perjantai 22. kesäkuuta 2012

Lappeenranta / Vankila vol.2

Hello everybody! Tänään se kiire sitten iski. Nyt alkoi äiteen juhlallisuudet ja eilinen risteily Suvi Ellen laivallakin painaa vielä kropassa. Lisäksi englanninkieltä on joutunut haastamaan urakalla sukulaisten takia. Selityksiä, selityksiä...juhannushan se painaa päälle ja jotain suunnitelmia sen suhteen on itsellänikin! Vuorossa on siis lyhyt postaus eilen esittelemäni Lappeenrannan linnoituksen vankilan jäänteistä. Eilenhän esittelin kaksi vankilaan kuulunutta kasarmia, mutta tänään vuorossa vankilantoimisto ja muutama vähän erilainen jäänne vanhoilta ajoilta.
Näkymä entiselle vankila-alueelle
Kuvassa näkyvä punainen puurakennus on 1880-luvulla rakennettu vankilan konttoriksi. Sen edessä on vielä jäljellä vanhoja sähköpylväitä, jollaisia en ainakaan missään muualla ole nähnyt! Täällä Venäjän maaliskuun(helmikuun) vallankumouksen tapahtumat näkyivät. Eilen kerroin, kuinka kaikki vangit vapautettiin. Toimisto sen sijaan ryöstettiin ja arkisto tuhottiin pihamaalla polttamalla. Onneksi eivät sentään tuhonneet koko taloa.
Liitän vielä kuvat vanhasta vankilan aidasta, mikä oli rakennettu vankilan ympärille. Aita oli puinen ja tehty näiden perustusten päälle. Niitä on näkyvillä enää muutamassa kohdin, mutta niiden avulla voi käsittää vankila-alueen käsittäneen aikamoisen osan linnoituksesta.
Vankilan aitarakennelma
Valitan, mutta tänään ei aika riittänyt parempaan. Pitänee joskus päivittää tätä tarinaa, kunhan aikaa ja materiaalia löytyyi lisää tähän aiheeseen.
Tähän loppuun vielä onnentoivotukset blogin vakkarilukijalle – omalle äiteelle! Onnittelut merkkipäivän johdosta. Muille lukijoille toivotamme hyvää juhannusta! Pysykäähän veneessä ja grillatkaa hiljaisella liekillä.

3 kommenttia:

  1. Siis ihana lukee tätä bloggia. Lapsena siis ainakin 100 vuotta siten kävin isäni sisaren kanssa Lappeenrannassa ja nautin siitä ja muistan vieläkin mitä nähtiin. Ja kuvasi toivat mieleen näkemäni (ja kuultuani silloin että moni sukulaiseni oli menehtynyt -18 ja -40.
    Kuvat kertovat paljon...kiitos että olet laittanut kuvia ja historiaa...
    VH Anne Skånesta

    VastaaPoista
  2. Anne! Ei Skånesta tänne ole kovinkaan monen tunnin matka...tulehan vierailulle uudestaan

    VastaaPoista
  3. Hieno blogi! itsekkin aloin tänäkesänä tutkiskelemaan linnoituksen historiaa, erittäin kiinnostava paikka! Kiitos blogista! sain paljon lisätietoa hyvässä paketissa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita