perjantai 6. heinäkuuta 2012

Lappeenranta / Keisarinlaituri

Tänään vuorossa vähän vanhempi kohde(v.1876) ja osittain vanhoilla kuvillakin mennään. Meinasin eilen käydä kuvaamassa tämän kohteen uudelleen, mutta parhaalla kuvauspaikalla oli nuori kuhertelemassa, joten häveliäisyyssyistä jätin punkematta paikalle kolmanneksi pyöräksi. Joten vanha kuva kohteesta, mutta muistokyltistä otettu on ihan uunituore. Sen ottamista ei häirinnyt edes nuorison läsnäolo olutkasseineen kyltin läheisyydessä.
Keisarinlaiturin muistolaatta
Nykyisin kohteen virallisena nimenä on keskilaituri, mutta meille paikallisille tämä on keisarinlaituri. Nimi johtuu Venäjänmaan keisarin ja Suomen suuriruhtinaan Aleksanteri III tänne tekemistä keisarillisista vierailuista Lappeenrantaan. Olen aiheesta kirjoitellut aieminkin, mutta tyrkätään vähän lisää tietoa.
Ensimmäisellä vierailullaan vuonna 1885 keisaripari lapsineen, seuralaisineen ja palvelijoineen muodostivat lähes 130 henkisen seurueen. Tämä seurue saapui Lappeenrantaan juuri valmistunutta junarataa pitkin 4.8.1885 klo 17.00. Asemalla heitä odotti vastaanottokomitea ja keisarillinen vierailu alkoi. Kirkossa käynnin ja sotajoukkojen tarkastuksen jälkeen seuraavana päivänä keisaripari nousi huvijahtiinsa Marevoon, joka oli tuotu Saimaan kanavaa pitkin Lappeenrantaan.
Keisarinlaituri kesällä 2012
Matka Saimaan kanavalle tehtiin kolmella aluksella, joista ensimmäisessä matkusti keisarillinen perhe. Kanavaa mentiin aina Mustolaan saakka, mistä keisaripari käveli takaisin Mälkiän sululle. Huvittava tapahtuma sattui matkalla, koska keisari kuuli naisen huutavan kovalla äänellä eläköön, eläköön…. Aleksanteri ei unohtanut tätä episodia, vaan antoi myöhemmin uudelle höyrylaivalle nimeksi ”Eläköön”. Tanskalaissukuinen keisarinna Dagmar antoi samalla kertaa toiselle alukselle nimeksi ”Willmanstrand”. Ilmeisesti matka on painunut heidän mieliinsä.
Palatessaan risteilyltä kohti laivojen kiinnityspaikkaa keisarinlaituria, heitä vastaan souti yhdeksän kansallispukuista naista, jotka toivoivat saavansa soutaa keisarinnan kylpylän rantaan. Ei ihme, että tämä tanskalaissyntyinen keisarinna oli suomalaisten suosiossa, koska hän osasi ottaa yleisönsä. Tietenkin tanskankielisyys helpotti hänen kommunikointiaan suomalaisten kanssa. Joka tapauksessa hän istahti venhoon, jonka kustannuksiin oli yli 7000 suomalaista naista osallistunut. Saavuttuaan kylpylänrantaan vene lahjoitettiin hänelle. Olisi kiva tietää, missä tuo soutuvene nykyisin on?
Seuraava vierailu tapahtui 5.8.1891 ja tälläkin kerralla keisaripari saapui junalla Lappeenrantaan. Vierailuun sisältyi ainoastaan yksi ”huvittelupäivä”, jolloin keisaripari seurueineen vieraili keisarillisella huvialus Marevolla(taas) Imatralla kosken kuohuntaa seuraamassa. Paluumatka päättyi taas keisarinlaituriin Lappeenrannan satamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita