna 1924 oli muutto taas edessä, tällä kertaa ns. Lagerstamin taloon(esitelty aiemmin). Tietyllä tavalla kyse oli ympyrän sulkeutumisesta, koska tässä talossa oli aiemmin toiminut Anniskelu OY, mistä saaduilla rahoilla kirjaston toiminta oli alkanut. Tässä talossa kirjasto viihtyi vuodet 1924-1956.
Tuona aikana Lauritsalan kauppala toimi itsenäisenä ja päätti lopulta rakentaa itselleen myös oman kirjaston. Ilmeisesti halusivat rakentaa komeamman kirjaston, kuin kaupunkiserkuillaan oli naapurissa. Lopulta vuonna 1951 valmistui tämä Martta Martikainen-Ypyän, Ragnar Ypyän ja Veikko Malmion suunnittelema kirjasto, jossa yhä tänä päivänäkin voi aistia kiireettömän ilmapiirin tyylikkäässä interiöörissä.
Reliefi kirjaston sisäänkäynnin vieressä
Kirjasto oli omana aikakautenaan esimerkki muillekin kirjastoille. 1950-luvulla ei ollut vielä tapana rakentaa erillisiä kirjastorakennuksia, joten täältä käytiin hakemassa mallia muuallekin. Rakennuksesta löytyi jopa oma osasto lapsille, mikä oli ennen kuulumatonta. Lisäksi kirjasto on hyvin säilyttänyt alkuperäisen 1950-luvun ilmeensä huonekaluineen ja seinämaalauksineen. Käykäähän kurkkaamassa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita