torstai 17. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Verryttelevät pojat

Pitänee tässä vähän linkkilistaltani löytyvää maisteri Pirhosen sörsselisivuston pitäjää muistuttaa lähestyvästä vedonlyönnistä. Iskä on tuolla omassa blogissaan kertonut erikoisista kuntoilumuodoistaan, joten pitänee vähän antaa tilannepäivitystä. Kilpakumppanini on käyttänyt treenimuotoina hiippailua(laskee askelia?) ja lippoamista kengät märkinä keskellä Ilosaaren koskea. Hyvä Ilkka, näin se homma etenee!


Willimies sen sijaan teki polkupyörään kevätremontin jo pääsiäisenä. ”Heti” tänään jo sitten kokeilin fillaria ensi kerran ja kyllä rullasi kioskille hyvin. Toi vieläpä takaisin painavan karamellikuorman kanssa! Lisäksi olen käynyt kuvausretkillä yhteensä kymmenen kertaa, joiden aikana olen kävellyt ehkä noin 15 kilometriä. Kova matka parissa kuukaudessa, mutta paljonhan olisi askelissa? Painokin on noussut taas parilla kilolla ja nyt alkaa tuntua, että meidän vedonlyönnissä ei ole enää kysymys voittamisesta vaan eloonjäämisestä.

Löytyisiköhän sieltä Joensuun suunnalta joku ”sisar hento valkoinen” portaille päivystämään happipullojen kanssa, kun kaksi huonokuntoista, hullua ja jääräpäistä vanhaa miestä ratkaisee vedonlyönnin voittajan? Panoksenahan on perisuomalaiseen tapaan muutama olutpullo ja kyytipojaksi Western-tyyliin papumuhennosta. Voittajan on kuulemma helppo hymyillä, mutta nyt saattaa mennä ihan irvistelyksi tämä Lykynlammen homma. Valokuvan vedonlyönnin suorituspaikasta löydät täältä. Korostan vielä, että valokuva antaa väärän kuvan portaiden jyrkkyydestä. Jumaleisson…nehän on noustava viidesti ylös!

Parempi voittakoon, mutta ennen seuraavaa kilpailuamme Lykynlammen portailla vaadin ehdottomasti pidemmän treeniajan. Seuraavalle koitokselle sopiva ajankohta voisi olla v.2016? Kaksi vuotta on aivan liian lyhyt aika…siinähän ei kerkeä edes painoa pudottaa saati harrastaa kävelyä. No onneksi sentään olen pyöräillyt tänään. Onkin heti paljon parempi olo!

Psykologinen sodankäynti ei ole kiellettyä Willimiehen ja Ilkan välisessä kisailussa, joten tyrkkään tähän ensi viikon treeniohjelmani videolla. Katso Ilkka tarkkaan ja alahan taas hiippailla askelmerkit kohdalleen…etelä-Karjalasta nimittäin kajahtaa!
                                           Willimiehen treeniohjelma vko 1
     
Niin, pitäähän se tuo tämän päiväinen kohdekin esitellä. Koska tänään tuntuu olevan urheiluteema, niin esitellään urheilullinen kohdekin. Postaus on lyhyt, koska en löytänyt tästä veistoksesta paljoakaan tietoa. Kyseinen mustagraniittinen veistos ”Verryttelevät pojat” sijaitsee Kesämäenrinteen koulun sisäpihalla.

Veistos on Terho Sakin tekemä ja se on pystytetty v.1959. Nykyinen sijaintipaikka ei ole alkuperäinen, vaan veistos on siirretty myöhemmin nykyiselle paikalleen. Alun perin se sijaitsi Kesämäen lukion pihalla.

Verryttelevät pojat. Näinköhän Iskän ja Willimiehen kilpailu on yhtä tasaväkinen?
  
Nyt on kai lähdettävä iltakävelylle sohvalle. Eikös sieltä tule joku turhanpäiväinen jääkiekkopeli?
                
                           

2 kommenttia:

  1. Tuo patsas näyttää kumman tutulta eli ilmeisesti se oli Kesämäen yläasteen/lukion pihalla 80-luvulla... Siellä tuli penkkiä kulutettua 6 vuotta.

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  2. Siellähän tuo aiemmin oli...noina kultaisina vuosikymmeninä

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita