torstai 16. elokuuta 2012

Lappeenranta / Karjalaan jääneiden muistokivi

Tänään kunnioitamme Lappeenrannan alueelle sotien jälkeisissä evakkomatkoissa päätyneiden surua. Karjalan luovutetuilta alueilta kanta-Suomeen muuttaneet joutuivat jättämään jälkeensä edesmenneet rakkaansa, sukulaisensa ja perheenjäsenensä. Heidän muistoaan vaalitaan joka puolella Suomea, koska vastaavia muistomerkkejä on kaikkialla. Lappeenrannassakin tämä on jo toinen esittelemämme, mutta uskon että Joutsenosta, Nuijamaalta ja Ylämaaltakin löytyy vastaava muistomerkki. Niiden vuoro tulee kuitenkin joskus myöhemmin.
Vastaavan muistomerkin olen siis jo kertaalleen esitellyt, mutta pitäähän se tämä Lauritsalassa sijaitsevakin esitellä. Tämän muistomerkin ohitse ajan työmatkalla ohitse lähes päivittäin ja olen huomannut, kuinka tärkeä paikka se on monille ihmisille. Yleensä kiven edessä on tuoreita kukkia vainajien muistolle. Ymmärrettävää, että heidän muistoaan on helpompi vaalia, kun on joku fyysinen kohde missä osoittaa kunnioitustaan.
Karjalaan jääneiden muistokivi Lauritsalassa. (Sami Siiskonen 6.5.2012)
Kyseessä on Saimaan kanavan karjalaisten vuonna 1954 paljastama muistokivi kunnioituksena rajan taakse jääneille vainajille.
Karjalaan jääneiden muistokivi Lauritsalassa (Sami Siiskonen 6.5.2012)

1 kommentti:

Kommenttisi ovat aina tervetulleita