perjantai 25. toukokuuta 2012

Lappeenranta / Lagerstamin talo*

Tänään on vuorossa ns. Lagerstamin talo, joka sijaitsee Koulu- ja Kirkkokadun risteyksessä. Tämäkin talo edustaa Lappeenrannan keskustan harvoja jäänteitä puurakenteisesta keskusta-alueesta. Valitettavan monet puutalot purettiin Lappeenrannassa edistyksen nimissä 1960- ja 1970-lukujen aikana. Sama ilmiö näkyy myös muidenkin kaupunkiemme katukuvassa.


Tarkkaa rakentamisvuotta tälle talolle en pysty sanomaan, mutta sen on arvioitu olevan 1830- tai 1840-luvulta. On myös mahdollista, että vanhin osa olisi jopa vuodelta 1799. Eli kyseessä olisi yksi kaupunkimme vanhimpia rakennuksia. Sen takia rakennus on myös suojeltu asemakaavalla v. 1998. Hyvä näin!

Lagerstamin talo Lappeenrannan keskustassa
Taloa on laajennettu moneen eri otteeseen. Ensimmäinen laajennus tehtiin v.1875 ja toinen niinkin äkkiä kuin v. 1925. Viimeinen suurempi remontti tehtiin vuonna 1984. Se on oiva osoitus vanhasta ajasta, jolloin käyttötarkoituksen mukaan rakennukseen lisättiin uusia siipiosia, kun tarve niin vaati.

Rakennus  on nähnyt paljon historiansa aikana, koska siinä on toiminut vuosien varrella kauppapuoti, kellosepänliike ja Lappeenrannan kaupungin liikuntatoimisto. Unohtaa ei sovi myöskään rakennuksen kulttuurikautta 1924-1956, jolloin kaupunginkirjasto sijaitsi tässä rakennuksessa. Nykyisin tiloja käyttää Lappeenrannan kaupungin raittiustoimisto, mikä onkin melko koomista. Aikoinaan 1800-luvun loppupuolelta kieltolain alkamiseen asti talossa toimi Lappeenrannan kaupungin Anniskelu- ja Vähittäismyyntiliike eli suomeksi sanottuna viinakauppa. Mahtavatko nuo raittiusihmiset tietää talon menneisyydestä?

Willimies ei ole tässäkään talossa käynyt koskaan sisällä, mutta tuosta viinakaupasta juolahtikin mieleeni jotain. Ehtoolla onkin työpaikan TYKY-ilta(mat), joten huomista postausta kannattanee odotella vähän myöhemmällä kellonlyömällä.

Päivitys: Erinomaisesta Yle Areenasta löysin joskus kauan sitten erinomaisen kymmenen minuuttia pitkän haastattelun, missä kerrotaan ns. Lagerstamin talon historiasta. Lienee syytä jakaa tämä teillekin. Tarinan löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ovat aina tervetulleita