lauantai 28. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Ruutikellarit

Viime sunnuntai ehtoo oli yksi kesän miellyttävimpiä. Kiitokset tästä kuuluu Lappeenrannan Walliveljien vetäjälle Kalle Rapille. Kerrottakoon tietämättömille, että Walliveljet on Lappeenrannan kirkon takana sijaitsevassa ruutikellarissa toimiva poikapartiolippukunta. Kaikkien lukijoiden kannattaa ehdottomasti perehtyä lippukunnan nettisivuihin täältä ja miksei vaikkapa osallistua toimintaankin? Ikärajaahan partiotoiminnassa ei ole.
Ruutikellarin sisäämkäynti. Kuvan otti palkaton assistentti Ari Niemelä
Kalle otti yhteyttä jo jokin aika takaperin ja ehdotti, että Willimiehen kannattaisi piipahtaa ruutikellarissa. No totta hitossa sitä mennään, jos ovet aukeavat paikkoihin minne ei muuten olisi asiaa! Eikä tarvinnut pettyä! Lisäksi Kalle osoittautui juttumieheksi, jolta sain muutamia uusiakin vihjeitä tulevista kohteista. Nyt pitää vain yrittää kaivaa tietoja jostain esiin! Kiitoksia Kalle.
No joo, siirrytään asiaan. Lippukunnan käytössä oleva vanha 1780-luvun loppupuolella rakennettu ruutikellari on olennainen osa Lappeenrannan kirkon ympärillä olevia ns. Nikolain valleja. Niiden tarkoitus oli turvata Lappeenrannan linnoitusta mahdollisilta vihollisilta. Vallithan sijaitsevat yhdellä kaupungin korkeimmista paikoista, aiemmin esittelemäni vanhan näkötornin vieressä.
Maan alla sijaitseva ruutikellari on noin 15 metriä pitkä ja noin 6 metriä korkea tila, johon on mahtunut ruutisäkki ja ammus poikineen. Ruutikellari on nykyisin katettu katoksella ulkopuolelta, mutta aiemmin se on ollut kokonaisuudessaan maan sisällä.
Ruutikellari
Meillä oli mielenkiintoiset keskustelut Kallen kanssa ja pääsin pätemään, kun kysyin että tiedätkös mistä löytyy toinen samanlainen ruutikellari. Ei Kallekaan osannut sanoa, mutta kyllä niitä toinenkin löytyy! Siitä ei valitettavasti turvallisuussyistä ole mitään näkyvissä. Se on täytetty hiekalla, mutta suunnitelmissa on kaivaa se esiin maan alta kenties turistinähtävyydeksi. Mitoiltaan se on hivenen suurempi kuin Kallen esittelemä ruutikellari, mutta uskoisin mallin olevan samankaltainen. Kunhan se kaivetaan esiin, niin sittenhän tuo selviää! Lisäksi tämä vielä maan alle piilotettu ruutikellari on hivenen vanhempi. Se on rakennettu jo 1770-luvulla.
Linnoituksen ruutikellari maan alla
PS. Tajusin vasta poislähdettyäni, että olisi ollut kiva tarinoida lisääkin vaikkapa kaffekupposen ääressä! Ensi kerralla kun törmätään, niin tarjoan pullakahveet. Se on varmaa!

1 kommentti:

  1. Hei, terveisiä Haminasta. Kysyisin millä tavalla paikan lämmitys on hoidettu. Kivi kun ei ole eristykseltään kummoinen materiaali?
    T. Jussi

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita